Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sukulaiset muistuttavat jatkuvasti kihlaukseni purkautumisesta
03.12.2014 |
Olin mieheni kanssa kihloissa kaksi vuotta, mutta valitettavasti erosimme, koska olimme kertakaikkiaan kasvaneet täysin erillemme. Olimme nuoreen ikäämme nähden yhdessä verrattain kauan, 18-vuotiaasta 25-vuotiaaksi. Nyt erosta on vuosi, ja asiasta muistutetaan epäsuorasti jatkuvasti.
Esim. isoäitini on kunnostautunut pienten palopuheiden pitämisessä siitä, miten nykyaikana meno on aivan hillitöntä ja ei hänen aikanaan vaan kihlaus ollut mikään pieni tai kevyt asia. Tätä olen kuullut myös monelta muulta sukulaiselta, onneksi en sentään vanhemmiltani. Kukaan ei viittaa suoraan minun kihlaukseeni, vaan esimerkki etsitään aina jostain muualta, kuten naapurin pojan kummin kaiman päättyneestä parisuhteesta. En ole ikinä tiennyt miten reagoida tällaisiin puheenaiheisiin, sillä ero ei ollut minulle mikään pikkujuttu, ja kärsin muistuttelusta suuresti. On kauheaa, kun asiasta puhutaan isommassa porukassa, jolloin oikein tunnen kasvojeni muuttuvan häpeästä ja kiusaantuneisuudesta punaisiksi, ja tunnen (tai kuvittelen) kaikkien katsovan minua.
Sukulaisten käytös on saanut minut häpeämään sitä, miten parisuhteelleni kävi, ja toivoisin yli kaiken ettemme olisi menneet exän kanssa kihloihin ollenkaan. En ole enää edes varma, missä määrin kihlauksen purkamista paheksuvat kommentit on suoraan suunnattu minulle, vai onko osaselitys ajattelemattomuudessa. Olen alkanut etsiä piilotettuja viestejä myös ystävieni kommenteista aiheeseen liittyen, ja oloni on asian vuoksi todella kurja. Olen jo päättänyt, että jos joskus löydän uuden miehen, en suostu kihloihin ollenkaan. Tämä kokemus on ollut niin kauhea.
Toivoisin ihmisiltä armollisuutta. Kaikki varmasti kompastelevat elämän polulla ajoittain, ja ainakin minulle pitkän parisuhteen päättymisessä olisi tarpeeksi kestämistä ilman syyllistämistä siitä, että uskalsin purkaa kihlauksen. Uskaltaisipa tämän vielä kertoa jollekin ääneen, mutta häpeä on toistaiseksi liian vahva. Olisi kieltämättä mukavampi tuntea, että läheiset ovat tukenani, sen sijaan että niin monet takertuvat ajatukseen kihlauksen pyhyydestä...
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 15:38"]
Sama täällä, minun suku ja kihlatun suku olivat ihan järkyttyneitä kun purin kihlauksen ollessamme 20-vuotiaita.
Kihlauksen purkautumisen syy oli kuitekin tämän kundin väkivaltaisuus ja etenkin kännissä ja nämä piirteet tulivat pikkuhiljaa esiin vasta kihlautumisen jälkeen. Kaikki pitivät häntä niin kunnollisena ja fiksuna poikana, pahin mahdollinen kaksinaamainen narsisti.
Minua suoraan sanottuna v-tuttaa vieläkin se että vaikka minulla oli naama mustana sukujuhlissa (olin yrittänyt peittää mustelmia meikillä mutta tottakai ääriviivat sekä turvotus näkyi niin että lähes sokeakin olisi tajunnut minun saaneen turpiin) niin silti näiden mielestä se kihlautumisen purkautuminen oli VAKAVAMPI asia kuin minun hakkaaminen, ja sitä purkautumista korostettiin ja minua syytettiin kun olen niin ilkeä ämmä että jätän tuosta vaan hyvän miehen! Tuon kaiken kihlapurkautumis-voivotteluepisodin jälkeen olen vältellyt omia sukulaisiakin parhaani mukaan. Olen nykyään 39-vuotias.
[/quote]
Sinun tarinasi on kyllä huomattavasti järkyttävämpi kuin minun, kamalaa luettavaa miten eroonne suhtauduttiin... Minuahan ei ole koskaan pahoinpidelty, ei fyysisesti eikä edes henkisesti, joten varsinkaan minulla ei ilmeisesti olisi todellakaan ollut oikeutta päättää parisuhdetta. Se vaan, että en enää kyennyt näkemään meillä onnellista tulevaisuutta, enkä kaikesta huolimatta halunnut tätä ainutta elämääni tuhlata huonossa suhteessa vain siksi, ettei sukulaisille tulisi paha mieli. Jälkiviisaasti on hyvä sanoa, että oli typerää edes kihlautua, mutta sitä nyt ei voi enää muuttaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisten ihmisten kanssa te suostutte olemaan tekemisissä? Itse en todellakaan pitäisi mitään yhteyttä noin ahdasmielisiin sukulaisiin. Ja sanokaa sellaisessa keskustelussa suoraan, että jokainen tekee miten parhaaksi näkee ja haluaa eikä sitä tarvitse muiden tuomita. Ja että elämä ei ole niin mustavalkoista.
Ja älkää välittäkö, mitä muut ajattelevat. Elätte omaa elämää ettekä ole tehneet kenellekään mitään pahaa, joten kenelläkään ei ole oikeus tuomita teitä.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 15:51"]
Millaisten ihmisten kanssa te suostutte olemaan tekemisissä? Itse en todellakaan pitäisi mitään yhteyttä noin ahdasmielisiin sukulaisiin. Ja sanokaa sellaisessa keskustelussa suoraan, että jokainen tekee miten parhaaksi näkee ja haluaa eikä sitä tarvitse muiden tuomita. Ja että elämä ei ole niin mustavalkoista.
Ja älkää välittäkö, mitä muut ajattelevat. Elätte omaa elämää ettekä ole tehneet kenellekään mitään pahaa, joten kenelläkään ei ole oikeus tuomita teitä.
[/quote]
Ihmisissä kun on monia puolia... minä en ole koskaan, ikinä ennen kokenut tällaista sukulaisteni taholta. Esim. isoäitini on melkoisen avomielinen ja suvaitsevainen, mutta jostain syystä kihlauksen purkaminen olikin monien mielestä aivan kamalan paheksuttavaa. Olen alkanut epäillä, että lähipiiriini kuuluu ihmisiä, jotka suvaitsevat ulkopuolisia paremmin kuin omia läheisiään, ts. minun pitäisi olla täydellinen ja varoa aiheuttamasta häpeää suvulle. Edes kaukaisempien sukulaisten avioeroja ei ole kauhisteltu yhtä pitkään kuin minun ratkaisuani!
Ap
Tulee vaan mieleen että jos joku ollut niin hyvä ja virheetön ihminen niin muiden on aivan pakko keksiä jotain pahaa tai negatiivista sanottavaa ja siksi vedetään tuollainen kihlautumisen purkautumiskortti, muistuttamaan että "olet sinäkin tehnyt virheitä" ja naurettavinta vielä se että takerrutaan siihen vuosikausiksi. Jotenkin tyypillistä suomalaista että kaivetaan ne huonot puolet esiin eikä oteta huomioon niitä hyviä puolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kihlautuminen purkautui aikoinaan, olen nyt naimisissa eri miehen kanssa ja meillä menee hyvin, ollaan hyvässä työssä ja hankin aikoinani pätevän koulutuksen, meillä on kiva asunto ja autot, joten tiedän että monet tutut ja sukulaiset ovat kateellisia kun näytämme heidän silmissä joltain ylimenestyjiltä, joo :D
MUTTA silti enoni vaimo jaksaa aina viitata minuun että kun minun kihlautuminen meni ja purkautui ja kun he ostivat lahjankin (jonkun halvan kukkamaljakon, ja häälahjaksi eivät ostaneet enää mitään).
Huvittavinta tässä kuviossa se että tämän kihlapurku muistuttajan oma poika on alkoholisti+huumehörhö ja toinen oli alkoholisti myös, psyykkisesti sairas ja tappoi itsensä. Kummallekaan ei maistunut koulunkäynti vaan olivat sossuelättejä mutta nämä peitteli aina perheen ongelmia. Meidän perhe ei ole tuominnut heitä vaan yritti auttaa, silti tuo saakelin bitchi on aina mollaamassa ja mustamaalaamassa minua kaikille kihlautumisen takia joka purkautui yli 10 vuotta sitten. Voitteko käsittää?
On se ihmeellistä että suku ja muu jaksaa pohtia jonkun ensikihlauksen purkautumista jolloin saatetaan mennä kihloihin hieman naiivina, mutta sitten ei enää pahemmin ihmetellä kun menty avioliittoon, hankittu lapset, ja erotaan kaiken tuon keskellä. Minusta sellainen on paljon traagisempaa kun lapset mukana mahdollisissa eroriidoissa jne mutta silloin nämä arvostelijat suhtautuvat asiaan vaan olankohautuksella. Edelleen juuri se kihlauksen mönkään meno on se kauhea asia. Mikä ihme tuossa on!
Kaverini meni sattumoisin kihloihin kolme kertaa 10 vuoden aikana koska miehet nyt paljastuivat sellaisiksi epäsopiviksi joiden kanssa ei kannattanut naimisiin saakka, eikä hänellä ole lapsia, mutta häntä arvosteltiin että kun ollut niiiin monta kertaa kihloissakin ja että varmaan niiiin kevytkenkäinen ja hänen kanssa miesten varmaan vaikea elää, mutta hänen serkkunsa on naimisissa kolmatta kertaa seitsemässä vuodessa ja hänellä on lapset kolmen eri miehen kanssa, niin tämän touhuja kukaan ei kuulemma arvostele. Vaikka eräs miehistä oli todella viinaan menevä ja haastoi riitaa koko suvun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa kysyä sukulaisilta, olisiko heidän mielestään parempi, että siinä parisuhteessa kärvistellään loppuelämä, vaikka kumpikin olisi onneton ja suhde aiheuttaisi suurta ahdistusta ja tuskaa.
Kerro sukulaisille, että olet nähnyt lähipiireissä niin paljon varoittavia esimerkkejä huonoista avioliitoista, ettet halunnut samaa itsellesi. Ehkä hiljenevät. Jos jatkavat, voit alkaa päivitellä sitä, kuinka sukuni surkeat avioliitot ovat antaneet varoitusta etkä halua toistaa suvun selkeää pahaa karmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 10:47"]
Minun kihlautuminen purkautui aikoinaan, olen nyt naimisissa eri miehen kanssa ja meillä menee hyvin, ollaan hyvässä työssä ja hankin aikoinani pätevän koulutuksen, meillä on kiva asunto ja autot, joten tiedän että monet tutut ja sukulaiset ovat kateellisia kun näytämme heidän silmissä joltain ylimenestyjiltä, joo :D
MUTTA silti enoni vaimo jaksaa aina viitata minuun että kun minun kihlautuminen meni ja purkautui ja kun he ostivat lahjankin (jonkun halvan kukkamaljakon, ja häälahjaksi eivät ostaneet enää mitään).
Huvittavinta tässä kuviossa se että tämän kihlapurku muistuttajan oma poika on alkoholisti+huumehörhö ja toinen oli alkoholisti myös, psyykkisesti sairas ja tappoi itsensä. Kummallekaan ei maistunut koulunkäynti vaan olivat sossuelättejä mutta nämä peitteli aina perheen ongelmia. Meidän perhe ei ole tuominnut heitä vaan yritti auttaa, silti tuo saakelin bitchi on aina mollaamassa ja mustamaalaamassa minua kaikille kihlautumisen takia joka purkautui yli 10 vuotta sitten. Voitteko käsittää?
[/quote]
Voin. Se tuntee itsensä surkeaksi luuseriksi ja epäonnistuneeksi. Yrittää epätoivoissaan keksiä susta jotain vikaa kompensoidakseen alemmuuskompleksiaan.
Osittain tässä voi ap olla sitä, että sä olet herkistynyt tälle asialle ja tartut kaikkiin näihin juttuihin, joita ihmiset heittää ajattelemattomuuttaan eivätkä lainkaan tarkoita viitata sinuun.
Sitten on varmaan joukossa jokunen täti, joka oikeasti olisi onnellisempi, jos uskaltaisi jättää miehensä, mutta ei ole sitä tehnyt ja on helpompi kauhistella muiden tekemisiä kuin myöntää, että oma elämä ja parisuhde ei ole ihan kunnossa.
Elä rohkeasti oman mielesi mukaan. jos itse tiedät, että ero oli siinä tilantessa oikea päätös, ole tyytyväinen ja jatka elämääsi. Anna tuollaisten puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos joku pitkään tuota jankkaa, olet saanut hyviä vinkkejä yllä, mitä vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi taivas... Miksi pitää olla tekemisissä sukulaisten kanssa, jos he ovat tuollaisia? Miksi ei voi sanoa suoraan takaisin, vaan pitää kiltisti kuunnella tuollaista puhetta? Minä sanoin suoraan vanhemmilleni nuorempana, että elän oma elämääni ja koska olen ihan kunnollinen ihminen (vaikka en kaikkia valintoja heidän tahtonsa mukaan tehnytkään ja niistä muistuttivat), niin heidän tulee myös kunnioittaa minua ja minun valintojani. En minäkään puutu heidän elämäänsä ja arvostele sitä koko ajan.
Minusta kertarysäys on aina parempi kuin jatkuva kitinä ja vitutus. Seuraavan kerran, kun joku huomauttaa asiasta, niin miksei voi sanoa, että omapahan on eroni ja mitä se sinulle kuuluu. Tai että turpasnko olisi pitänyt siltä muuten hyvältä mieheltä ottaa vielä jatkossakin. Älkää ihmiset alistuko, pitäkää puolenne!
Minä seurustelin 17-25-vuotiaana, oltiin kihloissa ja asuttiin yhdessä useamman vuoden. En olisi halunnut mennä kihloihin silloin 19-vuotiaana mutta poikaystäväni alkoi itkemään. Ja minä pöljä hellyin.
Lähdin 24-vuotiaana uudelleen opiskelemaan, purin kihlauksen ja muutin opiskelupaikkakunnalle. Voi sitä päivittelyn määrää kun niin hyvän, mukavan ja kunnollisen miehen jätin.
Nyt olen ollut 20v onnellisesti naimisissa ihan toisella puolella Suomea enkä ole nähnyt exääni kertaakaan lähtöni jälkeen. Hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tätini soitti kihlauksen purkautumisen jälkeen ex-kihlatulleni ja yllytti häntä muuttamaan mieleni. Samalla täti soitteli minulle monta kertaa viikossa ja kauhisteli kuinka olen jättänyt niin ihanan miehen. Exä soitteli ja roikkui rappukäytävässä odottelemassa tuon tuostakin. Lopulta suutuin tulisesti ja sanoin exälle että lopettaa vikisemisen ja lähtee naisiin ja tädille puolestani totesin että hänen pitäisi uusiosinkkuna alkaa seurustelemaan exäni kanssa jos kerran kiinnostus on noin kova.
Exä suuttui minulle eikä ole sen jälkeen edes tervehtinyt. Täti suuttui minulle eikä ole sen jälkeen pitänyt minkäänlaista yhteyttä. Minä olen todella onnellinen ja tyytyväinen kun saan olla rauhassa.
Alue: Aihe vapaa
Sama täällä, minun suku ja kihlatun suku olivat ihan järkyttyneitä kun purin kihlauksen ollessamme 20-vuotiaita.
Kihlauksen purkautumisen syy oli kuitekin tämän kundin väkivaltaisuus ja etenkin kännissä ja nämä piirteet tulivat pikkuhiljaa esiin vasta kihlautumisen jälkeen. Kaikki pitivät häntä niin kunnollisena ja fiksuna poikana, pahin mahdollinen kaksinaamainen narsisti.
Minua suoraan sanottuna v-tuttaa vieläkin se että vaikka minulla oli naama mustana sukujuhlissa (olin yrittänyt peittää mustelmia meikillä mutta tottakai ääriviivat sekä turvotus näkyi niin että lähes sokeakin olisi tajunnut minun saaneen turpiin) niin silti näiden mielestä se kihlautumisen purkautuminen oli VAKAVAMPI asia kuin minun hakkaaminen, ja sitä purkautumista korostettiin ja minua syytettiin kun olen niin ilkeä ämmä että jätän tuosta vaan hyvän miehen! Tuon kaiken kihlapurkautumis-voivotteluepisodin jälkeen olen vältellyt omia sukulaisiakin parhaani mukaan. Olen nykyään 39-vuotias.