Jos olisin omien lasten ikäinen, niin tuskin olisin heidän kaverinsa.

Näin se taitaa olla. On ikävä huomata lapsien kasvavan isänsä kaltaiseksi. Erosin aikani, koska mies valehteli, oli ivallinen, röyhkeä ja pahantahtoinen. Nyt etenkin vanhempi lapsi (tyttö) on kuin ilmetty isänsä. Tulevat patemmin toimeenkin, kuin mitä minun kanssa. Niillä onkin yhyeinen harrastus: minun haukkuminen ja syyttäminen. Enää en edes jaksa välittää siitä enkä asettaa rajoja, kun ne toisaalla heti vesitetään.
Odotan vaan, että muuttavat pois kotoota ja saan aloittaa oman elämän ja kodin jossa ei huudeta, hajoteta tavaroita, haukuta, puhuta pahaa kaikista jne..