Renny Harlinin elämäkerta
On aika oksettavia noi sitaatit kirjasta😬 Niiden perusteella vaikuttaa että namedroppailee huolella kasan kuuluisia naisia joiden kanssa on ollut 30 vuotta sitten. Renny hoi, se puuro jäähtyi jo. Alleviivaa kuinka hän on niin mahdottoman naistenmies että!
Ei kiinnosta enää yhtään lukea "Ainutlaatuinen elämäni" teosta.
Kommentit (423)
Suhteesta Laura Derniin sanoi, että olivat kummatkin kiireisiä. Mutta Renny halusi että joku odottaa HÄNTÄ kotona joten suhde päättyi. 🙄
Mieleeni jäi näistä lukuisista jutuista, joita olen silmäillyt, että Renny ketjutti Tarja Smuran ja Geenan siten, että kun oli nähnyt Geenan hississä, ei voinut tätä unohtaa ja Tarja sai lähteä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Niin uskomattoman aito yhteys siis syntyi pinnallisesta kohtaamisesta. Tosin Geena oli myös tosi kuuluisa Hollywood-nimi Tarjaan verrattuna, mikä näin sivuhuomautuksena.
Rennyn Geena-analyysista jäi mieleen, että Rennyn mukaan he tekivät töitä eivätkä tehneet lapsia, kun ehdottomasti olisi pitänyt tehdä lapsia. SIvuhuomautuksena sanoisin, että lapsiahan ei tehdä. Tosin Rennyhän "teki" lapsen assistentilleen samaan aikaan.
Tämä on aika koomista - ja toisaalta terapeuttista, kun näkee näiden selitysten puhtaan hölmöyden. Jos itse on sattunut olemaan joskus kertakäyttökamaa tämänkaltaisille vipeltäjille, tämän narratiivin onttouden näkeminen voi suorastaan eheyttää. Ja häihini en koskaan olisi kaivannut norsua!!!
Vierailija kirjoitti:
Tämän tarinan voittaja näyttää olevan Geenan assari Tiffany, joka vetäisi Rennille luun kurkkuun. Varmaan teki lapsen ihan harkitusti kun siihen tilaisuus kerran oli, tinttasi Rennyltä kunnon luksus elatusmaksut, kaupan päälle sai kauniin ja terveen lapsen ja tulevan perillisen, piti Rennin kurissa amerikkalaisella lainsäädännöllä ja juristiarmeijalla, sai myös lapsen kasvatusrauhan ja hyvät puitteet äiti-lapsi suhteelle. Nyt varmaan Tiffanya naurattaa...
Hyvä pointti. Näin itse asiassa on. Assistentti ei jäänytkään nuolemaan näppejään rikkaiden ja kuuluisien egoilussa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän olen lukenut kirjasta olevia artikkeleita, sitä tiukemmin tulee olo ettei Renny kulje ihan täysillä. Naiset vaihtuvat jatkuvasti ja oikeastaan noista tuoreimmista kihlajaisista voisi aloittaa lähtölaskennan sille milloin mahtaa tällekin herra ja rouva Harlinille tulla ero. On tosi vaikea kuvitella, että yksi mies pystyy hurmaamaan niin monta naista ja muka jättänyt jokaisen, joten olisi hauskaa lukea mitä naiset itse ovat mieltä. Smura on kertonut aina samaa tarinaa erosta menemättä yksityiskohtiin, joten Rennyä en usko minuuttiakaan.
Hiukan huvitti toi Katariina Ebelingistä kerrottu kahvikeissi, jossa nuorikon äiti on kahvipöydässä vihjaillut kihlajaisista ja Rennyn äiti mukamas pistänyt stopin romanssille. Ettei olisi toisin päin ja Katan äiti tajunnut, että Renny ei ole kauhean vakavissaan ja testannut pojan reaktiota - eikä Renny läpäissyt sitä.
Jotkut ne ostaa itselleen ikuista lisäaikaa, ovat koko elämänsä nuoria lupauksia tai ainakin nuoria.
Ja narsistinen ihminen selittää epäonnistumiset toisten syiksi, koska pienikin muutos käsikirjoitukseen on kauhea moka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Renny ja Danny ovat pitkälti samanlaisia. Molemmat menivät naimisiin varakkaan naisen kanssa nuorena. Molemmat pettivät tätä vaimoaan. Molemmilla on nyt nuori pyrkyri, joka pyrkii hyötymään heidän ammattitaidostaan ja suhteistaan.
Kuka mikä tämä Rennyn varakas vaimo oli nuorena?
Tarkoitetaanko et varakas oli Geena Davis? Renny oli jotain 32v kun avioitui Geenan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään Iltasanomista lukemani Geena-sepustus on kyllä huikea. Koskaan ei ollut sellaista eikä koskaan sen jälkeen, huoh. Yhteys oli aito joo mutta seksiä liian vähän, joo.
Mietin heidän hääjuhlaansa. Kolmen päivän kesto, muistaakseni. Rakennettu huvipuisto vieraille, kuumailmapallolentoa, norsulla ratsastamista (!), hierontaa. Ei vaikuta aivan täysipäiseltä.
Eivätkös nämä uusimmatkin häät kestäneet päiviä? Mutta tällaistakaan tunnetta hän ei varmaan ole koskaan kokenut kuin tämän uuden vaimon kanssa.
Ei ollut surkuhupaisampaa tarinointia parisuhteesta. Käy sääliksi se nykyinen vaimo, koska itse en kestäisi lukea tuollaisesta määrästä exiä ja miten jokainen parisuhde on ollut vain kertakäyttökamaa ja hyvä ettei tuossa kuvailla jokaista naista elimiä myöten - en siis jaksaisi luottaa siihen, että suhde tulisi nytkään kestämään ja kaikki erityislaatuisuuden tunne puuttuu. Luojan kiitos itse on tavallinen pulliainen, niin saa pitää suhdesopat omana tietonaan.
Rennyssä nolottaa toi nousukkuus. Kaveri on siis oikein korostanut sitä miten on jostain perähikiältä kotoisin ja tosiaan käyttäytyy niin. Ihan kuin peräseinäjoen 600 asukkaan kunnasta Helsingin baareihin päässyt pojannulikka.
Hän on kyllä Helsingin paremmista piireistä, vaikka onkin kasvatettu kultaisessa häkissä. Nuorempana hän oli Suomesta ihan aidosti ylpeä.
Turha nolostella, ei ne muutkaan ole edes niin hienoista kodeista kuin hän. Kaukana siitä.
Hollywood on kulissi, eikö Renny ymmärrä ettei niiden takana ole mitään?
Vierailija kirjoitti:
Iltiksessä paljastus, kuinka Antti Jokinen lokkeili VUODEN ajan Rennyn kodissa??? Milloin Jokinen tulee kertomaan oman versionsa? Ja kaikki muut, keitä on kirjassa on?
Ei ketään niistä kiinnosta.
Voi Rennyä. Käy vähän sääliksi, kun on niin ysärimies. :)
Joku saattaa vielä muistaa Rennyn ja Tarjan vierailun Oulu Film Festivalilla, taisi olla -93. Renny oli toinen päävieraista ja legendaarinen Oscarvoittaja, säveltäjä Jerry Goldsmith oli toinen. Rennyn meno oli täysin posketonta ja ylimielistä, esim. kahden tunnin myöhästyminen hänen kunniakseen järjestetystä iltajuhlasta, jossa oli mm. satoja nuoria naisia viimeisen päälle laitettuna sekä eräs Jerry Goldsmith, joka oli vaatimaton herrasmies, aina ajoissa paikalla ja tosiasiassa ainoa todellinen Hollywood-tähti. Paikalle lopulta saavuttuaan Renny vaati kabinetin seurueelleen ja päivällisen koska Tarjalla oli nälkä. Mahtaako olla kirjassa?
Vierailija kirjoitti:
Se, että pitää korostaa että häntä ei ole koskaan jätetty, vaan hän on aina jättänyt, kertoo kaiken tarvittavan tuon miehen egon koosta.
Miten sen kaulalihakset jaksaa yleensä kannatella sen päätä?
Nauroin ääneen!😀 Hyvä kommentti!
Vierailija kirjoitti:
Johanna mainosti eilen silmät loistaen rakkaansa elämäNkertaa😝 eikö se muuten huomaa että ihan sama kaava on Rennin tavaramerkki. Aina kun bongaa elämänsä naisen:
-ihastuu heti nollasta sataan
-pyytää luokseen (asumaan)
-hemmottelee ylenpalttisesti luksuslahjoilla ja matkoilla
-tarjoaa roolia elokuvasta vaikkei ole näyttelijä
Tämä! Tuo on niin kliseinen kaava jo Rennyn kohdalla, että hohhoijaa. Ihme ettei Johannalla yhtään hälytyskellot kilkkaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna mainosti eilen silmät loistaen rakkaansa elämäNkertaa😝 eikö se muuten huomaa että ihan sama kaava on Rennin tavaramerkki. Aina kun bongaa elämänsä naisen:
-ihastuu heti nollasta sataan
-pyytää luokseen (asumaan)
-hemmottelee ylenpalttisesti luksuslahjoilla ja matkoilla
-tarjoaa roolia elokuvasta vaikkei ole näyttelijäTämä! Tuo on niin kliseinen kaava jo Rennyn kohdalla, että hohhoijaa. Ihme ettei Johannalla yhtään hälytyskellot kilkkaa..
Instassaan hän esitteli sormuksiaan ja oli siinä Rennynkin käsi sormuksineen. Isoissa asioissa yksityiskohdatkin ovat isoja, hän mainosti. Englanniksi tietysti. Luulin muuten, että se The Harlins oli täällä jonkun vitsi mutta ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Joku saattaa vielä muistaa Rennyn ja Tarjan vierailun Oulu Film Festivalilla, taisi olla -93. Renny oli toinen päävieraista ja legendaarinen Oscarvoittaja, säveltäjä Jerry Goldsmith oli toinen. Rennyn meno oli täysin posketonta ja ylimielistä, esim. kahden tunnin myöhästyminen hänen kunniakseen järjestetystä iltajuhlasta, jossa oli mm. satoja nuoria naisia viimeisen päälle laitettuna sekä eräs Jerry Goldsmith, joka oli vaatimaton herrasmies, aina ajoissa paikalla ja tosiasiassa ainoa todellinen Hollywood-tähti. Paikalle lopulta saavuttuaan Renny vaati kabinetin seurueelleen ja päivällisen koska Tarjalla oli nälkä. Mahtaako olla kirjassa?
Kuulostaa siltä että olit töissä siinä raflassa tuona iltana iltana, vieläkö 30 vuotta sitten tapahtunut kaivelee noin pahasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ps. Heidän aikuinen koiransa tekee edelleen tarpeet sisään. Johannan storyissa näkyy jatkuvasti pissialustoja ja Simple Solution -puhdistusainepullo. :0
Tuo koira hankittiin ilmeisesti ennen muuta näyttämään söpöltä somekuvissa. En usko että sitä on kummemmin koulutettu. Tuskin sen kanssa aktiivisesti mitään harrastetaan tms.
Laurilla on kyllä nuoresta asti ollut koiria, esim labbis, joten osaa kouluttaa koiria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku saattaa vielä muistaa Rennyn ja Tarjan vierailun Oulu Film Festivalilla, taisi olla -93. Renny oli toinen päävieraista ja legendaarinen Oscarvoittaja, säveltäjä Jerry Goldsmith oli toinen. Rennyn meno oli täysin posketonta ja ylimielistä, esim. kahden tunnin myöhästyminen hänen kunniakseen järjestetystä iltajuhlasta, jossa oli mm. satoja nuoria naisia viimeisen päälle laitettuna sekä eräs Jerry Goldsmith, joka oli vaatimaton herrasmies, aina ajoissa paikalla ja tosiasiassa ainoa todellinen Hollywood-tähti. Paikalle lopulta saavuttuaan Renny vaati kabinetin seurueelleen ja päivällisen koska Tarjalla oli nälkä. Mahtaako olla kirjassa?
Kuulostaa siltä että olit töissä siinä raflassa tuona iltana iltana, vieläkö 30 vuotta sitten tapahtunut kaivelee noin pahasti?
Kyllä julkkisten huono käytös jää mieleen jos sattuu näkemään.
Eri kuin aiempi
Vierailija kirjoitti:
Renny on betamies, joka saa naisia vain kuuluisuutensa tähden - siis silloin kun saa - kertovat alan ihmiset.
Kaikki kuuluisuudet ovat alfamiehiä, vaikka kuinka väheksytte. Renny saa kenet naisen haluaa. Nobodyalfaa ei ole olemassakaan. Sellainen ei ole lähiöpubin farkkutakkipultsari Pena, vaikka kuinka olisi pannut ja hakannut alueen yh-äidit ja ollut heidän elätettävänä.
Kaikista parasta on että vaimo Johanna hehkuttaa tätä kirjaa joka päivä instagramissaan silmät loistaen. On kuulemma niin ylpeä miehestään ettei meinaa kestää 👍👍
Renny vaikuttaa jääneen jonnekin kuusivuotiaan tasolle, kirjan sepustusten ja instan lässytysten perusteella. Kun arki tulee nykyiseen liittoon saa taas Renny lähteä etsimään vihreämpää ruohoa. Kykeneekö hän edes rakastamaan aitoa ihmistä? Mitä tapahtuu, kun Johanna jonain päivänä ei jaksa esittää enää täydellistä ja kaviaarikin joka päivä nautittuna ei enää maistu miltään.
Paras kohta Johannan tämän päiväisessä hehkutuksessa: "...ja kaikki tämä on vielä totta!"
Joo-o, mahtavaa että mainitsee sen erikseen.🥲