Härskeintä/lutkamaisinta mitä olet tehnyt ???
Mitä kaikkea härskiä ja lutkamaista olette tehneet ja miten päätyneet tilanteisiin ?? Minulla mm seuraavia
Aamuinen kahvihetki yövieraaksi jääneen ystäväni miehen kanssa yltyi aivan törkykiihoittavaksi krapulapanoksi. En tiedä mikä molempiin meni, mutta naitiin oikein sielujemme kyllyydestä pitkin olohuoneen sohvaa ja lattiaa. Ihanaa oli. Hän lähti kotiinsa ja minä kömmin takaisin nukkuvan mieheni viereen sänkyymme. En ehtinyt kunnolla nukahtaa, kun mies kiipesi päälleni ja halusi naida omaa himoaan minuun. Kiihoittavinta ja siksi kai niin luktamainen tunne siitä jäi, oli kun mietin koko ajan samalla kun hän nussi kiihkoissaan, että juuri hetki sitten laukesin toisen miehen alle.
Suostuin nousuhumalan huumassa leikkimielisenä alkaneen vonkailun jälkeen baarin terassilta kahden minulle tuntemattoman herrasmiespurjehtijan kanssa Hangon vierasvenesataman vuokrasaunaan. Sain ihanan saippuoinnin molemmilta yhtäaikaa joka päättyi riettaaseen seksiin. Naitiin koko tunti ja kaikkea kokeiltiin. Siivojan tullessa valmistelemaan saunaa seuraaville olin vielä toisen miehistä alla jalat levällään, ilme jäi mieleeni.
Mieheni saapui seuraavana päivänä, kun loma alkoi hänelläkin - meinasin saada paniikkikohtauksen, kun istuimme mieheni kanssa lounaalla ja nämä saunatuttavuuteni tupsahtivat samaan paikkaan suuntaani virnuillen. Tunsin itseni siinä todella lutkaksi ja hävetti hairahdukseni.
rva39
Kommentit (133)
No sähän oot kunnon nainen. Olisi se kiva ollut päästä mukaan ;)
Sinkkuna harrastanut seksiä kahden eri ihmisen kanssa jonkin aikaa. Toinen näistä tiesi ettei ole ainoa ja toinen ei parisuhteeseen halunnutkaan joten tuskin ajatteli minun odottavan ihmettä jota koskaan ei tapahtuisi.
Kuvannut rouvan tissejä salaa takaapäin naidessa.
Kamera oli piilossa vaatekasassa, näyttö taitettu siten että kuva näkyy hämärästi, oli vähän hankalla saada naisen asentoon että tissit tulee kuvaan. Kuvaus onnistui laakista ja olen editoinut sen niin ettei rouvan kasvoja näy. Lopputulos on superkiihottava!
Vierailija kirjoitti:
Kuvannut rouvan tissejä sal8aa takaapäin naidessa.
Kamera oli piilossa vaatekasassa, näyttö taitettu siten että kuva näkyy hämärästi, oli vähän hankalla saada naisen asentoon että tissit tulee kuvaan. Kuvaus onnistui laakista ja olen editoinut sen niin ettei rouvan kasvoja näy. Lopputulos on superkiihottava!
Itse olen ajatellut että tulisi varmaankin kiihottavaa videota rouvan perseestä hänen ratsastaessa ja levittelisin ja puristelusin käsillä samalla hänen pakaroitaan
Yhteen toiseen ketjuun tähän kirjoitin, mutta opiskeluaikana bileissä kännissä jonopanossa useille miehille antaminen. Makasin ilkosillani haarat levällään ja useampi mies kävi pamputtamassa, myös peräaukkoon. Seuraavana aamuna hirveä morkkis ja pyllyn ja pillunreiät hellänä.
Vierailija kirjoitti:
Yhteen toiseen ketjuun tähän kirjoitin, mutta opiskeluaikana bileissä kännissä jonopanossa useille miehille antaminen. Makasin ilkosillani haarat levällään ja useampi mies kävi pamputtamassa, myös peräaukkoon. Seuraavana aamuna hirveä morkkis ja pyllyn ja pillunreiät hellänä.
Mutta hauska yksityiskohta on, että yksi näistä jonopanijoista oli tuleva poikaystäväni! :D Seurustellessa myöhemminkin kysyi, josko otettaisiin jonopanoa uusiksi, mutta en enää innostunut. Oli ollut vaan niin känni -idea alunperin.
Mökkibileet. Iso porukka lapsesta asti tuntemani ihmisiä. Yksi perhe oli sitten päättänyt ottaa 18v tyttärensä mukaan. Ilta pimeni ja viileni, porukka siirtyi sisään " syömään ja nukkumaan" siinä vaiheessa kun oltiin pihasaunassa tämän tyttären kanssa. Saunassa alkoi jo tuntua pientä painetta peniksessä kun tämä neito makoili lauteilla. Ammeessa tää tilanne sitten eskaloituikin siihen että hän nojaa ammeen reunaa vasten ja minä panen takaapäin. Samalla kun nään hänen äitinsä tunkevan ruokaa suuhun keittiön ikkunan vieressä..
Ei siinä käytiin vielä pikaisella pesulla ja liityttiin muiden seuraan. Yön aikana muiden nukkuessa pantiin vielä pari kertaa mun huoneessa.
Kiinnijäämisen riski teki tuosta mielettömän kiihottavaa.
Tää tyttö oli kyllä mahtava tapaus, tämänkin jälkeen tehtiin mökki/ autotie ym reissuja kahdestaan pari vuotta. Imipä hän kerran minut kuiviin vanhempiensa ollessa takapihalla, samalla kun mä söin 😁
Panin mieheni alaisen kanssa niiden työtoimistossa yksi ilta, mieheni työpöydällä. Olemme perhetuttujakin.
Kaksivitosina oltiin baarissa kaverin kanssa, pöytään saatiin hyvännäköinen mimmi. Mimmi ei tiennyt kumman kanssa haluaisi olla, se ei meitä hatannut, mentiin asuntoon, alettiin riisumaan ja hyväilemään kaikki yhdessä. Nostettiin mimmi pöydälle ja alettiin panemaan vuorossa häntä niin kauan ettei sanonut enää sanakaan. Aamulla mimmi oli nolostunut, rohkaisimme häntä, mutta ei irtonnut aamupanoa. Joskus näin mimmin kaupungilla, ei ollut tuntea minua :)
Pomon vaimo kirjoitti:
Panin mieheni alaisen kanssa niiden työtoimistossa yksi ilta, mieheni työpöydällä. Olemme perhetuttujakin.
Vähän sama, mutta niinpäin että annoin mieheni pomolle. Tiiraili ja flirttaili pitkin iltaa ja sitten usutti mieheni johonkin seurueeseen jotain työjuttua puimaan, nappasi kädestä kiinni ja mentiin kokushuoneeseen. Pikapano takaapäin ja miehen bonarit oli sovittu. Ei tiedä ylitöistä.
Tästä on aikaa vuosia jo, uskaltaa tunnustaa....
Minulla oli naispomo ja olen siis itse nainen. Pomo on kauhea stressaaja ja aika sietämätön nainen.
Olin risteilyllä, josta löytyi pomon mies. Hän oli jollain omalla työmatkallaan. Emme tunteneet aiemmin, mutta tutustuimme.
Niin siinä kävi että samassa hytissä vietimme kahdestaan jatkot, ja annoin miehelle kunnon kyydit :D. Tilanne kyllä lisäsi kiihkoa, täytyy myöntää! Satamassa vielä moikkasin iloisesti miestään hakemaan tullutta pomoakin. Samalla pomo esitteli miehensä. Pakko oli pois lähtiessä sanoa että oli hauska tutustua.
Deitin kanssa kylvyssä pissasin kylpyveteen.
Olin urheiluporukalla Rukalla. Meitä oli samassa mökissä miehiä ja naisia, keski-ikäistä porukkaa ja kaikilla puolisot kotona. Annoin perjantai-yönä yhden miehen naida nopeasti keittiön tiskipöytää vasten. Lauantai-yönä tulimme huppelissa mökille toisen miehen kanssa. Muut jäivät vielä yökerhoon. Tämä mies yritti olla vaimolleen uskollinen, mutta kun kunnolla yritin, niin hänkin nai minua. Tällä kertaa oltiin ihan sängyssä ja hän pani minua lähetyssaarnaajassa ja takaapäin. Molemmat panivat paljaalla ja laukesivat sisääni. Sunnuntai-iltana palasin kotiin, enkä antanut miehelleni. Mietin puhuvatko nuo vieraat miehet minusta lutkana, mikä olenkin.
Mökkitalkkarin sivuhommissa 26 vuotiaana sain hommia vanhemmalta naiselta..
Piti olla saunan pesua, halon hakkuita ym mökki juttuja..
Lopputulos oli se että meille syntyi 6v asiakas suhde. Mun tehtäviin kuului selän pesut, pillun nuoleminen, yhdynnät, hierontaa, lusikassa nukkumista ym. No en valita vaikka nainen oli melko kulahtanut, tuntipalkat nousi aika järkyttävän kovaksi. Itseasiassa niin koviksi että lopetin kokonaan sivubisneksen. Tavattiin vähintään kerran viikossa.
Panin lapsuuden kaverini molempia tyttäriä säännöllisesti.
Olen antanut pikkujoulussa yhdelle duunikaverille, hän pani mua takaa, laukesi minun sisään ja lopuksi nuoli vielä minulle orgasmin.
Kotiin tultua kerroin mun miehelle miten kävi, ja ainoa seuraus oli että minun piti mennä sukupuolitautitestiin. Onneksi olin puhdas.
Ollaan käytetty tätä usein buustina omassa seksielämässä
No hienoa. Mä luin sun tekstin ja tuossa on sellaista asennetta, jota harvalla naisella on :)