Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikista miehistä pitää ikävöidä sitä kusipäätä?
01.12.2014 |
Muutamia vuosia takana sinkkuaikaa (olen 27), ja olen tapaillut aktiivisesti eri miehiä. Minun ei ole koskaan ollut vaikea saada treffiseuraa, sillä vaikka en ole erityisen kaunis ja vähän ylipainoakin löytyy, olen kaikille mukava, puhelias ja kiinnostunut muista ihmisistä. Kyllä näillä ominaisuuksilla jo treffeille pääsee.
Oikeastaan aina miehet ovat olleet kiinnostuneempia jatkamaan kuin minä. Pakkeja olen siis joutunut antamaan melko paljon. Minulle on kiinnostuksen esteeksi muodostunut esim. se monessa mukavassa miehessä ilmenevä piirre, että omia mielipiteitä ei tunnu olevan ollenkaan. Mikä tahansa käy, minkä minä vaan päätän. En halua olla vastuussa kaikesta.
Sitten tuli vastaan joku aivan erilainen. Vähän vanhempi, itsevarma, voimakastahtoinen mies, joka halusi minut. Ihastuin syvemmin kuin koskaan ennen. Olimme yhdessä puoli vuotta, ja kerrankin minä taisin haluta miestä jopa enemmän kuin mies minua. Kuitenkin hälytysmerkkejä oli: mies oli esim. riitatilanteissa aivan mahdoton, mitään asiaa ei voitu selvittää aikuismaisesti. Vastaavia ongelmia ilmeni enemmän ja enemmän, miehestä paljastui kylmiä ja ilkeitä piirteitä, ja lopulta erosimme viime kesänä hyvissä väleissä.
Kaipaan häntä edelleen ihan mielettömästi. Aiemmin olen erojen jälkeen ollut enimmäkseen helpottunut, nyt on erilaista. Aiemmin myös miehet ovat pitäneet yhteyttä eron jälkeenkin ja valittaneet ikävää, tästä miehestä ei kuulu juuri koskaan mitään. En itsekään ota yhteyttä häneen, kun hän kerran ei minua halua. Olen vihainen itselleni siitä, että hän on se, jota ajattelen nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä, tai vaikka lenkillä käydessä. Olisin voinut valita jonkun niistä mukavista miehistä, mutta ei, tunteeni heräsivät juuri sitä miestä kohtaan, joka ei rakastunut minuun. Lapsellinen pikkutyttö pääni sisällä on loukkaantunut, että mies ei halunnut minua, vaikka annoin kaikkeni.
Mitenkäs tästä nyt sitten pääsisi yli?
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 12:10"]
Olen ihan samassa tilanteessa. Edelleen vilkuilen puhelinta joka päivä ja tunnen itseni riittämättömäksi.
[/quote]
Samaa harrastan minäkin. Yhdessä vaiheessa tunsin edistyneeni: jotenkin pakotin itseni hyväksymään sen, että miehestä ei tule kuulumaan, ikinä. Hiljaisuutta ja odotusta oli kestänyt ainakin kuukauden verran. Mutta juuri kun hyväksyin asian, mies laittoikin viestiä ja kysyi kuulumisia. Raivostuttavaa! Palasin taas lähtöruutuun, ja nyt odotan taas yhteydenottoa. Tällä kertaa tilanne on vielä vaikeampi, sillä nyt tiedän että mies saattaa yllättää koska tahansa. Mutta minähän en häneen aio yhteyttä ottaa...
-ap
[/quote]
Taas kysyn, ilmeisesti mies ei niin kauhea ollut kun haaveilet. Eli normaali itsepintainen tapaus. Mutta mikset itse ota yhteyttä jos haluat tavata jne. Kyllä se siitä selviää sitten mitä mies ajattelee.
[/quote]
Kyllä minä tiedän mitä mies ajattelee, eikä minulla ole järkevää syytä tavata häntä. Se olisi varmasti hetkellisesti ihanaa, mutta jälkeenpäin sattuisi. En halua suhdetta, jossa minä rakastan mutta toinen ei. Mies siis erotessamme myönsi ihan suoraan, etteivät hänen tunteensa ole yhtä vahvat kuin minut. Lisäksi en edes täysin ymmärrä miksi rakastuin niin syvästi, kirjoitin jo aloitusviestissä mikä miehessä oli "vikana". En yritä sanoa että hän mikään hirviö olisi, mutta tiedän etten voisi tulla hänen kanssaan toimeen parisuhteessa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule, tässä on viime aikoina pyörinyt ihan sama kysymys mielessä itsellänikin. Ero on tuore, mutta yleensä olen porskuttanut eteenpäin hurjaa vauhtia jäämättä sen kummemmin ketään suremaan. Tietenkin perinteiset pettymysvitutusitkut on täytynyt itkeä jokaisen kohdalla, mutta sitten olen päässyt yli ja jatkanut elämää. Nyt olen aivan järjettömän kiinni entisessä, jossa oli kyllä paljon hyvää, mutta loppujen lopuksi ei tarpeeksi... Huonoja ja ilkeitä piirteitä sitten loppupeleissä aivan liikaa. En olisi ikinä uskonut niin kiltin miehen kykenevän niin ilkeisiin tekoihin ja sanoihin.
M
inulla on aina ollut siis tapana mennä nopeasti eteenpäin. Niin nytkin, ja olen alkanut tapailla yhtä uutta miestä. Tulen vihaamaan itseäni tämän takia, mutta: hän vaikuttaa oikein ihanalta ihmiseltä ja sellaiselta, joka kohtelee naistaan kuin kukkaa kämmenellä. Mutta niinhän ne kaikki...............................
On minulla sen verran järkeä pääkopassani, että tajuan, että eksäni kanssa turhautuisin ja toivoisin aina jotain muuta mitä hän on kykenevä olemaan ja antamaan. Siispä tietoisesti työnnän itseäni eteenpäin, keskityn uuteen mieheen ja yritän löytää elämästä jotain mielekästä eksän jälkeen. Joku käsittämättömän typerä osa minusta muistaa kätevästi kaikki ihanat muistot eksästä ja skippaa ne paskat, joita oli PALJON. Vaikka kuinka yritän, niin aina palaan niihin muistoihin ja alan haikailemaan. Nyt olen valmis tekemään töitä eteenpäin menemisen kanssa, mutta jos jostain syystä tästä nykyisestä tilanteesta ei kehkeydy mitään, niin... tiedän, tiedän sydämessäni että yritän taas lämppäillä eksää. Olen ihmisuhteissa joskus vähän laskelmoiva, niin kamalalta kuin se kuulostaa. Tämä uusi mies on tehnyt selväksi kiinnostuksensa minua kohtaan ja pelkään aivan älyttömästi, että kaikki tämä nopeasti eteneminen kostautuu minulle enkä pystykään mihinkään. Sitten lemppaan tyypin, menee pari viikkoa ja vihaan itseäni, kun olen antanut jonkun kusisen eksähaikailun pilata loistavan mahdollisuuden. Siksi en todellakaan, todellakaan anna sekavien aivojeni pilata yhtään mitään.
Ehkä ei ole kauhean "hyvätapaista" tapailla uutta ja miettiä vanhaa, mutta niin kauan kuin olen sinkku enkä tunne tuota uutta tyyppiä, niin kai minulla on oikeus. Nyt en saa tyriä hyvää mahdollisuutta hetken typeryyden takia. Tämä on hermoja raastavaa, ei tiedä miten päin olisi kun eksä tunkee ajatuksiin niin hyvässä kuin pahassa. HALUAN UNOHTAA!!!!!!!
Anteeksi kun meni tällaiseksi omaksi tajunnanvirraksi, minulla ei ole juuri nyt oikein kavereitakaan, niin netti toimii terapeuttinani.
14, minunkin mielessäni pyörivät totta kai ne ihanat asiat. Miehestä huokuva voima ja sen tuoma turvallisuus, mahtava seksielämä, mukavat yhteiset hetket... Aina välillä saan itseni muistamaan ne kamalat tunteet mitä hän myös sai aikaan käytöksellään, ja niinä hetkinä tulen tavallaan järkiini. Mutta hetken päästä kaikki paha on taas unohtunut. Tässä miehessä vain oli sitä jotain, hänen kainalossaan en kerrankin kyseenalaistanut mitään enkä kaivannut muualle. Minäkin olen tapaillut hänen jälkeensä toista miestä, kuten sinä, mutta ei se saanut minua unohtamaan menneitä.
Sivumennen sanoen en pidä tapailua mitenkään huonona asiana, vaikka entinen mies pyöriikin päässä. Se on tapa päästä eteenpäin. Kunhan ei lupaile liikoja, minä haluankin pitää kaiken kevyenä, kun en selkeästi olisi valmis seurustelemaan. Vaikka kyllä minäkin hirveästi toivoisin, että joku tulisi ja veisi kertaheitolla jalat alta. Joku kunnollisempi kuin se, jota nyt kaipaan :(
Tsemppiä sinullekin näiden tunteiden kanssa!
-ap
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 12:10"]
Olen ihan samassa tilanteessa. Edelleen vilkuilen puhelinta joka päivä ja tunnen itseni riittämättömäksi.
[/quote]
Samaa harrastan minäkin. Yhdessä vaiheessa tunsin edistyneeni: jotenkin pakotin itseni hyväksymään sen, että miehestä ei tule kuulumaan, ikinä. Hiljaisuutta ja odotusta oli kestänyt ainakin kuukauden verran. Mutta juuri kun hyväksyin asian, mies laittoikin viestiä ja kysyi kuulumisia. Raivostuttavaa! Palasin taas lähtöruutuun, ja nyt odotan taas yhteydenottoa. Tällä kertaa tilanne on vielä vaikeampi, sillä nyt tiedän että mies saattaa yllättää koska tahansa. Mutta minähän en häneen aio yhteyttä ottaa...
-ap
[/quote]
Taas kysyn, ilmeisesti mies ei niin kauhea ollut kun haaveilet. Eli normaali itsepintainen tapaus. Mutta mikset itse ota yhteyttä jos haluat tavata jne. Kyllä se siitä selviää sitten mitä mies ajattelee.