Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pelkään että kilahdan kohta
01.12.2014 |
En kestä tuota lasta. Koko ajan huomaan miettiväni miten paljon parempaa elämä olisi jos ei olisi tehnyt sitä ollenkaan. Päivästä toiseen raastaa hermoja. Kuinka paljon tekisi mieli antaa kunnon selkäsauna niin loppuu tuo ilkkuminen. Tai viedä lapsi johonkin ja jättää sinne. Lapsi on välillä muualla ja en ikinä ikävöi sitä. Kun tulee takaisin niin hermot kiristyy äärimmilleen. Suoraan sanottuna minun ei tarvitse kun nähdä se niin se jo riittää. Mitä teen sen kanssa? En jaksa keksiä mitään kivaa tekemistä. Ei siitä mitään iloa saa kumpikaan. En jaksa väkisin esittää iloista äitiä kun en sellainen ole, eikä näytä siltä että tulisinkaan olemaan.
Kommentit (48)
Alapeukuttajameni vvahingossa sille joka sanoi että hommaat lääkityksen kuntoon, piti antaa sille peukku.
Pitää ymmärtää mikä ero siinä on että tahtoo vaikean ajan loppuvan ja ymmärtää ettei se johdu vaikeasta lapsesta.
Tuli tunne ettet saa riittävästi aikaa itsellesi.
Onko sinulla joku harrastus tai jotain tekemistä itsellesi kerran, pari viikossa?
Sinun pitäisi äitinä olemisen lisäksi saada olla muitakin rooleja; ystävä, tytär, kumppani, sisko.
Millainen mielikuva sinulla on äitiydestä ja mahdutko sinä siihen? Koetko itsesi epäonnistuneeksi kasvattajana (vaikka olet siinä vasta alkumetreillä)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole muita rooleja kun äiti ja puoliso. Koko ajan joku on vailla jotakin. Joka ilta mietin mikä meni taas pieleen, mutta eihän se auta kun sama jatkuu taas seuraavana päivänä. Meillä on ollut perhetyöntekijä aiemmin. Siitä ei ollut hyötyä. Perhetyöntekijä vei lasta ulos että saan tehdä ruokaa ja siivota, mutta lapsi ravasi oven takana koputtelemassa vähänväliä, pyysi maitoa ja millon mitäkin, niin että vauvakin heräsi aina.
Mulla oli samantyylisiä ajatuksia omasta lapsesta joskus. Sitten selvisi että tytöllä on adhd. Oli vaikea tykätä ihmisestä joka riehuu k o k o a j a n. Ja kun tunsin itseni huonoksi äidiksi aina kun ajattelin huonoa lapsestani, halusin viettää kokoajan vain vähemmän aikaa hänen kanssaan.
Mutta nykyään osaan hiukan paremmin suhtautua tähän lapseen kun tiedän ettei hän tee tätä tahallaan (niinkuin ei tietenkään yksikään 5vuotias mutta sitä on hankala muistaa siinä vaiheessa kun omat hermot ovat loppu.)
Miehen kanssa puhutaan usein miten helpolla pääsis kun vaan tappais ittensä. Ei tietenkään olla oikeasti tappamassa. Ihmetellään että nauttiiko joku oikeasti elämästä. Ainakin kun lukee muista perheistä niin elämä on ihanaa. Ei haittaa vaikka lapsi piirtäisi tussilla tapetit täyteen, lapsihan on vain taiteellinen. En ymmärrä.
Pyydä ap apua nyt heti jostain muualtakin kuin tältä palstalta. Soita neuvolaan, mielenterveystoimistoon, puhu lähimmäisille tms. On ihan normaalia,että raisuun lapseen menee hermot, mutta jos et kykene rakastamaan lastasi, se on todella surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 13:11"]Pyydä ap apua nyt heti jostain muualtakin kuin tältä palstalta. Soita neuvolaan, mielenterveystoimistoon, puhu lähimmäisille tms. On ihan normaalia,että raisuun lapseen menee hermot, mutta jos et kykene rakastamaan lastasi, se on todella surullista.
[/quote]
Kai jollain tavalla rakastan, kun vahdin ja mietin ettei lapsi satuta itseään tai ettei lapselle tapahdu mitään. Siihen se sitten jääkin. En voi pyytää apua, kun vievät pian molemmat lapset mennessään.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 13:11"]Pyydä ap apua nyt heti jostain muualtakin kuin tältä palstalta. Soita neuvolaan, mielenterveystoimistoon, puhu lähimmäisille tms. On ihan normaalia,että raisuun lapseen menee hermot, mutta jos et kykene rakastamaan lastasi, se on todella surullista. [/quote] Kai jollain tavalla rakastan, kun vahdin ja mietin ettei lapsi satuta itseään tai ettei lapselle tapahdu mitään. Siihen se sitten jääkin. En voi pyytää apua, kun vievät pian molemmat lapset mennessään.
[/quote]
Ymmärrän tuon pelkosi. Onko sulla vanhempia tai ystäviä, joilta voisit saada apua ja joille puhua? Jotakin, joka voisi ottaa hetkeksi päävastuun tilanteesta ja antaa sun koota omat ajatuksesi. Uskon että rakastat lasta, mutta sulla on vaan nyt niin tiukkaa, ettet kykene rakastamaan niin kuin lapsi ansaitsisi.
Alue: Aihe vapaa
Olin kotona esikoisen ja toisen lapsen kanssa reilut kolme vuotta yhteensä. Huomasin että mun tarttee palata työelämään, kun en enää nähnyt lapsissani mitään hyvää. Vieraat ihmiset kehui heitä tai kaverit ihaili jotain asioita mitä he teki, mutta minä en osannut iloita mistään. Uudet opitut taidot ohitin olankohautuksella. Varsinkin esikoista kohtaan olin todella ankara ja vaativa. Tilanne parani sillä, että palasin töihin, sain vähän omaa aikaa töiden lisäksi. Muutama kuukausi myöhemmin huomasin, että halusin touhuta heidän kanssaan jotain muutakin kuin vain ne pakolliset. Ja lastenkin käytös parani huomattavasti kun heidän ei tarvinnut kerjätä äidin huomiota ties millä konstilla. Tsemppiä ja jaksamista!