Rajat ja itsekuri itselle.

Haluaisin muuttaa niin monia asioita elämässäni mutta olen niin monesti epäonnistunut kun olen yrittänyt. En ymmärrä miten jo totutut tavat saisi muutettua. Voin huonosti, tiedän mitä pitäisi mutten pysty siihen. En yksinkertaisesti pysty! Ja silti, kun jatkan totuttuun tapaan, tunnen syyllisyyttä siitä ja täydellistä epäonnistumista ja jopa turvattomuutta koska tunnen itseni ajelehtivaksi ajopuuksi.

Otetaan esimerkiksi liikunta. Jos ja kun saan jotain säännöllisyyttä asiaan, jokin paikka hajoaa ja olen esim. kuukauden selkäkivuissa kotisohvalla. Ja kun lopulta on terve, liikkumaan lähtemiseen on tuskallinen kynnys. Asenne ja kuntokynnys. Kuukauden liikuttamuus on saanut aikaan väsymyksen jota ei jaksa alkaa hoitamaan liikunnalla.

Syömisen kanssa sama juttu. Verensokerit on jo niin alhaalla tai kauhea nälkä eikä löydy yhtään keskittymiskykyä tai intoa ruveta väsäämään safkaa -> Ulkoruokintaan. Rahaa kuluu, perse kasvaa ja huonovointisuus vain kasvaa.

Nukkumaan ei pääse koskaan ajoissa. Luen vielä tän yhden. Tämä vielä. Hups, kello jo 24.00. Miksi minua väsyttää kellonympäri koko ajan, mutta ei koskaan niin paljon että on pakko mennä nukkumaan?

Haluaisin eroon nopeista hiilareista, sokerista ja lighlimpparista. Sekään ei onnistu. Pari kk jaksan maksimissaan mutta yhdestikään lipeän se on kaikkien päätösten rikkoutumista.

En ole aina ollut tällainen, mutta minusta tuli tällainen toisen masennuskerran jälkeen. Muutenhan minulla pitäs olla kaikki hyvin. On työ, palkka joka riittää, kiva koti, mies yms...

Mitä mä voisin tehdä päästäkseni jaloilleni ja rutiineihin kiinni. Mistä kaivaa se aikuinen puikkoihin? Olen jo 35 niin kyllä minun täytyisi tähän pystyä.