Vinkki varsinkin naisille ja heidän miehilleen
Hartiani ovat paljon paremmassa kunnossa, kun aloimme kuljettamaan noutopisteeseen valmiiksi kerätyt ostokset AINA autolla kotiin. Kerran viikossa autolla ja silloin kaikki ruokaostokset kerralla. Jos ei olisi autoa, niin silloin kannattaisi tilata kotiinkuljetus!
Tätä ennen ehdin kantaa ruokaa kotiin kymmeniä vuosia käsin ja kun kerralla kulki kaksi kassillista, joutui ostoksilla käymään usein. Käytännössä siis töistä ei päässyt palaamaan kotiin ruuanlaittoon juuri koskaan tyhjin käsin.
Nyt jaksankin harrastaa monipuolista liikuntaa sen ajan mikä ennen meni kaupassa käydessä ja kasseja kotiin käsissä roikottaessa. Ei tee hyvää vain kantaa kasseja ja kantaa kasseja jne. Vanhenin niveliltäni liian nopeasti kauppaostosten vuoksi! Miksi muutenkaan yhden pienen naisen pitäisi raahata ruokia kotiin koko perheelle, kun itse kuitenkin syö niistä vain vähän?
Sen huomasi myös, että kun lapset olivat pieniä ja heitä kantoi paljon, että hartiat jumittuivat siitäkin.
Yksi syy miksi suomalaiset naiset näyttävät hartioista jopa vahvemmilta kuin miehensä, on aivan varmasti nämä kantoprojektit, joita he tekevät. Hartiat eivät silti ole terveet, vaikka leviäisivätkin! Monet miehet ajavat autolla töihin, kun naiset liikkuvat julkisilla. Parhaat, varsinkin kevyen työn tekijät toki liikkuvat jalan ja pyörällä, jos matkat ovat siihen sopivia.