Miltä tämä säätö teidän mielestä kuulostaa (nettituttavuus)
Ollaan tunnettu muutama vuosi, tutustuttu netissä.
Pari vuotta sitten ajattelin, että kevytsuhde hänen kanssaan olisi ihan ok. Silloin tapasimme hänen luonaan. Mies oli kuitenkin jotenkin ihan jäässä ja olin hämmentynyt, kun tapaaminen ei johtanut mihinkään lähentymiseen. Koin, että ehkä mies ei oikeastaan haluakaan minua tarpeeksi. Jutustelimme mutta tunnelma oli jotenkin jännittynyt eikä sitä voinut millään rikkoa. Olin tosi pettynyt siihen, miten tilanne meni.
Sitten olemme aina viesteilleet välillä, mies laittaa viestiä. Ja sitten myös olemme joskus tavanneet ja sitten asiat eivät ole lähteneet siitä eteenpäin.
Nyt syksyllä mies laittoi viestiä, että haluisi tavata kaverina. Minä vastasin, että se on ihan ok. Kaiken tämän jälkeen en tosin odota, että asiat menisivät mihinkään suuntaan. Sovittiin, että tavataan. Mies perui sen samana päivänä.
Nyt sit mies laittelee kuitenkin viestejä, joissa toivoo, että meillä olisi joku kevytjuttu. Turhauttaa.
Laitoin hänelle viestiä, että hän ehkä kovasti kaipaa fyysistä kontaktia yleensä johonkuhun, mutta ei välttämättä juuri muhun. Ja että se vaikuttaa olevan ongelma.
Mitä mieltä te olette?
Kommentit (16)
Ihmissuhteesi eivät tule onnistumaan niin kauan kuin pidät ihmisiä "säätönä".
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteesi eivät tule onnistumaan niin kauan kuin pidät ihmisiä "säätönä".
No siis tässä tapauksessa tuo mies on ilmoittanut, että ei etsi mitään vakavaa, ja tuo sana kuvaa sitä.
Enkä odota tästä tapauksesta mitään vakavaa itsekään. ap
Kuulostaa erittäin hankalalta, vaikka olisi vain säätö
Sun analyysi oli varmasti oikea, niin anna miehen nyt olla ja kehityä omia aikojaan. Sun ei tarvitse siihen osallistua.
Aika hankala tuon miehen on edistää asiaa, mikäli ap ehkä ei anna sellaiseen tilaisuutta tai puheenaiheet pysyvät sellaisina, ettei ne liippaa lähellekään toivottua tavoitetta.
Onko aloitteenteko täysin tuon miehen vastuulla ja ehkä hän ei halua "ahdistella" aistittuaan ettei ap ole seksuaalisesti aktiivinen.
Tämän päivän pisin provo, oli ap;n teksti.
Ja tunnetulta tekijältä, tietenkin. Keneltäkäs muultakaan tuollainen sepustus voisi olla lähtöisin.
Tarina-täti taas vauhdissa.
Ei taida lämmetä tuo teidän juttu.
Antaisin olla kun ei mitään tapahdu puoleen eikä toiseen.

No mä taas koen, että olen antanut tilaisuuden tai tilaisuuksia.
Mutta koen myös, että asioiden pitää luontevasti edetä omalla painollaan. Että jos esimerkiksi silloin kun olin miehen luona, kommunikointi ei tunnu luontevalta tai lähestyminen tuntuu jotenkin töksähtävältä tai väärältä, niin ei silloin voi mitään väkisin.
Tässä tilanteessahan ollaan sen takia, että aina kun itse ajattelen, että miehestä ei enää kuulu mitään, mies alkaakin laittelemaan "olis kiva nähdä" -viestejä.
Mutta tosiaan jotta asioissa olisi edetty johonkin, odottaisin, että toisen seurassa on helppo olla, luottaa jne. Olen myös yrittänyt kysellä mieheltä, miten hän kokee asiat. Mutta se johtaa sellaisiin keskusteluihin, että mies ei vaikkapa myönnä, että ei tunnu ihan luontevalta, ennemmin yrittää jotenkin vain vakuutella jotain (mikä on turhaa, kun kokemus on niin monta kertaa osoittanut muuta).
ap
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän pisin provo, oli ap;n teksti.
Ja tunnetulta tekijältä, tietenkin. Keneltäkäs muultakaan tuollainen sepustus voisi olla lähtöisin.
Tarina-täti taas vauhdissa.
Ei ole provo. ap
Vierailija kirjoitti:
Ei taida lämmetä tuo teidän juttu.
Antaisin olla kun ei mitään tapahdu puoleen eikä toiseen.
Mä olenkin antanut olla, mutta ihmettelen miehen yhteydenottoja. Ilmeisesti hänellä seksinnälkä pyyhkii pois järkevät ajatukset. ap
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän pisin provo, oli ap;n teksti.
Ja tunnetulta tekijältä, tietenkin. Keneltäkäs muultakaan tuollainen sepustus voisi olla lähtöisin.
Tarina-täti taas vauhdissa.
Jep. Mo...den tunnistettavat, aina yhtä paskat provot.
Kumpaakaan ei kiinnosta ollenkaan. Muutenkin ihan outoa meininkiä. Oletteko 12-vuotiaita?
Vierailija kirjoitti:
Kumpaakaan ei kiinnosta ollenkaan. Muutenkin ihan outoa meininkiä. Oletteko 12-vuotiaita?
Ei olla.
Toinen on kolmikymppinen ja toinen nelikymppinen.
No, häntä näyttää kiinnostavan sinussa vain seksi, ja sekin tulee mieleen vain ajoittain.
Miksi ihmeessä sinua kiinnostaa tuollainen mies?
Vierailija kirjoitti:
No, häntä näyttää kiinnostavan sinussa vain seksi, ja sekin tulee mieleen vain ajoittain.
Miksi ihmeessä sinua kiinnostaa tuollainen mies?
No siis minuakin voisi kiinnostaa seksisuhde, mutta ennemmin niin, että välillämme olisi kuitenkin luottamusta ja asiat menis mutkattomasti. Sehän tässä ärsyttääkin. ap
Minäkin siis olisin utelias, voisiko olla joku juttu. Sen takia tätä asiaa pohdinkin. ap