Olen pienituloinen. Tässä lasten joululahjat
Ostan heille zhi zhi love koirat kantokassissa, muuta en.
Äidiltäni saavat kylpypyyhkeet ja kirjat, sen lisäksi karkkipussit. Saavat siis kolme lahjaa aattona
Siskoni antoi jo lapsille lego rakennussarjan
Isäni ja mummoni antavat rahaa yhteensä noin 100e, joka säästetään ja jolla sitten joulun jälkeen voidaan ostaa jotain alesta. Loput rahoista käytetään leffalippuihin, uimahallireissuihin yms.
Kommentit (59)
Koko lahjarumba on saanut niin vääristyneitä piirteitä, kun ihmiset facebookeissa ja blogeissaan kirjoittelevat valtavista lahjamääristä. Eräskin bloggaaja kirjoitti lapsensa saaneen ekana jouluna 40 pakettia. Nykyisin tuo määrä on kuulema puolittunut 20 pakettia per lapsi. Ihan uskomatonta.
Ap.n lahjat kuulostavat kivoilta ja määrä sopivalta.
Minusta järkevää. Minun lapseni tulee vanhemmiltaan saamaan jouluna:
koottavan junaradan, ostin käytettynä
yhden vaatteen
kaksi toivomaansa pientä juttua.
Jos sukulaiset haluavat antaa lahjoja, pyydän vielä koottavat nukenrattaat tai Muumi-laivan. Yöpuku pitäisi ostaa joten sitä toivon myös.
Tosi kivat lahjat ap:n lapset saa :) Lapsetkin oppii arvostamaan oikeita asioita kun ei se tavara määrä ole niin kauhea.
Päätettiin tänä vuonna tuloista riippumatta olla ostamatta lapsille kovin montaa lahjaa, sillä ainakin edellisinä vuosina vanhempi lapsi on saanut aika suuren lahjakasan yhteensä meiltä vanhemmilta, isovanhemmilta, kavereilta, kummeilta jne. Ostamme molemmille (3v. ja 1v.) yhdet isot ja pienet lahjat (pienet saa avata aattoaamuna, loput lahjat avataan illalla).
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 23:00"]
Sääliksi käy lapsiasi, että kehtaakin tulla tuollaisella leuhkimaan, "katsokaa nyt mun sädekehää, meidän lapset saa niin vähän lahjoja!" :(
[/quote]
Mitä ihmettä! Meillä lapsi (6 v.) toivoi vaan ihan muutamaa pikku lahjaa, ei edes halua mitään rojuvuorta! Eikä ole rahasta kiinni...
Kivoja lahjojahan nuo ovat! Voisiko siitä satasesta törsätä sen verran, että saisivat vielä suklaalevyt?
Me olemme hyvin toimeentulevia, mutta ei meilläkään tule mitään lahjavuoria olemaan. Kaksi lasta on ja molemmille ostamme muutamia lahjoja, saavat kuitenkin sukulaisiltakin lahjoja.
Ahdistun, kun kuuntelen siskoni lahjahankintoja lapsilleen. Molemmille useita lähes 100€ lahjoja ja lisäksi kaikkea vaatetta ja pikkusälää vielä kääritään pakettiin. Onneksi emme vietä aattoa yhdessä.
Vaimo sanoi, että haluaa tänä vuonna ostaa paljon lahjoja. Itse en haluaisi, että lapset montaa lahjaa saisi, koska muutenkin kummit tai isovanhemmat antavat myös lahjan. Olemme pienituloisia toistaiseksi, koska molemmat opiskelemme. Minusta on hölmöä, että vaimo haluaa käyttää joululahjoihin 100 euroa per lapsi, kun muutenkin on rahasta tiukkaa.
Meillä on 2 lasta, ja lapsille yhteensä yli 40 lahjaa
Vierailija kirjoitti:
Ostan heille zhi zhi love koirat kantokassissa, muuta en.
Äidiltäni saavat kylpypyyhkeet ja kirjat, sen lisäksi karkkipussit. Saavat siis kolme lahjaa aattona
Siskoni antoi jo lapsille lego rakennussarjan
Isäni ja mummoni antavat rahaa yhteensä noin 100e, joka säästetään ja jolla sitten joulun jälkeen voidaan ostaa jotain alesta. Loput rahoista käytetään leffalippuihin, uimahallireissuihin yms.
Eikö niitä rahoja vois säästä johonkin todella tarpeelliseen ajokorttiin esim. ajokortti ei oo halpa nykyään 2000€ suunnilleen jos ostaa jotain alesta esim lelun niin ei se aikuisena oo mitään hyötyä aattelin vaan sanoo, niin mä tein säästin, kyllä mäkin halusin ostaa jonkun lelun mutta äiti sanoi eeeei säästetään ajokorttiin ja hyvä että niin tehtiin vaikka en tykkänny siitä silloin kun otin kortin niin se maksoi 1690€ ja auto sit vielä sattui olemaan sama hinta 1690€ fiat punto -04
Täältä saa joululahja vinkkejä myös pienempi tuloisille, osta täydellinen joululahja lapselle: https://tilaalahja.fi/joululahja-lapselle tuolta löytyy tuotteita muutamasta eurosta ylöspäin!
Oikein hyvät lahjat. Ei tarvitse olla älyttömiä määriä paketteja. Minusta on ihan ok ja tervettä opettaa lapsille että muutama lahja on oikein sopivasti.
Itse sain lapsena aina järkyttävän lahjavuoren. Siis varmaan 20-30 pakettia. En omille lapsilleni tuollaista määrää hanki. Meillä on kolme lasta, ja jokaiselle on yleensä 3-5 pakettia hankittu. Tänä vuonna 3. Yksi isompi/kalliimpi lahja jokaiselle ja kaksi pienempää/edullisempaa. Eikä ole rahasta kiinni mitenkään. Me vain haluamme toimia näin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista kuulla pelkkien tavaralistausten sijaan kaikkien lasten joululahjojenne yhteishinta.
Meillä tänä vuonna 100-150e per lapsi. Kolmelle lapselle ostettu lahjat.
Sun haarahedelmille nauretaan tollasesta lahja määrästä koulussa ja päikyssä. Köyhikset
Ostaisin ainakin 10 lahjaa per muoska.
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos haluat nostaa lahjojen määrää voi joulupukki tuoda kuoressa noita mainitsemiasi uimahalli ja elokuvalippuja. Jos lapset on vielä pieniä ja uskovat pukkiin laita mukaan kaunis kirje tontulta. Kirjeessä voi olla esim: olen huomannut kuinka hienosti osaat jo laittaa kasvot veteen...
Miksi ihmeessä, jos kerran ap:n perheessä vietetään yksinkertaisempaa joulua ja lapset ovat jo tottuneet pieneen lahjamäärään kerralla? Varmasti kutakin noista lahjoista arvostetaan paljon enemmän kuin yhtäkään niitä materialistiperheiden lukemattomista lahjoista, joista suurin osa hukkuu ja unohtuu saman tien revittyihin lahjakääreisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan samaa mieltä, että mikäli on mahdollisuus ilahduttaa useammalla paketilla lapsia niin jouluna on sen hetki ja mielelläni sen omille lapsille suon. Mutta en missään nimessä tarkoita, että se välttämätöntä tai tärkeintä joulussa olisi ja muutama lahja per pää on myös oikein vallan hyvä.
Itse olin lapsena se joka ei sai joululahjaksi usein vain pitkät kalsarit eikä muuta ja oli todella ikävää kun palattiin kouluun lomalta ja tiesi että se vertailu alkaa ja piti yrittää keksiä jotain mitä olisi muka saanut.
Minä yritän päästä irti noista lapsuuden pettymyksistä (kerran sain taskulampun, kun olin jo iso tyttö 10v), ja uskon, että ilmastotietoisuus viimeistään saa muutamassa vuodessa nämä joillekin jaettavat lahjavuoret pienenemään. Lasten kanssa on sovittu, että vähemmän on enemmän myös ruokapöydässä jouluisin.
2