Katseltiin miehen kanssa vanhoja valokuvia

Törmättiin yhteen valokuvaan aika lailla suhteen alkuajoilta (yhdessäoloa vuoden verran tuolloin, nyt ollaan yhdessä oltu kuutisen vuotta). Miehellä on siis pieni vene ja minä olen päätynyt ohjaamaan sitä ekaa kertaa elämässäni. Olihan meno sen mukaista, en minä tosiaan osaa käyttää perämoottoria. Hymyilen ja nauran kuvassa tosi vapauteena ja onnellisena.

Mies oli hiljaa katsoessaan kuvaa ja kysyi, miksi kaikki ei olisi voinut pysyä tuollaisena. Miksi en voisi nauraa ja hymyillä samalla tavalla vieläkin. Olin hiljaa. Minusta alkoi tuntua entistä pahemmalta. Ei itseni vuoksi vaan miehen. 

Viime vuosina elämänilo on kadonnut hiljalleen.  Päällepäin olen kuin kuka tahansa.  Hoidan työt ja lapset mutta sisältä olen rikki ja mies tietää sen. Hän on kuullut kuinka itken vessassa luullen ettei kukaan kuule. Kuinka alkoholin juominen on mukamas hauskanpitoa, ei kaiken unohtamista.

Tiedostan ongelmat itsekin (joo, masennustausta on ja siksi tiedän vielä paremmin kuinka huonossa jamassa olen). Mutta miten saada rohkeutta hakea apua? Myöntää että olen taas liian heikko?