Isovanhemmat ja katkeruus heidän toiminnasta

Miten he muka pystyvät kiristämään lapsilla ja manipuloimaan, jos eivät kerran koskaan näe lapsia (lapsilla ei ole isovanhempia).

Vierailija kirjoitti:

Lue aiheesta kirjallisuutta ja tekstejä. Vahvista itsesi ja rajasi/perheesi rajat. Kun ymmärrät paremmin, sinun on helpompi päästää irti ja "antaa anteeksi". Anteeksiantaminen ei vaadi toiselta osapuolelta anteeksipyyntöä, eikä sitä, että sen jälkeen ollaan tekemisissä samalla tavalla kuin ennekin. Lähinnä anteeksianto vapauttaa sinut itsesi elämään omaa elämääsi. Katkeruus ja viha nostavat päätään, mutta voit asennoitua niihin hyväksyvästi. Ikäviä tunteita tulee ja menee, niistä emme pääse kokonaan eroon. 

Netti on täynnä hyvää materiaalia: aloita esim tästä "down the rabbit hole/iddendai/enstranged parents' forums".

Viisaita sanoja. Kiitos niistä ja foorumivinkistä!

ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen veli ja hänen lapsensa vievät appivanhempien ajan. Heillä jo alunperinkin läheiset välit ja samanlainen elämäntyyli.

Anoppi oikein kieltäytyi kun kysyttiin apua🙂

Olin katkera joskus kun ei ollut edes niitä tukiverkkoja. Olen päässyt yli mutta kauan kesti.

Omat vanhemmat iäkkäitä.

Koskaan ei voi tietää, mikä toisen ihmisen todellinen avuntarve lopulta on. Mulla oli aikoinaan hieman sama tilanne kuin teillä. Tosin omien vanhempieni, ei appivanhempien kanssa. Siskollani ja mulla oli kummallakin yksi lapsi. Siskoni puolisoineen hyvätuloisia ja minä yksinhuoltaja pienipalkkaisessa työssä. Siskollani terve lapsi ja mulla vammainen. Siskoni kuitenkin tarvitsi paljon enemmän vanhempieni apua lastenhoidossa kuin minä. Monta kertaa minäkin autoin siskoani lastenhoidossa. Kun siskoni puolisoineen ei saanut edes viikkosiiivousta tehtyä, jos lapsi oli kotona, mä otin lapsen meille hoitoon ja tein oman viikkosiivoukseni siinä samalla. 

Ihmiset ovat erilaisia. Siskoni oli nuorena joissain asioissa perfektionisti ja kaiken piti mennä just suunnitelmien mukaisesti. Mä taas olenaina ollut  paljon suurpiirteisempi ja voin tehdä huomenna sen, mikä tänään jää tekemättä. Vammaisen lapsen äitinä opin jo varhain, että suunnitelmat on ihan hyviä, mutta aika usein ne menee itsestä riippumattomista syistä ihan poskelleen. 

Pääsin jo kauan sitten yli siitä, että vanhempani antoivat paljon enemmän apua siskoni perheelle kuin mulle. He ymmärsivät jo silloin, miten erilaisia me siskoni kanssa oltiinkaan. Tiesivät, että luonteeni vuoksi mä kyllä pärjään. Vaikka meistä kahdesta sisaruksesta ulospäin siskoni perheineen vaikuttikin paljon paremmin pärjäävältä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen veli ja hänen lapsensa vievät appivanhempien ajan. Heillä jo alunperinkin läheiset välit ja samanlainen elämäntyyli.

Anoppi oikein kieltäytyi kun kysyttiin apua🙂

Olin katkera joskus kun ei ollut edes niitä tukiverkkoja. Olen päässyt yli mutta kauan kesti.

Omat vanhemmat iäkkäitä.

Koskaan ei voi tietää, mikä toisen ihmisen todellinen avuntarve lopulta on. Mulla oli aikoinaan hieman sama tilanne kuin teillä. Tosin omien vanhempieni, ei appivanhempien kanssa. Siskollani ja mulla oli kummallakin yksi lapsi. Siskoni puolisoineen hyvätuloisia ja minä yksinhuoltaja pienipalkkaisessa työssä. Siskollani terve lapsi ja mulla vammainen. Siskoni kuitenkin tarvitsi paljon enemmän vanhempieni apua lastenhoidossa kuin minä. Monta kertaa minäkin autoin siskoani lastenhoidossa. Kun siskoni puolisoineen ei saanut edes viikkosiiivousta tehtyä, jos lapsi oli kotona, mä otin lapsen meille hoitoon ja tein oman viikkosiivoukseni siinä samalla. 

Ihmiset ovat erilaisia. Siskoni oli nuorena joissain asioissa perfektionisti ja kaiken piti mennä just suunnitelmien mukaisesti. Mä taas olenaina ollut  paljon suurpiirteisempi ja voin tehdä huomenna sen, mikä tänään jää tekemättä. Vammaisen lapsen äitinä opin jo varhain, että suunnitelmat on ihan hyviä, mutta aika usein ne menee itsestä riippumattomista syistä ihan poskelleen. 

Pääsin jo kauan sitten yli siitä, että vanhempani antoivat paljon enemmän apua siskoni perheelle kuin mulle. He ymmärsivät jo silloin, miten erilaisia me siskoni kanssa oltiinkaan. Tiesivät, että luonteeni vuoksi mä kyllä pärjään. Vaikka meistä kahdesta sisaruksesta ulospäin siskoni perheineen vaikuttikin paljon paremmin pärjäävältä. 

Ymmärrän että luonteet ovat erilaisia. Ja siksi samaistun tarinaasi, päällisin puolin minä olen sisaruksista se jolla menee ns. tasaisemmin. Silti tuntuu pahalta kun luen tarinaasi, vanhempasi eivät ole olleet tasapuolisia. Ainakin jos mietin omia lapsiani, niin en haluaisi olla vähemmän apuna jollekin lapsista sen vuoksi että se vaikuttaa paremmin pärjäävältä. Tuntuu että koko perheen suhteiden hyvinvoinnille on tärkeää, että vanhemmat ovat tasapuolisia. Toki elämässä sattuu asioita, jolloin pitää olla enemmän toisen apuna. Ja sitten voi tulevaisuudessa tasata vaakakupit.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut ymmärtämään, että on asioita, joille en voi mitään, ei ole enää mitään keinoja saada äitiäni muuttumaan, joten ei se enää minua mitenkään haittaa, sureta tms. Välttelen yhteydenottoja, tapaamisia yms. Poissa silmistä, poissa mielestä, toimii ihan hyvin.

Meillä samoin. En osaa olla katkera. Harmittaa lasten varsinkin nuoremman puolesta, kun ei ole isovanhempia. Onneksi minulla on täti ja setä, he ovat tavallaan "korvike". Saa mennä yökylään ja touhuavat kaikkea kivaa. Appivanhemmat ovat edesmenneitä. Olivat ihania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut ymmärtämään, että on asioita, joille en voi mitään, ei ole enää mitään keinoja saada äitiäni muuttumaan, joten ei se enää minua mitenkään haittaa, sureta tms. Välttelen yhteydenottoja, tapaamisia yms. Poissa silmistä, poissa mielestä, toimii ihan hyvin.

Meillä samoin. En osaa olla katkera. Harmittaa lasten varsinkin nuoremman puolesta, kun ei ole isovanhempia. Onneksi minulla on täti ja setä, he ovat tavallaan "korvike". Saa mennä yökylään ja touhuavat kaikkea kivaa. Appivanhemmat ovat edesmenneitä. Olivat ihania.

Meilläkin etsitty korvikkeita. Hieman harmittaa, kun on näitä kauempia vanhoja sukulaisia, jotka mielellään viettävät meidän lasten kanssa aikaa, mutta tekevät ohareita, jos tulee omilla lapsilla tarpeita lastenlasten kanssa. Pahalta tuntuu, kun omat lapset odottavat kylään, ehtivät kurkkia moneen kertaan ovenvälissä ja odottaa, mutta sitten ilmoitetaan sovitun ajan jälkeen, että tulikin muuta. Olisi kiva jos omat lapset saisivat tuntea, että he ovat tärkeitä. Tietysti me vanhemmat tehdään paljon sen eteen. Mutta kai se olisi rikkaus, jos olisi ne omat isovanhemmat elämässä.

Katkeruuden tunteesta voi irtautua, kun hyväksyy ne asiat joita ei voi muuttaa ja muuttaa ne asiat jotka voi muuttaa. Ikävä kyllä isovanhempia ei voi muuttaa.

Ap. Kait nuo on ollut aina ns ikäviä ihmisiä. Ei ihmiset muutu. Eivätkä ymmärrä tai HALUA ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat ovat jo omat porsimisensa hoitaneet.

Noin rumastiko vanhempasi puhuivat sinusta ja lapsuusajastasi? Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan.

Ihan mielenkiinnosta kuulisin toisen osapuolen version myös. Totuus löytyy yleensä kahden osapuolen kertoman välistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta kuulisin toisen osapuolen version myös. Totuus löytyy yleensä kahden osapuolen kertoman välistä.

Mitenhän sellaisen saisi? Kulissit pysyy pystyssä.

ap