Isovanhemmat ja katkeruus heidän toiminnasta

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Parempihan se on että ei tarvitse olla moisten kanssa yhteyksissä. Tai itse ainakin koen että siihen isovanhempaan joka tuotti vain stressiä ja ärsytystä, on ollut helpompaa pitää etäisyyttä. Muut 3 isovanhempaa ovat onneksi normaaleita.

Meillä on samanlaista, appivanhemmista kyse. En osaa antaa neuvoja mutta tunnen katkeruutesi. Omat vanhempani ovat kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Ei käynyt mielessä, että kaikilla ei ole ns. ”Puolison vanhempia” ollenkaan? 🙄

Vierailija kirjoitti:

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Tästä kommentista itseasiassa tulee vähän samaiset isovanhemmat mieleen.

Tässähän aloituksessa ei puhuttu mitään toisista isovanhemmista, että mitä heille kuuluu vai kuuluuko mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Tästä kommentista itseasiassa tulee vähän samaiset isovanhemmat mieleen.

Tässähän aloituksessa ei puhuttu mitään toisista isovanhemmista, että mitä heille kuuluu vai kuuluuko mitään.

ap

Äläpä sitten puhu ”isovanhemmista” kokonaisuutena. Ja tukiverkkojen puuttumisesta kokonaisuutena. Jos sulla on ”käytössä” ne toiset isovanhemmat, niin et voi todeta, että isovanhemmat ei ole elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Ei käynyt mielessä, että kaikilla ei ole ns. ”Puolison vanhempia” ollenkaan? 🙄

Kävi. Sen voisi myös mainita.

Vierailija kirjoitti:

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Minulla on sama tilanne kuin ap:lla, koskee sekä minun äitiä että mieheni äitiä (meidän molempien isät on kuolleet). Eli usko pois, ei tällainen niin harvinaista ole. Koska meillä molemmilla mieheni kanssa on hankala manipuloiva äiti, niin pystymme ymmärtämään toisiamme asiassa ihan puolesta sanasta ja tukemaan toisiamme. Se on ihan hyvä asia parisuhteessa, ja kyllähän samat vastoinkäymiset yhdistää ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Parempihan se on että ei tarvitse olla moisten kanssa yhteyksissä. Tai itse ainakin koen että siihen isovanhempaan joka tuotti vain stressiä ja ärsytystä, on ollut helpompaa pitää etäisyyttä. Muut 3 isovanhempaa ovat onneksi normaaleita.

Kiitos kommentista. Tuotakin olen miettinyt että miltä se tuntuisi jos olisi ns. normaaleja isovanhempia. Ei tarvitsisi olla mitään täydellisiä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai puolisonkin vanhempien kanssa sama tilanne?

Onpa uskomaton tuuri, että molemmilta puolilta on noin ikävät vanhemmat.

Minulla on sama tilanne kuin ap:lla, koskee sekä minun äitiä että mieheni äitiä (meidän molempien isät on kuolleet). Eli usko pois, ei tällainen niin harvinaista ole. Koska meillä molemmilla mieheni kanssa on hankala manipuloiva äiti, niin pystymme ymmärtämään toisiamme asiassa ihan puolesta sanasta ja tukemaan toisiamme. Se on ihan hyvä asia parisuhteessa, ja kyllähän samat vastoinkäymiset yhdistää ihmisiä.

Niin, se on varmasti totta. Sitähän sanotaan, että jos vastoinkäymiset eivät erota, niin ne lähentävät.

ap

Mellä isovanhemmat pitävät hienovaraisesti etäisyyttä, eivät soittele tai tunge käymään. Itse asiassa eivät ole yli kahteen vuoteen vastanneet soittoihini tai lähettäneet lapsille synttärilahjoja. Onkohan heille tapahtunut jotain?

Lue aiheesta kirjallisuutta ja tekstejä. Vahvista itsesi ja rajasi/perheesi rajat. Kun ymmärrät paremmin, sinun on helpompi päästää irti ja "antaa anteeksi". Anteeksiantaminen ei vaadi toiselta osapuolelta anteeksipyyntöä, eikä sitä, että sen jälkeen ollaan tekemisissä samalla tavalla kuin ennekin. Lähinnä anteeksianto vapauttaa sinut itsesi elämään omaa elämääsi. Katkeruus ja viha nostavat päätään, mutta voit asennoitua niihin hyväksyvästi. Ikäviä tunteita tulee ja menee, niistä emme pääse kokonaan eroon. 

Netti on täynnä hyvää materiaalia: aloita esim tästä "down the rabbit hole/iddendai/enstranged parents' forums".

Isovanhemmat ovat jo omat porsimisensa hoitaneet.

*issendai

Meillä miehen veli ja hänen lapsensa vievät appivanhempien ajan. Heillä jo alunperinkin läheiset välit ja samanlainen elämäntyyli.

Anoppi oikein kieltäytyi kun kysyttiin apua🙂

Olin katkera joskus kun ei ollut edes niitä tukiverkkoja. Olen päässyt yli mutta kauan kesti.

Omat vanhemmat iäkkäitä.

Meillä anoppi jäi leskeksi 8 vuotta sitten ja muutti samantien asumaan kanssamme. Ei surevaa ihmistä voinut poiskaan käskeä ja aika pian huomattiin, että hän oli tullut jäädäkseen. Meillä on turvaverkko, mutta samalla olemme menettäneet itsenäisyytemme.

Olen oppinut ymmärtämään, että on asioita, joille en voi mitään, ei ole enää mitään keinoja saada äitiäni muuttumaan, joten ei se enää minua mitenkään haittaa, sureta tms. Välttelen yhteydenottoja, tapaamisia yms. Poissa silmistä, poissa mielestä, toimii ihan hyvin.

Meillä anoppi ei koskaan tarjoa apuaan, sen sijaan on valmis maksamaan apulaisen. Rahaa ei anna ikinä, sanoo vain puhelimessa, että voi soittaa MLL:n numeroon ja tilata lastenhoitajan. Mutta kun me emme halua hoitajaa, me haluamme, että anoppi näkee vaivaa ja on lastenlastensa kanssa, siivoaa samalla ja pesee pyykit. Ei meitä millään maksullisilla kodinhoitajilla osteta, turvaverkkoa ei voi ostaa. Siksi hoidan lapset itse ja olen masentunut ja väsynyt.

Tuliko aikuisena yllätyksenä, millaisia teidän vanhemmat ovat?

Vierailija kirjoitti:

Tuliko aikuisena yllätyksenä, millaisia teidän vanhemmat ovat?

Tuli ja ei tullut. Voisi sanoa että silmät ovat avautuneet. 

ap