Älkää menkö Tallinnaan!
Ravintolat ovat koronakoomassa Tallinnassa
Ülemistessä odoteltiin pikaruokaa yli 30 minuuttia
Illallisella vanhassakaupungissa emme päässeet alkuruokaa pidemmälle, kun henkilökuntaa ei kiinnostanut asiakaspalvelu. Olisimme mielellään tilanneet lisää ja viihtyneet pidempäänkin. Mutta 1,5 tunnin odottelun kohdalla mielenkiinto hiipui
Hotellin aulabaarissa suhteellisen simppeliä annosta odoteltiin taas puoli tuntia. Baarissa työskentelelevää kiinnostaa lähinnä tuttavien kanssa seurustelu. Olisimme varmaan odoteltu annosta pidempäänkin, jos ei olisi käyty kyselemässä tiskillä annoksen perään.
Älköön kukaan menkö ja tukekoon näin huonoa toimintaa!
Kommentit (110)
Oon joutunu tekemään töitä virolaisten kanssa Suomessa ja monet on aivan moraalittomia työntekijöitä joiden suurinta huvia on juoruilla tunnollisista työntekijöistä. Menin kuitenkin joku vuosi sitten ihan ennakkolulottomasti Viroon turistiksi ja tunsin itseni tyhmäksi kun jokainen asiakaspalvelija oli kuin kopio virolaistyökavereistani. Kestää kyllä kauan ennen kuin NL lähtee Virosta, ja silloinkaan tuskin kukaan haluaa palvella turisteja.
Viikonloppuna 1-4.10. Ruotsissa ja Norjassa kukaan ei enää käyttänyt maskeja eikä kukaan kysellyt mitään kun käytiin syömässä, baarissa ja yöviihteellä.
Yhdessä ravintolassa Ruotsissa tarjoilijalla oli ensin maski, mutta pääruokaa tuodessaan ei enää ollut eikä meilläkään kenelläkään (6 asiakasta) ollut maskeja.
Läpikulkumaa, mieluummin ajelen Latvian rajalle ja palvelu pelaa, kun tilaa pari trukkilavallista bisseä suoraan pakuun trukilla nostettuna ja lisäksi ostelee edulliset tiukat viinat siinä ohessa. Tupakkakartonki maksoi viimeksi 33.5€
On surullista katsella millaisessa itsepetoksessa moni suomalainen elääkään kun ei voi myöntää havaittuja ongelmia...
Vierailija kirjoitti:
En astu jalallani Venäjälle, Viroon ,Latviaan enkä Liettuaan. Tuo ilmansuunta ei ole mun matkakompassissa. Ikinä.
Tuskin sua sinne tuolla asenteella haluttaiskaan.
Vierailija kirjoitti:
Virolaiset irvaili suomalaisia poroiksi ja pekoiksi, kun suomalaiset kävivät maassa. Varmaan joukossa oli suomalaisia örveltäjiäkin.
Kun turistit ja rahavirta loppui koronan myötä, nyt pirkot, pekat ja porot kelpaa.
Kovin odotetaan takaisin.
Kävin vuosia n kerran vuodessa Tallinnassa. Lähes aina jäi fiilis en ollut tervetullut.
Käytän alkoholia vähän jne.
Yhdellä kerralla tuntui kaikki meni ikävästi. Terassilla kortti ei käynyt, sanottiin mulla ei ole rahaa. Yhdessä lempikaupassani, Zizi ssä myyjä oli todella ikävä, veloitti liikaa ja ei halunnut korjata virhettä ( yli 50 e ), kampaajalla päänahka paloi, väriaine oli liian kauan. Piti mennä sanomaan, kampaaja oli vihainen jne.
Heti sen jälkeen tuli tämä kommentti lehteen suomalaiset , porot, pysykää poissa.
En oo yli 5 v käynyt.
Laivalla olen ollut. Maihin en ole mennyt. Niissäkin on ollut joku syy, esim Eckeröllä artisti, toisella laivalla pikkujoulut.
En ole koskaan käynyt Tallinnassa enkä usko että käynkään: se paikka ei kiinnosta.
Kannattaa myös vilkaista tämä, jos kiinnostaa nähdä mitä se todellisuus onkaan: https://todellinentallinna.blogspot.com/
Muistakaa se kulttuurin omiminen. Se on paha!
En tunne paljoa Tallinnaa, mutta muualla Virossa olen reissannut paljon. Ei ole tullut vastaan porottelua eikä toisaalta kiinnosta vaikka joku virolainen niin ajattelisi. Molemmin puolin lahtea riittää pöljiä.
Palvelu on ollut suurimmaksi osaksi hyvää tai superhyvää. Toki muutaman kerran on tullut vastaan neukkutylytystä, mutta ne kerrat ovat olleet kyllä poikkeus ja pääosin on naurattanut nää tilanteet.
Sanoisin että vuosi vuodelta palvelukulttuuri on parantunut. Puhun myös vähän viroa enkä koskaan automaattisesti oleta kenenkään osaavan suomea. Paitsi laivoilla.
Just tulin Pärnusta, kaikki oli hyvin ja korona todistus kysyttiin ruokapaikoissa. Kiva, leppoisa meininki ja ihanaa olla kylpylässä. Ihmeellistä mollaamista täällä, haukkukaa välillä vaikka hurreja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virolaiset irvaili suomalaisia poroiksi ja pekoiksi, kun suomalaiset kävivät maassa. Varmaan joukossa oli suomalaisia örveltäjiäkin.
Kun turistit ja rahavirta loppui koronan myötä, nyt pirkot, pekat ja porot kelpaa.
Kovin odotetaan takaisin.Kävin vuosia n kerran vuodessa Tallinnassa. Lähes aina jäi fiilis en ollut tervetullut.
Käytän alkoholia vähän jne.Yhdellä kerralla tuntui kaikki meni ikävästi. Terassilla kortti ei käynyt, sanottiin mulla ei ole rahaa. Yhdessä lempikaupassani, Zizi ssä myyjä oli todella ikävä, veloitti liikaa ja ei halunnut korjata virhettä ( yli 50 e ), kampaajalla päänahka paloi, väriaine oli liian kauan. Piti mennä sanomaan, kampaaja oli vihainen jne.
Heti sen jälkeen tuli tämä kommentti lehteen suomalaiset , porot, pysykää poissa.
En oo yli 5 v käynyt.Laivalla olen ollut. Maihin en ole mennyt. Niissäkin on ollut joku syy, esim Eckeröllä artisti, toisella laivalla pikkujoulut.
Itse olen käynyt Tallinnassa vuosien mittaan (70-luvun lopulta lähtien) yhteensä ehkä 10 kertaa. Ei mitään huonoja kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan käynyt Tallinnassa enkä usko että käynkään: se paikka ei kiinnosta.
Etkä ole vissiin käynytkään missään Pylkönmäkeä kauempana.
Tämän ketjun on aloittanut ja suurimman osan kommenteista kirjoittanut Sami Lotila. Voisitte vähän miettiä, että kenen juttuja peukutatte. Lotila menköön nuolemaan Vladun varpaan välejä.
On muuten käsittämätöntä että Lotila voi kirjoitella ihan mitä tahansa pazkaa yhteen Suomen isoimmista medioista.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun on aloittanut ja suurimman osan kommenteista kirjoittanut Sami Lotila. Voisitte vähän miettiä, että kenen juttuja peukutatte. Lotila menköön nuolemaan Vladun varpaan välejä.
Vierailija kirjoitti:
On muuten käsittämätöntä että Lotila voi kirjoitella ihan mitä tahansa pazkaa yhteen Suomen isoimmista medioista.
Pieleen meni arvaus teillä molemmilla. Tallinnan turistitoimistossa täysi hätätila päällä kun pitäisi saada porukkaa peittelemään rumat totuudet 😎
Lotila: sun ip näkyy noissa viesteissä
Vierailija kirjoitti:
Lotila: sun ip näkyy noissa viesteissä
👹 👺 🤡 💩
Vierailija kirjoitti:
Just tulin Pärnusta, kaikki oli hyvin ja korona todistus kysyttiin ruokapaikoissa. Kiva, leppoisa meininki ja ihanaa olla kylpylässä. Ihmeellistä mollaamista täällä, haukkukaa välillä vaikka hurreja.
Oma asenteesi ei ole yhtään parempi🙄 miksi pitäisi haukkua ruotsalaisia, mitä se tähän ketjuun kuuluu? Ja jos ei ole heistä negatiivista sanottavaa? Itse tulin just Ruotsista ja sain siellä erittäin hyvää ja ystävällistä palvelua ja osittain vastaanotto oli jopa sydämellinen.
Ketä kiinnostaa? Kesälläkin täällä oli turisteja joka puolelta Eurooppaa.