Kuopion tapauksen "opetus" kaikille

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:48"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:07"] Ihan OT mutra synnytyksenjälkeinen masennus ja mahdollinen psykoosi voivat myös osua keneen tahansa meistä. [/quote]   Missään ei ole mainittu masennukseen viittaavaa, ja psykoosissa oleva ihminen ei vastaile syyteisiin yhteistyökykyisesti, myöntäen teot ja valottaen tapahtumien kulkua ja kertonut motiivia. Älä yritä ylläpitää äitimyyttiä ja nainen on aina uhri-paskanjauhantaa! [/quote] Kyllä tuossa toisessa ketjussa linkatusta blogista saa ihan eri kuvan. Siinä hyvä ystävä kertoo tekijän kyllä aika vakavistakin mielenterveyden ongelmista. Onko ihminen uhri, jos hän sairastuu? Päinvastoin, älä ylläpidä myyttiä, ettei äidit voisi sairastua vakaviin mielenterveyssairauksiin.

[/quote]

Ei meidän tarvitse arvuutella enää. Todella surullinen tapaus. Ja itsekin mietin, kuten blogin kirjoittaja, että voinko sairastua samalla tavoin. 

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:06"]

Tässä tapauksessa äitikin on uhri. Selvää kun pläkki. Ja ihan kamalan surullista.

Sairauden lisäksi vielä saada tuommonen taakka harteilleen koko loppuelämäkseen. :((

[/quote]

Millä tapaa murhaaja on uhri? Kerro .

[/quote]

Sillä tavalla, että on selkeästi ollut psykoosissa teot tehdessään.

Miettikää nyt sitä järkytystä, kun on tajunnut mitä on tehnyt!

Alla lainaus wikipediasta:

"

Psykoosin oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoottisia oireita ovat:

Aistiharhat eli hallusinaatiot: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa.
Harhaluulot eli deluusiot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä.
Eriskummallinen puhe tai käytös: Psykoosidiagnoosin saamiseksi ei vaadita todellisuudentajun hämärtymistä, vaan henkilön käytös voidaan määritellä psykoottiseksi myös silloin, kun hänen puheensa tai käytöksensä vaikuttaa hyvin oudolta tai eriskummalliselta. Psykoottinen puhe on siinä määrin epäloogista, hajanaista tai seikkaperäistä ja yksityiskohtiin takertuvaa, että sen ymmärtäminen on kuulijalle erittäin vaikeaa tai mahdotonta[5]."

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:06"]

Tässä tapauksessa äitikin on uhri. Selvää kun pläkki. Ja ihan kamalan surullista.

Sairauden lisäksi vielä saada tuommonen taakka harteilleen koko loppuelämäkseen. :((

[/quote]

Millä tapaa murhaaja on uhri? Kerro .

[/quote]

Sillä tavalla, että on selkeästi ollut psykoosissa teot tehdessään.

Miettikää nyt sitä järkytystä, kun on tajunnut mitä on tehnyt!

Alla lainaus wikipediasta:

"

Psykoosin oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoottisia oireita ovat:

Aistiharhat eli hallusinaatiot: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa. Harhaluulot eli deluusiot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä. Eriskummallinen puhe tai käytös: Psykoosidiagnoosin saamiseksi ei vaadita todellisuudentajun hämärtymistä, vaan henkilön käytös voidaan määritellä psykoottiseksi myös silloin, kun hänen puheensa tai käytöksensä vaikuttaa hyvin oudolta tai eriskummalliselta. Psykoottinen puhe on siinä määrin epäloogista, hajanaista tai seikkaperäistä ja yksityiskohtiin takertuvaa, että sen ymmärtäminen on kuulijalle erittäin vaikeaa tai mahdotonta[5]." [/quote]

Juu, ja ihan tosta vaan parin päivän jälkeen on yhteistyökykyinen, vastaa syytteisiin, kertoo tapahtumat ja motiivin ja myöntää syyllisyytensä? Ei ole ollut psykoosissa. Älä pikkumamma päätäsi rasita liikaa ettei naksahda.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:18"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:06"]

Tässä tapauksessa äitikin on uhri. Selvää kun pläkki. Ja ihan kamalan surullista.

Sairauden lisäksi vielä saada tuommonen taakka harteilleen koko loppuelämäkseen. :((

[/quote]

Millä tapaa murhaaja on uhri? Kerro .

[/quote]

Sillä tavalla, että on selkeästi ollut psykoosissa teot tehdessään.

Miettikää nyt sitä järkytystä, kun on tajunnut mitä on tehnyt!

Alla lainaus wikipediasta:

"

Psykoosin oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoottisia oireita ovat:

Aistiharhat eli hallusinaatiot: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa. Harhaluulot eli deluusiot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä. Eriskummallinen puhe tai käytös: Psykoosidiagnoosin saamiseksi ei vaadita todellisuudentajun hämärtymistä, vaan henkilön käytös voidaan määritellä psykoottiseksi myös silloin, kun hänen puheensa tai käytöksensä vaikuttaa hyvin oudolta tai eriskummalliselta. Psykoottinen puhe on siinä määrin epäloogista, hajanaista tai seikkaperäistä ja yksityiskohtiin takertuvaa, että sen ymmärtäminen on kuulijalle erittäin vaikeaa tai mahdotonta[5]." [/quote]

Juu, ja ihan tosta vaan parin päivän jälkeen on yhteistyökykyinen, vastaa syytteisiin, kertoo tapahtumat ja motiivin ja myöntää syyllisyytensä? Ei ole ollut psykoosissa. Älä pikkumamma päätäsi rasita liikaa ettei naksahda.

[/quote]

Ymmärrätkö sinä, että psykoosin ei tarvitse kestää päiväkausia?

Se on voinut olla ihan yksittäinen luisuminen sinne pimeyden rajalle ja sieltä takaisin. Minusta sinun ei kannata nyt vaivata päätäsi asialla, mistä et mitään ymmärrä.

Missä muuten kerrotaan tuosta yhteistyökyvykkyydestä?

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:18"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:06"]

Tässä tapauksessa äitikin on uhri. Selvää kun pläkki. Ja ihan kamalan surullista.

Sairauden lisäksi vielä saada tuommonen taakka harteilleen koko loppuelämäkseen. :((

[/quote]

Millä tapaa murhaaja on uhri? Kerro .

[/quote]

Sillä tavalla, että on selkeästi ollut psykoosissa teot tehdessään.

Miettikää nyt sitä järkytystä, kun on tajunnut mitä on tehnyt!

Alla lainaus wikipediasta:

"

Psykoosin oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoottisia oireita ovat:

Aistiharhat eli hallusinaatiot: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa. Harhaluulot eli deluusiot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä. Eriskummallinen puhe tai käytös: Psykoosidiagnoosin saamiseksi ei vaadita todellisuudentajun hämärtymistä, vaan henkilön käytös voidaan määritellä psykoottiseksi myös silloin, kun hänen puheensa tai käytöksensä vaikuttaa hyvin oudolta tai eriskummalliselta. Psykoottinen puhe on siinä määrin epäloogista, hajanaista tai seikkaperäistä ja yksityiskohtiin takertuvaa, että sen ymmärtäminen on kuulijalle erittäin vaikeaa tai mahdotonta[5]." [/quote]

Juu, ja ihan tosta vaan parin päivän jälkeen on yhteistyökykyinen, vastaa syytteisiin, kertoo tapahtumat ja motiivin ja myöntää syyllisyytensä? Ei ole ollut psykoosissa. Älä pikkumamma päätäsi rasita liikaa ettei naksahda.

[/quote]

Ymmärrätkö sinä, että psykoosin ei tarvitse kestää päiväkausia?

Se on voinut olla ihan yksittäinen luisuminen sinne pimeyden rajalle ja sieltä takaisin. Minusta sinun ei kannata nyt vaivata päätäsi asialla, mistä et mitään ymmärrä.

[/quote]

Et kyllä sitten tiedä psykoosista tuon taivaallista. Älä nolaa itseäsi.

kaksisuuntainen mielialahäiriö. Viherhörhöilijänä jättänyt lääkityksen ottamatta, koska uskoi mieluummin enkelihoitoihin, reikiin ja joogaan. Tapahtumain jälkeen sai hoitoa ja oikeat lääkkeet, heräsi syvästä depressiostaan ja on nyt tolpillaan kuulusteluja varten.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:28"]

Missä muuten kerrotaan tuosta yhteistyökyvykkyydestä?

[/quote]

Lue vaikka iltasanomat.fi ja iltalehti.fi

Vaikka ovat paskajournalismia, niin siellä ei kirjoiteta av-uutisia ja mutu-paskaa.

Tässä mielenkiintoinen artikkeli, joka vähän valottaa syitä miksi tämmöisiä kauheuksia tapahtuu. http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo10257

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:18"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:06"]

Tässä tapauksessa äitikin on uhri. Selvää kun pläkki. Ja ihan kamalan surullista.

Sairauden lisäksi vielä saada tuommonen taakka harteilleen koko loppuelämäkseen. :((

[/quote]

Millä tapaa murhaaja on uhri? Kerro .

[/quote]

Sillä tavalla, että on selkeästi ollut psykoosissa teot tehdessään.

Miettikää nyt sitä järkytystä, kun on tajunnut mitä on tehnyt!

Alla lainaus wikipediasta:

"

Psykoosin oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoottisia oireita ovat:

Aistiharhat eli hallusinaatiot: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa. Harhaluulot eli deluusiot: Ihmisellä on perusteettomia, epärealistisia uskomuksia, jotka saattavat perustua havainnon tai kokemuksen väärään tulkintaan. Harhaluulot voivat olla vainoamisharhoja, suhteuttamisharhoja, suuruusharhaluuloja, mustasukkaisuusharhoja, eroottisia harhaluuloja tai somaattisia harhaluuloja. Ihminen saattaa vaikkapa uskoa olevansa poikkeuksellisen tärkeä henkilö, saattaa uskoa muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan. Ihminen saattaa tulkita virheellisesti toisten eleet tai kokee esimerkiksi lehtikirjoitusten täysin perusteetta viittaavan nimenomaisesti häneen itseensä. Eriskummallinen puhe tai käytös: Psykoosidiagnoosin saamiseksi ei vaadita todellisuudentajun hämärtymistä, vaan henkilön käytös voidaan määritellä psykoottiseksi myös silloin, kun hänen puheensa tai käytöksensä vaikuttaa hyvin oudolta tai eriskummalliselta. Psykoottinen puhe on siinä määrin epäloogista, hajanaista tai seikkaperäistä ja yksityiskohtiin takertuvaa, että sen ymmärtäminen on kuulijalle erittäin vaikeaa tai mahdotonta[5]." [/quote]

Juu, ja ihan tosta vaan parin päivän jälkeen on yhteistyökykyinen, vastaa syytteisiin, kertoo tapahtumat ja motiivin ja myöntää syyllisyytensä? Ei ole ollut psykoosissa. Älä pikkumamma päätäsi rasita liikaa ettei naksahda.

[/quote]

Ymmärrätkö sinä, että psykoosin ei tarvitse kestää päiväkausia?

Se on voinut olla ihan yksittäinen luisuminen sinne pimeyden rajalle ja sieltä takaisin. Minusta sinun ei kannata nyt vaivata päätäsi asialla, mistä et mitään ymmärrä.

[/quote]

Et kyllä sitten tiedä psykoosista tuon taivaallista. Älä nolaa itseäsi.

[/quote]

Eipä minua netissä anonyyminä niinkään itseni nolaaminen huoleta. ;) Sinä sen sijaan voisit perehtyä mielenterveysongelmiin vähän tarkemmin, ennenkuin tulet tänne jauhamaan sontaa ainoana totuutena.

Ystävän blogiteksti:
Kuopion perhesurman tekijä on minun hyvä ystävä. Kyllä, on minun hyvä ystävä. Ystävystyimme vuonna 1993 ja ystävyytemme on nähnyt kaikenmoista. Omalta osaltani ystäväni on tukenut minua, kun tyttäreni isä kuoli minun vielä ollessa raskaana, kun erehdyin suhteeseen narsistin kanssa, kun sain useamman keskenmenon. Hän oli myös iloitsemassa lapsieni syntymistä, valmistumistani yliopistosta, milloin mistäkin aivan kuten ystävyyteen kuuluu - ilojen ja surujen jakaminen. Hän oli pitkään osana elämäämme. Hän on myös vanhimmaisen lapseni kummi. Soitimme toisillemme monta kertaa viikossa siihen saakka, kunnes hän sairastui. Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten. Ystäväni ennen sairastumistaan oli kuin kuka tahansa meistä, ehkä keskivertoa fiksumpi, valovoimaisempi, persoonallisempi ihminen. Hän kirjoitti muistaakseni neljä laudaturia yo-kirjoituksissa, valmistui erinomaisin arvosanoin Turun yliopistosta, lähti rakentamaan lupaavaa uraa EU:ssa. Ennen sairastumistaan hän oli yhden kansainvälisen organisaation pääsihteerinä eli käytännössä katsoen johtajana. Hän matkusti työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja kävi pitämässä luentoja sekä esitelmiä. Joskus olin jopa hieman kateellinen ystäväni menestykselle. Hän pääsi matkustamaan, hänellä oli hieno ura, hän asui upeassa asunnossa aivan Helsingin keskustassa... Hän oli hyvin vetovoimainen, lämmin ja älykäs... ei koskaan millään tavoin väkivaltainen... Hän oli (kenties vielä jossain määrin edelleen) minulle hyvin, hyvin rakas. Viimeksi kun olimme puheissa, kerroin rakastavani häntä ja uskovani, että hän vielä nousee pohjalta. Nyt mietin, että olisiko minun pitänyt olla enemmän yhteydessä häneen. Olisiko se auttanut häntä huomaamaan, että hänen ympärillään on paljon ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät hänestä ja hänen perheestään?

Hänen sairastuttua yhteydenottomme vähenivät, koska ajauduimme yhä useammin riitoihin, koska näin asiat hieman toisin ja yritin avata myös hänelle toisenlaisia näkökulmia. Ystäväni yhä vähemmässä määrin otti neuvoja vastaan ja synkimpinä aikoina oli tavoittamattomissa. Hänen persoonallisuutensa muuttui pikku hiljaa. Vakaimpina kausina hän oli kuin varjo entisestään itsestään. Hänen ajatuksensa muuttaa pois ruuhka-Suomesta takaisin kotipaikkakunnalleen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Heillä olisi kuitenkin parempi tukiverkosto Kuopiossa kuin Helsingissä. Hän lähti kehittämään itseään toisella elämänalalla, ja oli siinäkin tapansa mukaisesti todella hyvä. Vauhtijakson jälkeen seurasi kuitenkin aina yhä entistä syvempi masennuskausi, jolloin ystävästäni alkoi tuntua, että hän on elämänsä menettänyt, eikä enää ole mitään saatavissa. Miten tästä energisestä, valoisasta, toimeliaasta, empaattisesta ihmisestä tulikin lastensa murhaaja? Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Olen menettänyt ystävän sairaudelle muutama vuosi sitten ja nyt en tiedä, voinko enää kohdata häntä hänen mielipuolisten tekojensa vuoksi. Ymmärrän, että ystäväni on vakavasti sairas mutta hänen tekonsa eivät kuitenkaan tavoita ymmärrystäni. Mietin myös, että voisinko minäkin sairastua samalla tavalla. Mistä voin olla varma, ettei minulle käy samalla tavalla? Ystäväni ei päättänyt sairastua. Voi olla, että tietyt asiat (hyvin vaativat työtehtävät, kova paine työelämässä, suorittajaluonne ja loppuunpalaminen) hänen elämässään edesauttoivat sairauden puhkeamista mutta mistä voi koskaan tietää, kuka sairastuu, kuka ei.

Ihminen tällaisen kriisin edessä on kyllä kummallinen. Päähän tulee kaikenlaisia ajatuksia. Olen kokenut syyllisyyttä surustani (mikä minä ole suremaan, kun perheen isän ja isovanhempien sekä muiden läheisten suru on taatusti suruani suurempi?). Olen syyttänyt itseäni siitä, etten mennytkään viime tiistaina käymään ystäväni luona ja että käynti jäi väliin myös tekopäivänä. Nuorimmainen lapseni, joka on samanikäinen heidän vanhemman lapsen kanssa, oli mukanani Kuopion reissulla ja hänelle nousi kuume, joten päätin lähteä ajelemaan kotiin. Miksi en voinut edes soittaa ystävälleni? Olin kyllä siinä uskossa, että hän ei vielä ollut kotona mutta olisin silti voinut soittaa hänelle. Järki sanoo, ettei ystäväni ollut minun vastuulla mutta tunne kertoo minun pettäneeni ystäväni. Jätin hänet, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, vaikka suhteemme ei enää ollut vastavuoroinen viimeiset pari vuotta. Olen ollut hyvin itsekäs. Minulle on sanottu, että minulla on vastuu myös omasta perheestäni ja omasta hyvinvoinnista. Sekin on totta. Se on se järjen ääni. Tunnepuolella ajatukset ovat järjen vastaisia, kuten ystäväni teot.

Viimeisimmän puhelumme aikana ystäväni oli todella huolissaan lapsistaan ja heidän tulevaisuudesta. Hän ajatteli, etteivät he voineet tarjota lapsilleen hyvää lapsuutta, kun äitikin on sairas. Hän oli syvästi ahdistunut siitä, kuinka heidän lapsensa eivät saa tarvittavaa rakkautta, syliä ja hellyyttä. Puhelumme jälkeen soitin ystäväni miehelle ja sain kuulla, että sairauden kuvaan kuului kaikista ylihuolehtiminen ja kaiken maailman asioista syvästi huolestuminen. Kohteena ovat olleet milloin kukakin ja mikäkin asia. Aviomiehen mukaan kuitenkaan todellista syytä syvälle ahdistukselle ei ollut. He eivät olleet vararikossa ja he olivat saaneet tukea monessa eri muodossa. Heillä oli asiat ihan hyvin, vakuutteli minulle ystäväni aviomies, jonka tunsin myös vuosien takaa.

Minulle on myös kerrottu, että kun ihminen tekee päätöksen, tulee hänestä rauhallinen ja tyyni. En tiedä mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana heidän arjessa, enkä varmaan koskaan saa vastauksia näihin kysymyksiin mutta minusta on käsittämätöntä, etteivät ystävääni hoitaneet lääkärit nähneet tätä tulevaksi, vaikka klassiset oireet olivat ilmassa. Vai puhuiko ystäväni peloistaan vain minulle? Huomaan puhuvani hänestä usein menneessä muodossa ja varmaan osittain näin on, että se ystävä, jonka tunsin, niin sitä ei enää ole. Hänen tilallaan on hyvin ahdistunut, psyykkisista oireista kärsivä ihminen, joka on tehnyt jotain käsittämättömän julmaa ja mielipuolista. Lööpeissä kysytään, että mikä sai hänet muuttamaan mielensä vuodessa. Ei mikään. Ystäväni nautti elämästään ja perheestään maniajaksoillaan mutta masennuksen kourissa hän oli viimeisimmät kuukaudet ilmeisen psykoottinen. Ihmisen mieli on hauras ja monisyinen. Olisinko voinut auttaa heitä jollain tavoin? Olisiko minun pitänyt tuoda esiin huoleni ystävääni hoitaneille lääkäreille? Olisiko lauantain teot jääneet tapahtumatta, jos olisin mennyt käymään tai edes soittanut? Jossittelu ei tuo takaisin kahta pientä ihmisalkua, sitä kirkasotsaista, kiharapäistä 2,5-vuotiasta ja hänen pikkuveljeään, jota en edes ehtinyt tapaamaan. Suru on syvä. Olen surullinen pienten lasten puolesta, heillä olisi ollut vielä hieno elämä edessä, olen surullinen pahaa aavistamattoman ja varmastikin hirveistä tunnontuskista ja itsesyyttelyistä kärsivän aviomiehen puolesta, olen surullinen ystäväni vanhempien puolesta, he menettivät samalla ainoat lapsenlapsensa, kuinka he voivat kohdata ainoan lapsensa tämän jälkeen, olen myös surullinen muiden läheisten puolesta. Se tuska, jota he kokevat, on varmastikin sanoinkuvaamaton. Olen itsekin joskus menettänyt itselleni tärkeitä ihmisiä mutta en koskaan lastani. Lapsen kuoleman sanotaan olevan kuin osa sinusta itsestäsi kuolisi samalla. Sen aiheuttamaan aukkoa sydämessä ei pysty mikään koskaan täyttämään.
Marjo Haimiala

[/quote]

Eipä minua netissä anonyyminä niinkään itseni nolaaminen huoleta. ;) Sinä sen sijaan voisit perehtyä mielenterveysongelmiin vähän tarkemmin, ennenkuin tulet tänne jauhamaan sontaa ainoana totuutena.

[/quote]

Luet wikipediasta psykoosin kuvauksen ja olet psykiatri joka etädiagnosoi kylmän murhaajan?

Et tiedä psykoosista yhtään mitään. Piste. Yrität epätoivoisesti ylläpitää äitimyyttiä ja ajatusta että nainen on aina uhri.

Näin ei ole.

Tiesitkö että miehet kärsivät parisuhdeväkivaltaa naisia enemmän? Sekään ei sovi nainen-on-uhri ajattelutapaasi, eihän?

Jos tuolla äidillä maniaa ja depistä sekaisin, ilmeisesti vaihtelivat todella tiuhaan nuo jaksot... kun surmaviikolla vielä siinä kunnossa ollut että järjestänyt leikkitreffejä naapurin mamman ja muksujen kanssa ja kun lasu käynyt kunto ok tai niin ok että lasu luottanut lapset jättää äidin hoiviin

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:39"]

Ystävän blogiteksti: Kuopion perhesurman tekijä on minun hyvä ystävä. Kyllä, on minun hyvä ystävä. Ystävystyimme vuonna 1993 ja ystävyytemme on nähnyt kaikenmoista. Omalta osaltani ystäväni on tukenut minua, kun tyttäreni isä kuoli minun vielä ollessa raskaana, kun erehdyin suhteeseen narsistin kanssa, kun sain useamman keskenmenon. Hän oli myös iloitsemassa lapsieni syntymistä, valmistumistani yliopistosta, milloin mistäkin aivan kuten ystävyyteen kuuluu - ilojen ja surujen jakaminen. Hän oli pitkään osana elämäämme. Hän on myös vanhimmaisen lapseni kummi. Soitimme toisillemme monta kertaa viikossa siihen saakka, kunnes hän sairastui. Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten. Ystäväni ennen sairastumistaan oli kuin kuka tahansa meistä, ehkä keskivertoa fiksumpi, valovoimaisempi, persoonallisempi ihminen. Hän kirjoitti muistaakseni neljä laudaturia yo-kirjoituksissa, valmistui erinomaisin arvosanoin Turun yliopistosta, lähti rakentamaan lupaavaa uraa EU:ssa. Ennen sairastumistaan hän oli yhden kansainvälisen organisaation pääsihteerinä eli käytännössä katsoen johtajana. Hän matkusti työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja kävi pitämässä luentoja sekä esitelmiä. Joskus olin jopa hieman kateellinen ystäväni menestykselle. Hän pääsi matkustamaan, hänellä oli hieno ura, hän asui upeassa asunnossa aivan Helsingin keskustassa... Hän oli hyvin vetovoimainen, lämmin ja älykäs... ei koskaan millään tavoin väkivaltainen... Hän oli (kenties vielä jossain määrin edelleen) minulle hyvin, hyvin rakas. Viimeksi kun olimme puheissa, kerroin rakastavani häntä ja uskovani, että hän vielä nousee pohjalta. Nyt mietin, että olisiko minun pitänyt olla enemmän yhteydessä häneen. Olisiko se auttanut häntä huomaamaan, että hänen ympärillään on paljon ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät hänestä ja hänen perheestään? Hänen sairastuttua yhteydenottomme vähenivät, koska ajauduimme yhä useammin riitoihin, koska näin asiat hieman toisin ja yritin avata myös hänelle toisenlaisia näkökulmia. Ystäväni yhä vähemmässä määrin otti neuvoja vastaan ja synkimpinä aikoina oli tavoittamattomissa. Hänen persoonallisuutensa muuttui pikku hiljaa. Vakaimpina kausina hän oli kuin varjo entisestään itsestään. Hänen ajatuksensa muuttaa pois ruuhka-Suomesta takaisin kotipaikkakunnalleen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Heillä olisi kuitenkin parempi tukiverkosto Kuopiossa kuin Helsingissä. Hän lähti kehittämään itseään toisella elämänalalla, ja oli siinäkin tapansa mukaisesti todella hyvä. Vauhtijakson jälkeen seurasi kuitenkin aina yhä entistä syvempi masennuskausi, jolloin ystävästäni alkoi tuntua, että hän on elämänsä menettänyt, eikä enää ole mitään saatavissa. Miten tästä energisestä, valoisasta, toimeliaasta, empaattisesta ihmisestä tulikin lastensa murhaaja? Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Olen menettänyt ystävän sairaudelle muutama vuosi sitten ja nyt en tiedä, voinko enää kohdata häntä hänen mielipuolisten tekojensa vuoksi. Ymmärrän, että ystäväni on vakavasti sairas mutta hänen tekonsa eivät kuitenkaan tavoita ymmärrystäni. Mietin myös, että voisinko minäkin sairastua samalla tavalla. Mistä voin olla varma, ettei minulle käy samalla tavalla? Ystäväni ei päättänyt sairastua. Voi olla, että tietyt asiat (hyvin vaativat työtehtävät, kova paine työelämässä, suorittajaluonne ja loppuunpalaminen) hänen elämässään edesauttoivat sairauden puhkeamista mutta mistä voi koskaan tietää, kuka sairastuu, kuka ei. Ihminen tällaisen kriisin edessä on kyllä kummallinen. Päähän tulee kaikenlaisia ajatuksia. Olen kokenut syyllisyyttä surustani (mikä minä ole suremaan, kun perheen isän ja isovanhempien sekä muiden läheisten suru on taatusti suruani suurempi?). Olen syyttänyt itseäni siitä, etten mennytkään viime tiistaina käymään ystäväni luona ja että käynti jäi väliin myös tekopäivänä. Nuorimmainen lapseni, joka on samanikäinen heidän vanhemman lapsen kanssa, oli mukanani Kuopion reissulla ja hänelle nousi kuume, joten päätin lähteä ajelemaan kotiin. Miksi en voinut edes soittaa ystävälleni? Olin kyllä siinä uskossa, että hän ei vielä ollut kotona mutta olisin silti voinut soittaa hänelle. Järki sanoo, ettei ystäväni ollut minun vastuulla mutta tunne kertoo minun pettäneeni ystäväni. Jätin hänet, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, vaikka suhteemme ei enää ollut vastavuoroinen viimeiset pari vuotta. Olen ollut hyvin itsekäs. Minulle on sanottu, että minulla on vastuu myös omasta perheestäni ja omasta hyvinvoinnista. Sekin on totta. Se on se järjen ääni. Tunnepuolella ajatukset ovat järjen vastaisia, kuten ystäväni teot. Viimeisimmän puhelumme aikana ystäväni oli todella huolissaan lapsistaan ja heidän tulevaisuudesta. Hän ajatteli, etteivät he voineet tarjota lapsilleen hyvää lapsuutta, kun äitikin on sairas. Hän oli syvästi ahdistunut siitä, kuinka heidän lapsensa eivät saa tarvittavaa rakkautta, syliä ja hellyyttä. Puhelumme jälkeen soitin ystäväni miehelle ja sain kuulla, että sairauden kuvaan kuului kaikista ylihuolehtiminen ja kaiken maailman asioista syvästi huolestuminen. Kohteena ovat olleet milloin kukakin ja mikäkin asia. Aviomiehen mukaan kuitenkaan todellista syytä syvälle ahdistukselle ei ollut. He eivät olleet vararikossa ja he olivat saaneet tukea monessa eri muodossa. Heillä oli asiat ihan hyvin, vakuutteli minulle ystäväni aviomies, jonka tunsin myös vuosien takaa. Minulle on myös kerrottu, että kun ihminen tekee päätöksen, tulee hänestä rauhallinen ja tyyni. En tiedä mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana heidän arjessa, enkä varmaan koskaan saa vastauksia näihin kysymyksiin mutta minusta on käsittämätöntä, etteivät ystävääni hoitaneet lääkärit nähneet tätä tulevaksi, vaikka klassiset oireet olivat ilmassa. Vai puhuiko ystäväni peloistaan vain minulle? Huomaan puhuvani hänestä usein menneessä muodossa ja varmaan osittain näin on, että se ystävä, jonka tunsin, niin sitä ei enää ole. Hänen tilallaan on hyvin ahdistunut, psyykkisista oireista kärsivä ihminen, joka on tehnyt jotain käsittämättömän julmaa ja mielipuolista. Lööpeissä kysytään, että mikä sai hänet muuttamaan mielensä vuodessa. Ei mikään. Ystäväni nautti elämästään ja perheestään maniajaksoillaan mutta masennuksen kourissa hän oli viimeisimmät kuukaudet ilmeisen psykoottinen. Ihmisen mieli on hauras ja monisyinen. Olisinko voinut auttaa heitä jollain tavoin? Olisiko minun pitänyt tuoda esiin huoleni ystävääni hoitaneille lääkäreille? Olisiko lauantain teot jääneet tapahtumatta, jos olisin mennyt käymään tai edes soittanut? Jossittelu ei tuo takaisin kahta pientä ihmisalkua, sitä kirkasotsaista, kiharapäistä 2,5-vuotiasta ja hänen pikkuveljeään, jota en edes ehtinyt tapaamaan. Suru on syvä. Olen surullinen pienten lasten puolesta, heillä olisi ollut vielä hieno elämä edessä, olen surullinen pahaa aavistamattoman ja varmastikin hirveistä tunnontuskista ja itsesyyttelyistä kärsivän aviomiehen puolesta, olen surullinen ystäväni vanhempien puolesta, he menettivät samalla ainoat lapsenlapsensa, kuinka he voivat kohdata ainoan lapsensa tämän jälkeen, olen myös surullinen muiden läheisten puolesta. Se tuska, jota he kokevat, on varmastikin sanoinkuvaamaton. Olen itsekin joskus menettänyt itselleni tärkeitä ihmisiä mutta en koskaan lastani. Lapsen kuoleman sanotaan olevan kuin osa sinusta itsestäsi kuolisi samalla. Sen aiheuttamaan aukkoa sydämessä ei pysty mikään koskaan täyttämään. Marjo Haimiala

[/quote]

Turha tätä on lainata. Todellinen "ystävä".

Joka ei ollut edes tavannut naista vuosiin. Luotettava lähde? JUUJUU

Se on narsisti, turha selittää mt-ongelmista. Äitimyytti on murskattu jo aiemminkin. Rautavaaran äitikin oli uhri? Niinhän? Oulun äiti on uhri? niinhän?

2

Kyllä nämä olivat tavanneet ja puhuneet ihan hiljattain puhelimessa[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:42"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:39"]

Ystävän blogiteksti: Kuopion perhesurman tekijä on minun hyvä ystävä. Kyllä, on minun hyvä ystävä. Ystävystyimme vuonna 1993 ja ystävyytemme on nähnyt kaikenmoista. Omalta osaltani ystäväni on tukenut minua, kun tyttäreni isä kuoli minun vielä ollessa raskaana, kun erehdyin suhteeseen narsistin kanssa, kun sain useamman keskenmenon. Hän oli myös iloitsemassa lapsieni syntymistä, valmistumistani yliopistosta, milloin mistäkin aivan kuten ystävyyteen kuuluu - ilojen ja surujen jakaminen. Hän oli pitkään osana elämäämme. Hän on myös vanhimmaisen lapseni kummi. Soitimme toisillemme monta kertaa viikossa siihen saakka, kunnes hän sairastui. Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten. Ystäväni ennen sairastumistaan oli kuin kuka tahansa meistä, ehkä keskivertoa fiksumpi, valovoimaisempi, persoonallisempi ihminen. Hän kirjoitti muistaakseni neljä laudaturia yo-kirjoituksissa, valmistui erinomaisin arvosanoin Turun yliopistosta, lähti rakentamaan lupaavaa uraa EU:ssa. Ennen sairastumistaan hän oli yhden kansainvälisen organisaation pääsihteerinä eli käytännössä katsoen johtajana. Hän matkusti työnsä vuoksi ympäri maailmaa ja kävi pitämässä luentoja sekä esitelmiä. Joskus olin jopa hieman kateellinen ystäväni menestykselle. Hän pääsi matkustamaan, hänellä oli hieno ura, hän asui upeassa asunnossa aivan Helsingin keskustassa... Hän oli hyvin vetovoimainen, lämmin ja älykäs... ei koskaan millään tavoin väkivaltainen... Hän oli (kenties vielä jossain määrin edelleen) minulle hyvin, hyvin rakas. Viimeksi kun olimme puheissa, kerroin rakastavani häntä ja uskovani, että hän vielä nousee pohjalta. Nyt mietin, että olisiko minun pitänyt olla enemmän yhteydessä häneen. Olisiko se auttanut häntä huomaamaan, että hänen ympärillään on paljon ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät hänestä ja hänen perheestään? Hänen sairastuttua yhteydenottomme vähenivät, koska ajauduimme yhä useammin riitoihin, koska näin asiat hieman toisin ja yritin avata myös hänelle toisenlaisia näkökulmia. Ystäväni yhä vähemmässä määrin otti neuvoja vastaan ja synkimpinä aikoina oli tavoittamattomissa. Hänen persoonallisuutensa muuttui pikku hiljaa. Vakaimpina kausina hän oli kuin varjo entisestään itsestään. Hänen ajatuksensa muuttaa pois ruuhka-Suomesta takaisin kotipaikkakunnalleen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Heillä olisi kuitenkin parempi tukiverkosto Kuopiossa kuin Helsingissä. Hän lähti kehittämään itseään toisella elämänalalla, ja oli siinäkin tapansa mukaisesti todella hyvä. Vauhtijakson jälkeen seurasi kuitenkin aina yhä entistä syvempi masennuskausi, jolloin ystävästäni alkoi tuntua, että hän on elämänsä menettänyt, eikä enää ole mitään saatavissa. Miten tästä energisestä, valoisasta, toimeliaasta, empaattisesta ihmisestä tulikin lastensa murhaaja? Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Olen menettänyt ystävän sairaudelle muutama vuosi sitten ja nyt en tiedä, voinko enää kohdata häntä hänen mielipuolisten tekojensa vuoksi. Ymmärrän, että ystäväni on vakavasti sairas mutta hänen tekonsa eivät kuitenkaan tavoita ymmärrystäni. Mietin myös, että voisinko minäkin sairastua samalla tavalla. Mistä voin olla varma, ettei minulle käy samalla tavalla? Ystäväni ei päättänyt sairastua. Voi olla, että tietyt asiat (hyvin vaativat työtehtävät, kova paine työelämässä, suorittajaluonne ja loppuunpalaminen) hänen elämässään edesauttoivat sairauden puhkeamista mutta mistä voi koskaan tietää, kuka sairastuu, kuka ei. Ihminen tällaisen kriisin edessä on kyllä kummallinen. Päähän tulee kaikenlaisia ajatuksia. Olen kokenut syyllisyyttä surustani (mikä minä ole suremaan, kun perheen isän ja isovanhempien sekä muiden läheisten suru on taatusti suruani suurempi?). Olen syyttänyt itseäni siitä, etten mennytkään viime tiistaina käymään ystäväni luona ja että käynti jäi väliin myös tekopäivänä. Nuorimmainen lapseni, joka on samanikäinen heidän vanhemman lapsen kanssa, oli mukanani Kuopion reissulla ja hänelle nousi kuume, joten päätin lähteä ajelemaan kotiin. Miksi en voinut edes soittaa ystävälleni? Olin kyllä siinä uskossa, että hän ei vielä ollut kotona mutta olisin silti voinut soittaa hänelle. Järki sanoo, ettei ystäväni ollut minun vastuulla mutta tunne kertoo minun pettäneeni ystäväni. Jätin hänet, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, vaikka suhteemme ei enää ollut vastavuoroinen viimeiset pari vuotta. Olen ollut hyvin itsekäs. Minulle on sanottu, että minulla on vastuu myös omasta perheestäni ja omasta hyvinvoinnista. Sekin on totta. Se on se järjen ääni. Tunnepuolella ajatukset ovat järjen vastaisia, kuten ystäväni teot. Viimeisimmän puhelumme aikana ystäväni oli todella huolissaan lapsistaan ja heidän tulevaisuudesta. Hän ajatteli, etteivät he voineet tarjota lapsilleen hyvää lapsuutta, kun äitikin on sairas. Hän oli syvästi ahdistunut siitä, kuinka heidän lapsensa eivät saa tarvittavaa rakkautta, syliä ja hellyyttä. Puhelumme jälkeen soitin ystäväni miehelle ja sain kuulla, että sairauden kuvaan kuului kaikista ylihuolehtiminen ja kaiken maailman asioista syvästi huolestuminen. Kohteena ovat olleet milloin kukakin ja mikäkin asia. Aviomiehen mukaan kuitenkaan todellista syytä syvälle ahdistukselle ei ollut. He eivät olleet vararikossa ja he olivat saaneet tukea monessa eri muodossa. Heillä oli asiat ihan hyvin, vakuutteli minulle ystäväni aviomies, jonka tunsin myös vuosien takaa. Minulle on myös kerrottu, että kun ihminen tekee päätöksen, tulee hänestä rauhallinen ja tyyni. En tiedä mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana heidän arjessa, enkä varmaan koskaan saa vastauksia näihin kysymyksiin mutta minusta on käsittämätöntä, etteivät ystävääni hoitaneet lääkärit nähneet tätä tulevaksi, vaikka klassiset oireet olivat ilmassa. Vai puhuiko ystäväni peloistaan vain minulle? Huomaan puhuvani hänestä usein menneessä muodossa ja varmaan osittain näin on, että se ystävä, jonka tunsin, niin sitä ei enää ole. Hänen tilallaan on hyvin ahdistunut, psyykkisista oireista kärsivä ihminen, joka on tehnyt jotain käsittämättömän julmaa ja mielipuolista. Lööpeissä kysytään, että mikä sai hänet muuttamaan mielensä vuodessa. Ei mikään. Ystäväni nautti elämästään ja perheestään maniajaksoillaan mutta masennuksen kourissa hän oli viimeisimmät kuukaudet ilmeisen psykoottinen. Ihmisen mieli on hauras ja monisyinen. Olisinko voinut auttaa heitä jollain tavoin? Olisiko minun pitänyt tuoda esiin huoleni ystävääni hoitaneille lääkäreille? Olisiko lauantain teot jääneet tapahtumatta, jos olisin mennyt käymään tai edes soittanut? Jossittelu ei tuo takaisin kahta pientä ihmisalkua, sitä kirkasotsaista, kiharapäistä 2,5-vuotiasta ja hänen pikkuveljeään, jota en edes ehtinyt tapaamaan. Suru on syvä. Olen surullinen pienten lasten puolesta, heillä olisi ollut vielä hieno elämä edessä, olen surullinen pahaa aavistamattoman ja varmastikin hirveistä tunnontuskista ja itsesyyttelyistä kärsivän aviomiehen puolesta, olen surullinen ystäväni vanhempien puolesta, he menettivät samalla ainoat lapsenlapsensa, kuinka he voivat kohdata ainoan lapsensa tämän jälkeen, olen myös surullinen muiden läheisten puolesta. Se tuska, jota he kokevat, on varmastikin sanoinkuvaamaton. Olen itsekin joskus menettänyt itselleni tärkeitä ihmisiä mutta en koskaan lastani. Lapsen kuoleman sanotaan olevan kuin osa sinusta itsestäsi kuolisi samalla. Sen aiheuttamaan aukkoa sydämessä ei pysty mikään koskaan täyttämään. Marjo Haimiala

[/quote]

Turha tätä on lainata. Todellinen "ystävä".

Joka ei ollut edes tavannut naista vuosiin. Luotettava lähde? JUUJUU
[/quote]

Kyllähän nämä olivat tavanneet, ja nainen oli puhunut sekä äidin että isän kanssa ihan äskettäin. Mitä sinä meuhkaat, sinäkö spekulaatioinesi olet luotettavampi?

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:43"]Se on narsisti, turha selittää mt-ongelmista. Äitimyytti on murskattu jo aiemminkin. Rautavaaran äitikin oli uhri? Niinhän? Oulun äiti on uhri? niinhän?
[/quote]

Joo tokihan me uskomme sinun diagnoosiasi kuin esim. lääkäreiden, nainenhan oli bipon takia ollut hoidon piirissä jo vuosia.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:49"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 00:43"]Se on narsisti, turha selittää mt-ongelmista. Äitimyytti on murskattu jo aiemminkin. Rautavaaran äitikin oli uhri? Niinhän? Oulun äiti on uhri? niinhän? [/quote] Joo tokihan me uskomme sinun diagnoosiasi kuin esim. lääkäreiden, nainenhan oli bipon takia ollut hoidon piirissä jo vuosia.

[/quote]

Juu, naismurhaajat on aina vain ja ainoastaan uhreja, Hakunilan perhesurmaajalle etsittiin av-palstalla vankilassa hakkaajia. Näin  se menee. Ja tuo hakunilan mieshän hakattiin. Hienoa toimintaa av-mammat.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:46"]

Näissä väkivaltatapauksissa ei ainakaan ole opittu mitään vuosien varrella.

 Esim. Espoossa vuonna 2007 kun äiti surmasi kolme lastaan (ei itseään!) .

  Lapset , (8-vuotiaat kaksoset), pelkäsivät äidin väkivaltaisuutta ja isä olisi halunnut lapset itselleen ko.asian vuoksi , mutta eihän se sopinut lasten"suojelu"viranomaisille. Ja viranomaiset tiesivät vuosien ajalta tästä väkivaltaisuudesta.

Ja

Esim. Helsingissä vuonna 2012 tapaus-Eerika.

  Eli MITÄÄN ei ole opittu !

[/quote]

Taisi olla niin, että nuo kaksoset asuivat isän kanssa pohjoisessa ja olivat viettämässä kesälomaa äidin luona. Nuorin lapsi n.2-2.5v asui äitinsä kanssa, koska oli eron hetkellä vielä tississä kiinni.