Miten tulit uskoon?

jospa vastaan vasta huomenna

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi jeesusteluun.

heräsin näihin asioihin uudella tavalla. Aikuistuin varmaan muutenkin ja siinä samassa usko uudistui. Jos konkreettista tapahtumaa pitää hakea, niin varmaan siinä oli työelämän paineet ja sairastelu, jotka saivat ajattelemaan, että elämä ei ole ikuista ja että minulle tapahtuu asioita, joita en kertakaikkiaan kykene itse hallitsemaan. Sitten tajusin, ettei tarvitsekaan, koska on Jeesus.



Uskossa uudistumisen jälkeen on baarielämä jäänyt. Ei kuitenkaan niin, että olisin kokenut pakkoa jättää se, vaan pikemminkin minun ei enää tehnyt mieli ryypätä. Ja kun pari kertaa kävin bilettämässä, niin minulla ei ollut yhtään hauskaa, ahdistava olo vain. Jotkut vanhat tekemiseni ovat alkaneet kaduttaa. Olen tavallaan tajunnut pikkuhiljaa, miten väärin olen elänyt ja miten pahoja asioita tehnyt. Onneksi Jeesuksen armosta olen nekin saanut anteeksi ja voinut unohtaa.



Minusta uskossa on ihana elää, koska joka päivä olen Jumalan johdatuksessa eikä minulle tapahdu koskaan mitään hänen sallimattaan. Kaikki pahakin on siis tarkoituksellista elämässäni.

Vaan olen aina ollut.

Kesäkuussa olimme mieheni kanssa siinä pisteessä että mies sanoi muuttavansa pois koska ei saanut minulta hellyyttä eikä huomiota. Elimme kuin sisko ja sen veli - suurinpiirtein. Hän kertoi tämän työmatkalle lähtiessään. Minä jäin kotiin itkemään, olin TODELLA ahdistunut ja pyysin Jumalaa pelastamaan minut ym. Halusin todella muuttua paremmaksi ihmiseksi. En tuntenut mitään todella mullistavaa mutta sen jälkeen oli todella hyvä olla. Mieskin huomasi eron kotiin tultuaan, olin lähes ihanne vaimo ja pitkäpinnainen äiti. Olo oli siis todella taivaallinen ja kevyt ja jaksoin murkkuikäisellekin puhua rauhallisesti.. MUTTA, sitä kesti vain noin viikon.. Eli murkkuikäisen kanssa en enää ole niin pitkäpinnainen. Onneksi miehen kanssa en ole kuitenkaan palannut entiseen.



Siksikö se taivaallinen olotila loppui kun en kertonut asiasta kenellekään - edes miehelle. Valitettavasti kotikasvatukseni on ollut sellainen että en voisi kuvitella esm. itkeväni toisten/vieraiden ihmisten nähden. Niinhän siinä kävisi jos puhuisin asiasta jollekin. Enkä millään voisi mennä yleisön eteen kertomaan uskoontulosta (jos se sitä oli) - eikö seurakunnissa niin tehdä? Kertokaas oikeat uskovaiset, mikä meni " pieleen" ?

Jumala kyllä vastaa kun pyydämme häntä apuun. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä että sinusta tulisi kuin salamaniskusta hyvä äiti ja ihanne vaimo. Olen itse uskossa ja kyllä Jumalan läsnäolo elämässä vaikuttaa myös perhe-elämään. Häneltä saan apua ja kun on Jumala vaikuttamassa kaikkeen niin suuretkin ongelmat/asiat ympärillä tuntuvat monesti pieniltä, kun jättää ne Jumalalle. En tiedä osasinko yhtään selittää, se kun ei ole monestikaan tällain kirjottamalla helppoa :)



Uskoon tulet kun pyydät Jeesusta tulemaan sydämeesi ja pyydät syntisi anteeksi ja haluat Häntä seurata.

Uskovainen ystäväni saarnasi minulle synnit anteeksi ja minä uskoin. Ja sen jälkeen olo oli uskomattoman kevyt ja hyvä.

rukoilen aina apua ja kiitän tuesta, näin on ollut aina, vaikken sinäänsä kannata mitään uskontoa lue raamattua, joka on mielestäni potaskaa. Sori vaan.

Uskon Jumalaan niin, että se on korkeampi voima, johon voi turvata/turvautua. Sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Jumala on vain 1, olkoon kyse mistä uskonnosta vaan. En siis usko mihinkään kristinuskon Jumalaan tai muuhun. lapsellista ajatella niin, että kunnon Jumala-uskovainen ei voi olla jos ei usko samalla johonkin raamattuun. Kaikilla on oma käsityksensä uskosta, joidenkin käsitys vaan perustuu muiden kirjoittamaan tekstiin, toisten taas omiin ajatuksiin.

mutta tulin uskoon, kun yhtäkkiä tajusin Jeesuksen merkityksen. Siis sen, että vain hänen ristinkuolemansa vuoksi meillä on mahdollisuus armoon, syntien anteeksi saamiseen ja yhteyteen Taivaalliseen Isään. Uskonasiat tulivat minulle henkilökohtaisiksi, ennen ne olivat olleet vain toissijaista käsitystä siitä, että jonkinlainen Jumala on.



Ei Jeesuksen merkitys minulle kuitenkaan ihan napsahduksenomaisesti auennut, vaan sitä kautta, kun aloin lukea hengellistä kirjallisuutta kiinnostuttuani asiasta. Voin suositella esim. Kalevi Lehtisen kirjaa Sinulle.



Ulkoisesti juuri mikään ei muuttunut elämässäni uskoontulon myötä, paitsi ehkä että jätin humalahakuisen ryyppäämisen ja toilailun, jota olin jonkin verran harrastanut ennen sitä. Sisäisesti löysin tasapainon ja rauhan.

Mihin Jumalaan uskot, jos et usko Raamattuun? Et kai sitten tähän kristinuskon Jumalaan ainakaan?

Älä ainakaan odota suuria tunteita, sillä niitä ei välttämättä tule. Jos sinä rukoilet että saisit syntisi anteeksi ja pyydät Jeesusta sydämeesi, voit olla varma että olet tullut uskoon. Hakeudu seurakuntaan ja toisten uskovien yhteyteen, niin vähitellen asiat kirkastuvat varmasti enemmän. Siunausta. :)

mulla oli tosi pitkään samalla tavalla... sitten aloin tutkia uskontoja ja löysin islamin. Ei mitään Jeesus=Jumala juttuja.... vaan ON VAIN YKSI JUMALA!



Islam on erittäin kaunis uskonto, johon kannattaa tutustua tarkemmin, jos ei siitä muuta tiedä, kuin mitä media syöttää..



Yksi hyvä tietolähde on esim. weeweewee islaminfo piste fi

Jossain vaiheessa elämää kuitenkin erkaannuin Jumalasta, vaikka uskoinkin kokoajan, vei maailma mukanaan. Vastoinkäymisten kautta/jälkeen uskoni muuttui jälleen eläväksi uskoksi ja saan tuntea todella Jeesuksen asuvan sydämessäni. On todella ihanaa kun saa uskoa Jeesuksen kuolleen ristillä myös minun vaivaisen syntisen tähden!

Uskossa ei ole mitään vikaa, mutta uskonto on se jonka vuoksi tapetaan, tuomitaan ja kärsitään. Vain tyhmä menee sokeasti vaikkapa raamatun perässä, joka on ihmisen kirjoittama satukirja. Islam on kyllä ehkä askeleen pahempi nykyään, mutta Jeesuksen vuoksi on tapettu lähes yhtä paljon. Että se siitä Kristittyjen hyvyydestä. Tekopyhää jauhantaa. Jeesuksen nimeenhän sitä Juutalaisiakin tapettiin... Taisi Samarialainenkin olla itsekkin jutku, kuten suuri osa silloin.

Minulla ja miehelläni on menossa vaikea elämäntilanne, ja kuin tarkoituksena elämäämme ilmestyi muutama uskovainen ihminen. Olemme näiden ihmisten kanssa käyneet useita keskusteluja ja rukoilleet paljon. Perheemme tilanteen puolesta on rukoiltu useissa eri tilaisuuksissa ja olemme alkaneet lukea raamattua.



Mutta siltikin tuntuu, että sitä varsinaista " kolahdusta" ei kaikesta huolimatta ole tullut. Halua olisi, mutta jokin vain estää?! Kiroilen ja poltan tupakkaa, inhoan joitakin ihmisiä, hermostun ja ahdistun helposti jne. Eli kuvittelisin ainakin näiden asioiden olevan poissa, jos olisin " oikeasti" uskossa.



Mitä pitää tehdä / tapahtua, että varmasti voisin sanoa olevani uskovainen. Miten asiat muuttuvat ja jäänkö kaipaamaan " entistä elämääni" ? Pelkään, etten olekkaan valmis, vaikka kaikki olisi nyt valmista ottaa Jeesus vastaan.

Missä vika?

ap

Elämän kokemusten ja omien lapsieni myötä olen vahvasti vakuuttunut siitä, että Jumala on olemassa. Aloin opiskelemaan tänä syksynä teologiaa avoimessa yliopistossa, koska minua kiinnostaa tietää kaikki Raamatusta ja Jeesuksesta. Jotenkin vain yhtenä päivänä minulle tuli varma tunne siitä, että Jumala on olemassa ja sen jälkeen se tunne ei ole hävinnyt. Olen saanut tuntea, että rukouksiini on vastattu ja minulla on rauhallinen olo. Mies on vähän ihmeissään, kun hän ei kuulu kirkkoon, mutta hyväksyy kuitenkin uskoni.

Tiedän kyllä miten sen saisit. Moni on saanut turvan, kun ovat halunneet uskoa syntinsä anteeksi. Se tapahtuu toisen jumalanlapsen välityksellä.



Sinulla on etsikkoaika.

Vierailija:

Mutta siltikin tuntuu, että sitä varsinaista " kolahdusta" ei kaikesta huolimatta ole tullut. Halua olisi, mutta jokin vain estää?! Kiroilen ja poltan tupakkaa, inhoan joitakin ihmisiä, hermostun ja ahdistun helposti jne. Eli kuvittelisin ainakin näiden asioiden olevan poissa, jos olisin " oikeasti" uskossa.

Ap, usko tulee ensin ja sitten saatat huomata, että vähitellen muutut joissakin asioissa. Uskossa oleminen ei kuitenkaan - todellakaan - tarkoita, että ihminen muuttuisi jotenkin täydelliseksi. Meillä on ihan samanlaisia taipumuksia kuin kaikilla muillakin ihmisillä! Enpä tiedä ketään uskovaista, joka ei hermoistuisi, ahdistuisi tai inhoaisi välillä muita. Jotkut polttavatkin. Ulkoisilla asioilla ei siis voi mitata omaa tai toisen uskoa. Olen kuitenkin huomannut, että Jumala auttaa, kun rukoilen häneltä apua tällaisiin asioihin. Tärkeintä on kuitenkin luottaa siihen, että usko ei ole suorittamista vaan sitä, että hyväksyy osakseen Jumalan armon ja rakkauden. :)

4

Vierailija:

5 vastailee. Siis pelkään kuolemaa ja sitä mitä sen jälkeen tulee. Mitä jos joudunkun helvettiin ja varmaan joudunkin kun kerran epäilen. Sydämessäni ei ole rauhaa.

Markuksen evakeliumista 9:24 hätääntynyt mies huusi Jeesukselle: " Minä uskon, auta minua epäuskoissani!" Ja Jeesus auttoi, paransi miehen pojan. :)

Epäilystä ei joudu helvettiin. Saat pyytää siihenkin ongelmaan apua Taivaan Isältä. Kaikki on tehty jo puolestasi, ja sinä saat levätä siinä.