Alan olla sosiaalisesti työkyvytön

Sairastu ja jää sängynpohjalle makaamaan. Tarvitset lepoa ja aikaa ajatella.

Työterveys jo tarjosi sairaslomaa. Haluaisin kuitenkin sinnitellä, ettei paljastu muille heikkouteni. Supisevat sitten selän takana ja käyvät nokittelemaan. ap

Tunnistan tuon fiiliksen. Yritän itse taistella tuota vastaan esimerkiksi juttelemalla tavallisissa tilanteissa ihmisille, tietenkin enimmäkseen tutuille, mutta myös sopivassa tilanteessa tuntemattomille. Ystävällinen sana kaupan kassajonossa, kirjastossa tai vaikka bussipysäkillä kun on tilanne että on sopivaa jotakin kommentoida...sitä herää huomaamaan, että suurin osa ihmisistä on ihan kivoja, tuikitavallisia ihmisiä omine huolineen ja ilonaiheineen. Pyrin lähtemään joka päivä kotoa johonkin ulos nyt kun olen työttömänä, se saa olon aktiivisemmaksi ja tuo sellaisen tunteen, että kuuluu joukkoon, vaikka olisin yksin liikkeellä. Yksin, pelkästään omassa seurassa oleminen ei tee loputtomiin hyvää, vaan aiheuttaa lievää vainoharhaa ja liiallista itsetarkkailua...luulee, että toisilla ikäviä motiiveja itseä kohtaan yms. Mökkiytyminen ei pitkän päälle hyvä,vaan pitää uskaltautua muiden seuraan ja mökistä ulos!

Minäkin eristäydyn... En jaksa muita ihmisiä, en luota keneenkään, en pysty olemaan kenenkään kanssa kokematta heitä uhkaksi. Aika jännää kyllä miten alkukantainen pakene tai taistele -reaktio tämä onkaan. Tiedän että kaikki eivät ole vihollisia mutta silti kohtelen heitä sellaisina.

Mulla sama, mutta koskee onneksi vain työyhteisöä ja tuntemattomia ihmisiä. Perhe, läheiset ja ystävät sentään erotan vielä vihollisista.

Mulla ihan sama juttu. Siis koskee työkavereita. Ei perhettä. Ei vaan viitsi sairaslomille jäädä. Oon niilläkin ollut. Kun se paluu on kuitenkin aina vaikeaa.