Uhmaikä - Totta vai vääränlainen kasvatus
Monesti kuulee puhuttavan uhmaiästä.
Mitä se käytännössä on?
Itsestäni näyttää siltä, että se on termi jota käytetään silloin kun kasvatuksessa käytetään lähinnä kirjaviisautta ja lapsiin ei osata suhtautua ihmisinä, vaan lähinnä projekteina.
Normaali, välitön kanssakäyminen puuttuu, pahimmillaan virhe on tapahtunut jo varhaisessa vuorovaikutuksessa.
Lasta ei nähdä omana itsenään, vaan hän on lähinnä joku mikä (huom. ei kuka) kuuluu hankkia.
Tämähän aiheuttaa varmasti monenlaisia reaktioita, mutta olis kiva jos saataisi tästä ihan oikeaa keskustelua aikaiseksi.
Saa arvata montako lasta minulla on ja minkä ikäisiä :)
Kommentit (17)
Ihmisen elämä kulkee Ismo Alangon sanoin kriisistä kriisiin.
Ensimmäiset elämän isot kriisit koetaan yleensä 2-3-vuotiaana ja seuraavan kerran kuusivuotiaana. Arkikielessä puhutaan uhmasta ja eskariuhmasta. Niillä on omat tärkeät kehitystehtävänsä, jotka yleensä liittyvät itsenäistymiseen ja oman paikan hahmottamiseen maailmassa.
Mutta ei hätää, vaikka uhmaiät jäisivät väliin. Noihin kehitystehtäviin voi palata aina myöhemmin, vaikkapa 30-vuotiaana voi harjoitella oman vanhempansa vastustamista.
Joissain kulttuureissa ei ole uhmaikää.... Suomalainen tapa kasvattaa ei ole välttämättä se oikea tapa , ainakaan lapsen tunnekehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Joissain kulttuureissa ei ole uhmaikää.... Suomalainen tapa kasvattaa ei ole välttämättä se oikea tapa , ainakaan lapsen tunnekehitykselle.
Mitä tarkoittaa tunnekehityksen kannalta se, ettei lapsi uskalla näyttää uhmaa ollenkaan?
Kyllä uhmaikä kuuluu lapsen terveeseen kehitykseen. Se miten aikuinen siihen vastaa, on asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Joissain kulttuureissa ei ole uhmaikää.... Suomalainen tapa kasvattaa ei ole välttämättä se oikea tapa , ainakaan lapsen tunnekehitykselle.
Mitä nämä kulttuurit ovat?
Kuuluu lapsen kehitykseen, oppii itsesäätelyä ja moraalia jne. Kokeilee rajoja
Juu lasten pitäisi aina olla tasaisia hiljaisia iloisia mini aikuisia :)
Minulla on kolme lasta, eikä mitään kokemusta uhmaiästä. Kaksi lapsista on jo teinejä eikä minulla ole kokemusta teinien kiukuttelustakaan. Itseasiassa meillä ei ole kukaan kiukutellut vuosi kausiin. (Paitsi aviomies.)
Tahtoiästähän nykyään puhutaan ja se on ihan terve ja todellinen vaihe. Sen sijaan murrosiän kontolle kaataa moni vanhempi vääränlaisen kasvatuksensa.
Ei se että lapsella on uhmaikä tarkoita välttämättä sitä että koko elämä on huutoa ja kiukuttelua ja että lapsi terrorisoisi kaikki jos kotoa uskalletaan johonkin lähteä. Minulla on ollut todella helpot lapset, joiden kanssa uhmaiätkin on ollut todella helpot. Mutta kyllä uhmaikä silti on ollut jokaisella. Täysin luonnollinen asia.
Meillä ei ole koskaan vedetty ns.kauppa raivareita. Kotona välillä "painitaan" sääntöjen kanssa ja siinäpä se.
No montakos lasta sulla on ja minkä ikäisiä ?
Veikkaan että kaksi ja alle kouluikäisiä ?
Vaihetta, jossa lapsi kokeilee rajojaan ja ilmaisee voimakkaasti omaa tahtoaan sanotaan uhmaiäksi. Voihan kyseiselle kehitysvaiheelle keksiä jokin muu termi, eli ymmärrän AP:n pointin. Miksi tuollaista normaaliin ja terveeseen kehitysvaiheeseen on liitetty negatiivinen termi, varsinkin kun nykyään tiedetään vaiheen tausta ja tarkoitus?
Otsikko on aika virheellinen/provosoiva mielestäni kun puhutaan kuitenkin lapsen kehitysvaiheesta, jota nyt uhmaksi on kutsuttu. Lapsi opettelee elämää ja tunteita ja niihin kuuluu myös kaikenlaiset tilanteet. Se mitä lapsi uhmatessaan varsinaisesti oppii, on se millä tavalla aikuinen käyttäytyy ja ratkaisee ongelmat. Tätä esimerkkiä lapsi hyödyntää myöhemmin kun kohtaa esimerkiksi toisten lasten keskuudessa vaikean tilanteen.
Vaimo on aina uhmaikäinen, eikä tottele käskyjä.
En arvaile. Sanon vain sinun olevan väärässä. Uhmaikä on, ja se on hyvin erilainen.