Kumppani suuttui
Hänellä on siis taipumusta pakko-oireiseen häiriöön, onneksi kuitenkin aika rajatuissa asioissa. Näiden osalta hänellä on jotain sääntöjä, kuten että lautasella eri ruoat ei saa koskettaa toisiaan, tietyt esineet tai asiat ei saa koskettaa toisiaan ym. Nyt hän vaatii että myös minä noudattaisin näitä sääntöjä ja vahtaa sitä. Olen kieltäytynyt, ja hän on suuttunut ja raivonnut että olen itsekäs.
Mitä asialle voi tehdä? Ymmärrän että kyseessä on häiriö mutta minusta on törkeää vaatia kumppanilta tuollaista.
Kommentit (18)
Siis että sun lautasella ei ruoka-aneet saa koskettaa toisiaan? Jep, se on sit sian jättö aika. Mun saamat ohjeet läheisen OCD:n käsittelyyn on, että missään nimessä niihin ei saa lähteä mukaan sekä niistä pitää joka kerta sanoa ko. henkilölle ja pyytää lopettamaan ko toiminta. Ja sen mukaan tässä on nyt menty ja oireet on kyllä helpottaneet, tosin sen OCD:n laukaissut stressikin on nyt pois eli uutta odotellessa.
Olet lähimmäinen, et hoitaja.
Missään nimessä tuollaiseen ei pidä taipua. Jos kumppanillesi tulee selvempiä hetkiä, käy läpi että mikä on hyväksyttäviä vaatimuksia ja mikä sairaalloista vaikutusyritystä sinua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis että sun lautasella ei ruoka-aneet saa koskettaa toisiaan? Jep, se on sit sian jättö aika. Mun saamat ohjeet läheisen OCD:n käsittelyyn on, että missään nimessä niihin ei saa lähteä mukaan sekä niistä pitää joka kerta sanoa ko. henkilölle ja pyytää lopettamaan ko toiminta. Ja sen mukaan tässä on nyt menty ja oireet on kyllä helpottaneet, tosin sen OCD:n laukaissut stressikin on nyt pois eli uutta odotellessa.
Entä, jos ihmiset oikeasti rakastaa toisiaan - vajavaisuudesta ja haasteista huolimatta?
Ei rakkaus jättämällä parane. Toipumalla kylläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis että sun lautasella ei ruoka-aneet saa koskettaa toisiaan? Jep, se on sit sian jättö aika. Mun saamat ohjeet läheisen OCD:n käsittelyyn on, että missään nimessä niihin ei saa lähteä mukaan sekä niistä pitää joka kerta sanoa ko. henkilölle ja pyytää lopettamaan ko toiminta. Ja sen mukaan tässä on nyt menty ja oireet on kyllä helpottaneet, tosin sen OCD:n laukaissut stressikin on nyt pois eli uutta odotellessa.
Entä, jos ihmiset oikeasti rakastaa toisiaan - vajavaisuudesta ja haasteista huolimatta?
Ei rakkaus jättämällä parane. Toipumalla kylläkin.
Ei kait tuossa rakkautta olla jättämässä, vaan mahdoton elämäntilanne? Mä en valitettavasti ole niin äidillinen luonne, että aikuista alkaisin terapoimaan tai hoitamaan. Toi mun läheinen on mun lapseni, himpun eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Siis että sun lautasella ei ruoka-aneet saa koskettaa toisiaan? Jep, se on sit sian jättö aika. Mun saamat ohjeet läheisen OCD:n käsittelyyn on, että missään nimessä niihin ei saa lähteä mukaan sekä niistä pitää joka kerta sanoa ko. henkilölle ja pyytää lopettamaan ko toiminta. Ja sen mukaan tässä on nyt menty ja oireet on kyllä helpottaneet, tosin sen OCD:n laukaissut stressikin on nyt pois eli uutta odotellessa.
Joo, mun lautasella. Aivan absurdia. ap
Kumppanisi on se, joka on itsekäs. Sanot selkeästi, ettei hänellä ole mitään asiaa tulla määräilemään toisen lautaselle. Syökööt eri huoneessa sitten ellei kestä katsella.
En suostuisi noin rajoittaviin sääntöihin. Itselläni on ollut pienestä asti se, että telkkarissa täytyy olla äänet parillisella, eli 22 on ok, mutta pariton luku ei käy, kuten 21 tai 27. En vaatinut tämän noudattamista mieheltäni, mutta nyt tapa on sitten jäänyt hänellekin.
Mun miehellä on tuota ja jos jotain olen oppinut, niin ikinä ei pidä lähteä noihin rituaaleihin mukaan vaan raivokohtauksenkin uhalla täytyy pitää oma pää kylmänä. Mies huutaa aikansa, mutta jossain vaiheessa tajuaa ettei mitään pahaa tapahdu vaikka asiat eivät mene hänen oikkujensa mukaan.
Heippa,
Itselläni on diagnosoitu OCD ja todellakin kumppanisi käytös on asiatonta. Kuten aijemmat kommentoijat ovat sanoneet, oireisiin ei todellakaan pidä lähteä mukaan -- se kun vain vahvistaa kompulsioita. Häiriöstä huolimatta ja oikeastaan juuri sen takia on miehen omalla vastuulla käyttäytyä niin rakentavasti arjessaan kuin vain on mahdollista. Eräässä entisessä parisuhteessa minulla oli todella vaikeaa asua yhdessä partnerini kanssa, koska pitkälti siisteyspainotteinen OCD -oireiluni alkoi olla epäreilua kumppanilleni. Yksin asuessani oloni on ollut paljon rennompi ja en tunne syyllisyyttä siitä, että painostaisin ketään toimimaan oireideni mukaisesti. Nyt sitten itsekseni olen pyrkinyt siedättämään pois näitä oireita, näin puolisosikin pitäisi toimia, jos hän ei kerta kaikkiaan pysty olemaan parisuhteessa yrittämättä kontrolloida toisen elämää.
mitens pultti ja mutteri hommat pitääkö käyttää prikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä on tuota ja jos jotain olen oppinut, niin ikinä ei pidä lähteä noihin rituaaleihin mukaan vaan raivokohtauksenkin uhalla täytyy pitää oma pää kylmänä. Mies huutaa aikansa, mutta jossain vaiheessa tajuaa ettei mitään pahaa tapahdu vaikka asiat eivät mene hänen oikkujensa mukaan.
Rehellisesti, kuinka tuollaisen ihmisen kanssa voi elää? Ymmärrän että oman lapsen huutoa ja raivareita pitää sietää ja laittaa rajat, mutta parisuhteen pitäisi olla kahden aikuisen välinen suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä on tuota ja jos jotain olen oppinut, niin ikinä ei pidä lähteä noihin rituaaleihin mukaan vaan raivokohtauksenkin uhalla täytyy pitää oma pää kylmänä. Mies huutaa aikansa, mutta jossain vaiheessa tajuaa ettei mitään pahaa tapahdu vaikka asiat eivät mene hänen oikkujensa mukaan.
Rehellisesti, kuinka tuollaisen ihmisen kanssa voi elää? Ymmärrän että oman lapsen huutoa ja raivareita pitää sietää ja laittaa rajat, mutta parisuhteen pitäisi olla kahden aikuisen välinen suhde.
Ollaan oltu miehen kanssa lukiosta saakka, kai olen tottunut tuohon enkä edes osaisi olla "normaalin" miehen kanssa. Välillä on jaksaminen koetuksella kyllä... Ero toisi oman stressinsä, kun lapsi joutuisi vierailemaan yksin miehen luona ja jos uutta parisuhdetta mietin, niin kai sitä huonompiakin ukkoja on.
Siskon pojalla juuri samaa mutta siis lapsena. Yksi oire oli tämä. Muitakin oireita oli (empatian puute, ja aina vain hänen olisi pitänyt saada määrätä mitä leikitään ja miten y.m.s.) . Kun oli 5, todettiin autismin kirjo.
Lapsi on lapsi, mutta tuolla lailla käyttäytyvän aikuisen kanssa en olisi!
Vierailija kirjoitti:
Siskon pojalla juuri samaa mutta siis lapsena. Yksi oire oli tämä. Muitakin oireita oli (empatian puute, ja aina vain hänen olisi pitänyt saada määrätä mitä leikitään ja miten y.m.s.) . Kun oli 5, todettiin autismin kirjo.
Lapsi on lapsi, mutta tuolla lailla käyttäytyvän aikuisen kanssa en olisi!
Joo, vakavassa pohdinnassa tämä on. Eniten ihmettelen sitä että kumppani ihan vilpittömästi tuntuu olevan sitä mieltä että hänen on kohtuullista vaatia minulta tätä, ja että jos en näin tee niin olen itsekäs. En voi olla miettimättä mitä kaikkea muuta hän katsoo olevansa oikeutettu vaatimaan.
Anna hänen lukea tämä ketju. Uskon, että siitä olisi apua. Hän voisi ymmärtää olevansa itse itsekäs ja kohtuuton vaatimuksissaan.
Toivon sinulle kestävyyttä ja toivon myös, että puolisosi osaisi arvostaa sinua riittävästi jotta voisitte jatkaa elämäänne yhdessä ja olla onnellisia toisistanne.
Kovasti paljon tsemppiä!
Taas tämä sama aloitus tääällä. Miksi?
Mitä iloa ap saa siitä, että postailee tänne toistuvasti vanhjoja ja jo valmiiksi keskusteltuja juttuja?
Pidä jo lopultakin se trolli turpasi kiinni ap!
Et tee päivisin mitään muuta, vaan työksesi lähettelet kaikkea huu haat juuri tälle palstalle.
Sinut on helppo tunnistaa. Aina!
Lisään vielä että itse en koskaan kehtaisi vaatia kumppaniltani tuollaista. ap