11-vuotiaan tytön valhe vei miehen vankilaan 19 vuodeksi
Lähes kaksi vuosikymmentä telkien takana istunut amerikkalaismies on vapautettu sen jälkeen, kun häntä vastaan aikoinaan todistanut nainen on myöntänyt valehdelleensa oikeudessa.
55-vuotias Jerry Lee Brock tuomittiin vuonna 1995 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuonna 2012 väitetyn hyväksikäytön uhri Regina Rush meni poliisin puheille ja myönsi keksineensä koko jutun ollessaan 11-vuotias.
Rush kertoi valehtelunsa syyksi sen, että hän oli halunnut lapsena enemmän huomiota äidiltään.
Voi, voi. Ihmisen elämän voi sitten pilata näinkin, suoraan sanoen herättää minussa niin paljon raivoa tälläiset uutiset, ettei mitään rajaa.
Kommentit (67)
Kyseessä USA eikä meillä ole mitään syytä pahoitella tai syyttää tapahtunutta. Siellä on kovat tuomiot, juuri siitä mistä ihannoimme sekä myös jonkinlainen kuolemantuomio, mutta melko heikko oikeusjärjestelmä.
Jos siellä poliisi netin kautta tekeytyy teinitytöksi ilmoittaa iäkseen vähän yli kymmenen ja pyytää miehen näyttämään itseään ja mies tekee sen, hän saa siitä lähes kymmenen vuoden tuomion vaikkei oikeasti mitään rikosta ole tapahtunut. Samoin jos lähdet poliisia pakoon, niin istut hyvin pitkään vankilassa.
Emme voi ryhtyä arvostelemaan toisen maan oikeusjärjestelmiä ja kun vielä kyseessä on johtava valtio eikä edes kyseessä Venäjä.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:51"]
Kannattaa lukea faktat. Tytön äiti oli narkkari, joka seurusteli ko. miehen kanssa. Tyttö oli ollut kerran huostaanotettu äidin huumeidenkäytön takia ja pelkäsi miehen suistavan äidin uudelleen tilanteeseen.
Mies siis asui samassa asunnossa lapsen kanssa. Lisäksi mies oli ennestään tuomittu parittamisesta sekä murrosta. Kuulusteluissa mies itse myönsi "tehneensä virheen". Mies siis jäi nalkkiin oman taustansa takia, vaikka selvästi tuomio on tehty heppoisin perustein.
Vankilassa mies on toiminut pappina. Häntä syyttänyt tyttö on nyt 31-vuotias, naimisissa ja äiti. Kertoi asian painaneen häntä pitkään vaikka ilmeisesti ei edes tajunnut, että mies oli vielä vankilassa. Hän kävi jo kaksi vuotta sitten ilmoittamassa antaneensa lapsena väärän todistuksen, se, että mies vapautettiin vasta nyt, on oikeuslaitoksen hitaiden prosessien syytä.
Mies voi saada korvausta Washingtonin osavaltiosta, jos hakee sitä. Summa voisi nousta n. 900 000 dollariin.
[/quote]
Valkoisen roskasakin meininkiä parhaimmillaan, kuinkahan paljon samaa touhua tapahtuu jossain ghettoläävissä.
Jokuhan täälläkin on tilittänyt koko päivän, että Suomesta pitäisi poistaa kaikki tuet. Saataisiin Suomeenkin tätä Amerikan meininkiä, jossa paritetaan alaikäisiä, myydään persettä, ryöstellään ja sekoillaan.

Outoa, että tuossa uutisessa sanotaan syyksi "hän oli halunnut lapsena enemmän huomiota äidiltään", jos asiaan kerran liittyy paljon muutakin.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:57"]
Kyseessä USA eikä meillä ole mitään syytä pahoitella tai syyttää tapahtunutta. Siellä on kovat tuomiot, juuri siitä mistä ihannoimme sekä myös jonkinlainen kuolemantuomio, mutta melko heikko oikeusjärjestelmä.
Jos siellä poliisi netin kautta tekeytyy teinitytöksi ilmoittaa iäkseen vähän yli kymmenen ja pyytää miehen näyttämään itseään ja mies tekee sen, hän saa siitä lähes kymmenen vuoden tuomion vaikkei oikeasti mitään rikosta ole tapahtunut. Samoin jos lähdet poliisia pakoon, niin istut hyvin pitkään vankilassa.
Emme voi ryhtyä arvostelemaan toisen maan oikeusjärjestelmiä ja kun vielä kyseessä on johtava valtio eikä edes kyseessä Venäjä.
[/quote]
Vankilabisnes on kovaa jenkeissä, pitää saada porukkaa vankilaan, että bisnes pyörii. Sairas maa monella tapaa.
Hyväksikäyttö jatkui yli kymmenen vuotta – miehelle kolme vuotta vankeutta
Pikkulasta käytettiin seksuaalisesti hyväksi viisi vuotta
Lasten hyväksikäyttäjä ulos vankilasta, iski heti uudestaan
Nuoriso-ohjaajalle vankeutta nuorten poikien hyväksikäytöstä
Tämmöisiä otsikkoja heti tuon jutun alla... Aika rankkaa.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 16:54"][quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 16:48"]
Mahtaa saada äijä makoisat korvaukset :-)
[/quote]
Voi olla, mutta elämä on jokatapauksessa hyvin pitkälle pilattu. Noista vankiloista kun moni ei enää samana ihmisenä tule takaisin yhteiskuntaan, menetettyjä vuosia ei saa myöskään takaisin.
Joku hyvin sanoi kun oli vapautettu kun oli istunut vankilassa syyttömänä, että hänen unelma on yhteiskunta jossa ihminen ei voi yhdellä valheella pilata koko elämää.
[/quote]
Ja miettikää mitä sille on tehty siellä vankilassa, kun noita lapsiin sekaantujia ei katota edes siellä hyvällä.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:58"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:51"]
[/quote]
Valkoisen roskasakin meininkiä parhaimmillaan, kuinkahan paljon samaa touhua tapahtuu jossain ghettoläävissä.
Jokuhan täälläkin on tilittänyt koko päivän, että Suomesta pitäisi poistaa kaikki tuet. Saataisiin Suomeenkin tätä Amerikan meininkiä, jossa paritetaan alaikäisiä, myydään persettä, ryöstellään ja sekoillaan.
[/quote]
Sehän olisi varmaan unelmaelämää USA:a ihannoiville porvarikapitalisteille. He rikkaina voisivat edelleen asua niillä rikkailla alueillaan kuin kehdossa ja köyhä kansa sitten ryöstelisi ja tappaisi toisiaan.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:04"]
Hyväksikäyttö jatkui yli kymmenen vuotta – miehelle kolme vuotta vankeutta Pikkulasta käytettiin seksuaalisesti hyväksi viisi vuotta Lasten hyväksikäyttäjä ulos vankilasta, iski heti uudestaan
Nuoriso-ohjaajalle vankeutta nuorten poikien hyväksikäytöstä
Tämmöisiä otsikkoja heti tuon jutun alla... Aika rankkaa.
[/quote]
Kauhea tapaus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että tuo kyseisen naisen teko on väärä ja hänelle pitäisi seurata joku rangaistus. Kyllähän jokaisen kuolemaan tuomitunkin syyttömän ihmisen vastineeksi löytyy myös syyllisiä, jotka ovat kuolemantuomionsa ansainneet.
Jokainen tapaus pitää käsitellä yksittäisenä tapauksena, niinkuin tämäkin eikä niitä puolustella sillä, että jossain joku teki oikeasti karmivan rikoksen.
tämä on sitä tasa-arvoa... jos kyseessä olisi ollut 11v poika ja aikuinen nainen, niin mitään ei olisi tapahtunut
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:58"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:51"]
[/quote]
Valkoisen roskasakin meininkiä parhaimmillaan, kuinkahan paljon samaa touhua tapahtuu jossain ghettoläävissä.
Jokuhan täälläkin on tilittänyt koko päivän, että Suomesta pitäisi poistaa kaikki tuet. Saataisiin Suomeenkin tätä Amerikan meininkiä, jossa paritetaan alaikäisiä, myydään persettä, ryöstellään ja sekoillaan.
[/quote]
Sehän olisi varmaan unelmaelämää USA:a ihannoiville porvarikapitalisteille. He rikkaina voisivat edelleen asua niillä rikkailla alueillaan kuin kehdossa ja köyhä kansa sitten ryöstelisi ja tappaisi toisiaan.
[/quote]
Köyhä kansa ei tapa vain toisiaan vaan siitä ihanuudesta pääsee nauttimaan myös rikkaat. Monissa maissa kidnappaukset on täysin arkipäivää ja kidnapataan jonkun rikkaan lapsi, hulluimmat varmaan sen lapsen vielä raiskaavat ja palauttavat sitten kun rahat on maksettu.
Kovat arvot kunniaan, katotaan ketä jää pystyyn, vahvimman laki. Veikkaan, että moni tissiposki rikas paskoisi alleen ensimmäisenä jos vahvimman laki tulisi voimaan.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:08"]
Kauhea tapaus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että tuo kyseisen naisen teko on väärä ja hänelle pitäisi seurata joku rangaistus...
[/quote]
Tarkoitatko "naisella" 11-vuotiasta lasta, jonka isä oli häipännyt ja äiti huumeita käyttävä rikollisjengeissä pyörivä yh, joka ei kiinnittänyt lapseensa huomiota vaikka tämä oli jo kerran otettu huostaan?
Lapsenko pitäisi ottaa vastuu vanhempien virheistä? Miksi?
Mieitpä nyt miten fiksu olit itse 11-vuotiaana vaikka sulla olis ollut kunnollinen koti...
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:04"]
Hyväksikäyttö jatkui yli kymmenen vuotta – miehelle kolme vuotta vankeutta Pikkulasta käytettiin seksuaalisesti hyväksi viisi vuotta Lasten hyväksikäyttäjä ulos vankilasta, iski heti uudestaan
Nuoriso-ohjaajalle vankeutta nuorten poikien hyväksikäytöstä
Tämmöisiä otsikkoja heti tuon jutun alla... Aika rankkaa.
[/quote]
Niin, mutta täytyy muistaa että hyväksikäyttäjistä vain selvästi alle puolet on pedofiileja, eikä suuri osa pedofiileista koskaan syyllisty lasten hyväksikäyttöön. Sensijaan usein kärsivät seksuaalisen suuntautumisensa takia, koska eivät voi sitä toteuttaa luonnollisella tavallaan. Ja silti joutuvat piilottelemaan sitä, koska ihmisten ennakkoluulot voivat aiheuttaa syrjintää.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:08"]
Kauhea tapaus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että tuo kyseisen naisen teko on väärä ja hänelle pitäisi seurata joku rangaistus...
[/quote]
Tarkoitatko "naisella" 11-vuotiasta lasta, jonka isä oli häipännyt ja äiti huumeita käyttävä rikollisjengeissä pyörivä yh, joka ei kiinnittänyt lapseensa huomiota vaikka tämä oli jo kerran otettu huostaan?
Lapsenko pitäisi ottaa vastuu vanhempien virheistä? Miksi?
Mieitpä nyt miten fiksu olit itse 11-vuotiaana vaikka sulla olis ollut kunnollinen koti...
[/quote]
Hänellä on ollut aikaa korjata virheensä, lapsi hän ei ollut enää pitkään aikaan.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:12"]
Hetkonen... enitenhän tuossa ihmetyttää miten USA:n oikeusjärjestelmä on voinut tuomita ihmisen vankilaan ilman mitään muuta todisteita!
[/quote]
Samanlailla se suomalainen oikeusjärjestelmä toimii. Mies häviää vastaavat tapaukset täällä aina vastaavalla näytöllä. Meillä on vaan lyhyemmät rangaistukset.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:16"]tämä on sitä tasa-arvoa... jos kyseessä olisi ollut 11v poika ja aikuinen nainen, niin mitään ei olisi tapahtunut
[/quote]
No varmasti olisi.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 18:08"]
Kauhea tapaus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että tuo kyseisen naisen teko on väärä ja hänelle pitäisi seurata joku rangaistus. Kyllähän jokaisen kuolemaan tuomitunkin syyttömän ihmisen vastineeksi löytyy myös syyllisiä, jotka ovat kuolemantuomionsa ansainneet.
[/quote]
Miten voidaan antaa rangaistus kun lain mukaan hän ei ollut rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan eikä kenenkään tarvitse lain mukaan todistaa itseään vastaan?
Jos haluat rangaistuksen naiselle niin kummasta periaatteesta luovutaan? Alaikäisille rikosoikeudellinen vastuu vai kaikille velvoite todistaa itseään vastaan?
Olisihan se voinut jättää tunnustamattakin. Ehkä tangaistus oli liian kova liian pienellä näytöllä. Mitähän Suomessa olisi saanut?