koen riittämättömyyttä kun luen blogeja
Ei vain ole aikaa tai rahaa saada omasta kodista ja elämästä sellaista kuin niissä blogeissa on. En jaksa jatkuvasti siivota ja ylläpitää sitä siisteystasoa mikä olisi hyvä mielestäni. Minulla ei ole varaa ostaa sellaisia huonekaluja ja tavaroita mitä niissä blogeissa on. Koen olevani epäonnistunut ja keskivertoa huonompi kun tienaan vähän ja olen perusduunissa. Ei ole edes aikaa viettää lasten kanssa tarpeeksi ja keskittyä heihin ja opettaa. Tunnen olevani laiska ja luuseri. Haluaisin elämästäni hohdokkaampaa. Ei vain ole energiaa ja rahaa siihen. Seuraan siis blogeja lattemamma ja kaunis pieni elämä jne.näitä lifestyle sisustusblogeja.
Kommentit (66)
Ammattibloggareilla on tosiaan aikaa puunata kotia ja laittaa ulkonäköään, koska heille maksetaan siitä. Toki tuloilla on eroa, mutta kun mietitään vaikka niitä kovatuloisimpia: kyllä minäkin jaksaisin siivota ja stailata, jos minulle maksettaisiin siitä melkein 100 000 euroa vuodessa.
Ennen luin useampaa blogia päivittäin, nyt selailen yksittäisiä ehkä kerran parissa viikossa. Olen kokenut, ettei tällaisilla kiiltokuvilla ole minulle mitään annettavaa. Inspiraationikin haen muualta. Tällä hetkellä tuntuu, että bloggaajat inspiroivat lähinnä toisiaan. Valkoinen sisustus, kynttilät, skumpat ja Chanelit. Äitibloggaajilla kaikilla samat Stokket. Ne, jotka liikkuvat, liikkuvat kans täysillä: syödään kurinalaisesti mutta sallitaan myös yksittäiset herkkuhetket (tummaa raakasuklaata, smoothieta..).
Elämä on itse asiassa aika jees, kun ei kuluta aikaa blogien lukemiseen. Keskityn ihan tähän omaan elämääni ja teen siitä parhaan mahdollisen.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 15:41"]
Ammattibloggareilla on tosiaan aikaa puunata kotia ja laittaa ulkonäköään, koska heille maksetaan siitä. Toki tuloilla on eroa, mutta kun mietitään vaikka niitä kovatuloisimpia: kyllä minäkin jaksaisin siivota ja stailata, jos minulle maksettaisiin siitä melkein 100 000 euroa vuodessa. Ennen luin useampaa blogia päivittäin, nyt selailen yksittäisiä ehkä kerran parissa viikossa. Olen kokenut, ettei tällaisilla kiiltokuvilla ole minulle mitään annettavaa. Inspiraationikin haen muualta. Tällä hetkellä tuntuu, että bloggaajat inspiroivat lähinnä toisiaan. Valkoinen sisustus, kynttilät, skumpat ja Chanelit. Äitibloggaajilla kaikilla samat Stokket. Ne, jotka liikkuvat, liikkuvat kans täysillä: syödään kurinalaisesti mutta sallitaan myös yksittäiset herkkuhetket (tummaa raakasuklaata, smoothieta..). Elämä on itse asiassa aika jees, kun ei kuluta aikaa blogien lukemiseen. Keskityn ihan tähän omaan elämääni ja teen siitä parhaan mahdollisen.
[/quote]
Niinpä, mä luin aiemmin näitä char and the city ja adalmiinas secret blogeja mutta nyt lähinnä ärsyttää. Taso laskenut kuin lehmän häntä. Lähinnä yrittävät vaikuttaa paremmilta koko ajan. En voi uskoa että se ainainen nauru ja ilo olisi aitoa. hyvin teeskenneltyä. Vaikea uskoa että olisi kovin suosittuja blogeja nykyään. Nyt aiheuttaa kateutta nämä kaunis pieni elämä ja uusimpana lattemamma. Molemmat elää oikeastaan sitä haave elämää tai ainakin näyttävät sen puolen ulspäin. Varakkaita,aikaa lapsille, järjestävät kaikkea kivaa lapsille jne. Sitten kodit kuin sisustuslehdistä. Ei mulla ollut tuollaista lapsuutta eikä äitiä. En ole osannut/jaksanut olla samanlainen äiti edes omille lapsilleni. Olisihan se ihanaa askarrella kaikkea mutta tarvikkeetkin maksaa. Blogeista saa sen kuvan että on huonompi jos ei ole kaikki samanlaista tai yhtä hyvää. Tulee tunne eriarvoisuudesta.
ap
Minä tykkään lukea normaaliin elämään liittyviä blogeja,joissa ei ole koko ajan piilomainontaa ja yhteistyö kumppaneilta saatuja rytkyjä.Monesti on tyhmää kun jotkut arvostelee toisten blogeja vaikka he esiintyvät julkisena omalla naamallaan toisin kuin anonyymit.
Tunnen vain sääliä vilkaistessani suurinta osaa pintaliitoblogeja, onneksi ei edes tee mieli ostaa kaikenlaisia Vuittoneita ja Chaneleita! Eivätkö ne ole jo loppuunkulutettuja laukkuja joita on jo tarpeeksi näkynyt? olisi paljon persoonallisempaa jos bloggaajat edes älyäisivät ostaa jotain ns. harvinaisempaa merkkiä jota ei ole nähty yhtä paljon. Monella bloggaajalla vaikuttaisi olevan ostosaddiktio: pitää saada sama tuote/vaate/laukku kymmenessä eri värissä, se on juuri yksi shoppausaddiktion merkeistä. En voisi koskaan kadehtia millään tavalla sairaita ihmisiä, shoppausaddiktio on yhtä paha addiktio kuin muutkin pakkomielteet. Kukaan ihminen ei tarvitse kymmeniä korkokenkiä/laukkuja, eikä mitään kokonaista huonetta vaatteiden säilytykseen! :o
Mielestäni myös Sinkkuelämän Carrie on tyhmä kana eikä millään tavoin ihailun arvoinen idoli, vaan ällöttävä aikuispissis jolla ei järki päätä pakota, mutta hänhän on suomibloggaajien suuri idoli. Tyyli on monilla niin perus että tyyli kopioidaan joko suoraan Carrielta tai jostain Elloksen vaatekuvastosta, juu tosi persoonallista pukea beige trenssi+farkut! tästähän sitä inspiraatiota saa koko loppuvuodeksi! Bloggaajien sisustus pitää olla tylsän valkoinen, eikä mitään hienoja värikkäitä yksityiskohtia saa olla. Matkustetaan Pariisiin "koska kaikki muutkin menevät sinne!" ja jätetään muut kohteet käymättä vaikka saisivat ilmaislippuja :`D
Kiitos viestistä nro.25, pisti hymyilyttämään. Eihän se oma elämä tuntuisi kuitenkaan hohdokkaalta ja aikaansaavalta vaikka pitäisin blogia, kun itse näkisin sen epätäydellisyyden myös. ;)
ap
Ap, tyyli ei vaadi rahaa.
Mä en tienaa hurjia summia mutta pidän tietyistä asioista aina kiinni. Esim just siivoominen, lasten vaatteiden yhteensopivuus jne. En tingi niistä koskaa, niin niistä tulee huomaamattomia rutiineja.
Kuvat on kyllä yleensä otettu parhaasta kulmasta. Itsekin olen joskus esitellyt sukulaisille ja tuttaville kotini, johon olen juuri muuttanut, Instagramissa. Kyllä siinä vähän tuli pölyjä pyyhittyä, tyynyjä pöyhittyä ja tavarpinoja siirreltyä ennen kuvaamista. Suosittelen, tulee yllättävän hyviä kuvia kun vähän siivoaa ja stailaa, käy ostamassa jonkun pienen koriste-esineen tai kukkakimpun tai asettelee jotain luonnosta löytämäänsä. Hyvä kamera, esim. älypuhelimen kamera, on tarpeellinen. Huonolla tulee huonon näköisiä kuvia. Valolla tietysti kanssa merkitystä. Tähän aikaan vuodesta valoa on vähän, joten ei ehkä paras aika aloittaa kotinsa kuvien julkaisemista.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 07:25"]
Ap, tyyli ei vaadi rahaa. Mä en tienaa hurjia summia mutta pidän tietyistä asioista aina kiinni. Esim just siivoominen, lasten vaatteiden yhteensopivuus jne. En tingi niistä koskaa, niin niistä tulee huomaamattomia rutiineja.
[/quote]
kerro miten sen teet? Mistä ostat vaatteesi ja entä sisustuksesi?
ap
Blogit on samanlaista viihdettä kuin tosi-tv. Eli pieni pisara oikeaa elämää, muu käsikirjoitettua niin, että sisältö näyttäisi kivalta ja jännittävältä. Ei niitä nyt vakavasti kannata ottaa eikä varsinkaan verrata itseään niihin! Sama kuin olisi kateelinen jonkuntv-sarjan kuvitteelliselle henkilölle.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 16:44"]
En osaa laittaa linkkiä, mutta taannoin tulleessa Siskonpeti-sketsisarjassa oli aika osuva sketsi bloggaamisesta ja todellisuudesta blogin takana. Katsoiko kukaan sitä? Sketsissä bloggaaja sähisi miehelleen että " älä niillä paskaisilla käsilläs tule likaamaan sohvaa". Blogiin kirjoitti että "on se niin mukava kun on tuollainen oma Puuha-Pete".
[/quote]
Niin, kun voisikin olla "kärpäsenä" katossa ja nähdä mikä on todellisuus. Onko se todellisuudessa niin siirappia ja hunajaa? Että kaikki on mennyt niin nappiin elämässä, rikas ja tyylikäs mies, rahaa kuin roskaa, rikkaat vanhemmat ja appivanhemmat, ei ole tarvinnut opiskella, perintöä hirveästi, rahaa ja tavaraa sataa ovista ja ikkunoista, ei tarvitse mistään maksaa, vaatteet on lapsilla ja itsellä vaan merkkiä ja luksusta ja kalliita luonnonmateriaaleja. Kaikki on niin tyylikästä ja mietittyä ja yhteensopivaa ollut aina ihan lapsesta asti ekasta kämpästä ja huonekaluista lähtien. On syntynyt tyylikkäänä. Koskaan ei osteta mitään valmisruokaa tai käydä mäkkärillä. vain ainoastaan tasokkaissa kahviloissa ja ravintoloissa missä tietenkin saa kaiken ilmaiseksi kun on niin kuuluisa ja tunnettu. ;) lapset pukee aina kaiken mitä äiti sanoo ja on syntyneet tyylikkäinä ja hyvän värisilmän kanssa. Koskaan ei tarvitse mihinkään pakottaa lapsia tai korkeintaan vähän torua. Lapset haluaa leikkiä vain tyylikkäillä harmonisilla leluilla, joko puisilla, ikivanhoilla antiikkisilla, tai sitten tyylikkäillä nukeilla jotka on aina niin siististi puettuja ja hiukset kammattuina. Koskaan kukaan sukulainen tai ystävä ei tuo mitään mikä ei sovellu kyseiseen ympäristöön vaan hekin ovat yhtä tyylikkäitä ja ostavat vain kallista ja ainakin todella tyylikästä. Siiiiis...näinkö?
Oonko mä vaan epäonnistunut kun oon joutunut raatamaan ja käymään töissä koko ikäni ja ottamaan ihan tavallisesta perheestä olevan tavallisen duunarimiehen. Joka ei ole tyyliä nähnytkään ja ei osaa valita lapsille oikeanlaisia vaatteita tai kammata hiuksia oikein. Isovanhemmat on olleet ihan normaaleja, ei ole perintöjä tullut eikä ole tulossa. Käyttävät rahansa itseensä ja omaan hyvinvointiin,remonttiin, matkusteluun jne. Ei ole lapsena ollut tyylikkäitä vaatteita eikä huonekaluja vaan ihan tavallisia, eikä itselle ole kehittynyt hyvää tyylisilmää. Tai ainakaan heti en ole osannut ostaa sitä 50v kestävää huonekalua tai sohvaa joka miellyttää niin kauan silmää. Enkä ole 20v ikäisestä osannut kerätä oikeanlaista astiastoa tai oikeanlaista vaatekaappia. En ole saanut perintöhuonekaluja tai mitään perintöä etukäteen kotoani mukaan. Ei ole edes kapioita kerätty valmiiksi. Sukulaiset ja ystävät tuo niitä tavallisia muovi hirvitys leluja. Ja on tuoneet niitä aina. Ei olla kehdattu kerjätä tuomaan jotain kallista tai muuten sisustukseen tai äidin silmään sopivaa. Lapset ei ole suostuneet laittamaan monestikaan sitä siistiä ja tyylikästä päälleen mistä itse pitäisin. Vaan valitsevat niitä kuva hirvityksiä päiväkotiin ja kouluun. tai voisihan sitä huudattaa ja pakottaa lapsen tekemään mitä itse haluaa. Hyvä jos hiukset saa nopeati kammattua, saati että olisi kiireessä aikaa pitää rauhallinen aamupalahetki kera kynttilöiden ja lasten kanssa ja lapset antaa kiltisti äidin väkertää hiuksiin milloin mitäkin kampauksia ja luomuksia. Aika on mennyt oikeasti töissä, kotitöissä jne. ei ole hirveästi ollut aikaa suunnitella elämää ja tulevaisuutta. Tehdä aina oikeita päätöksiä ja järjestelmällisesti. Ei ole aina kotona siistiä ja järjestelmällistä. Ei ole varaa siivoojaan. Eikä ole noin ollut lapsuuden kodissakaan. Miten sitä edes osaisi jos ei ole siihen saanut opastusta.
ap
[/quote]
Ap, ei kai sellaista bloggaajaa olekaan jolla kaikki nuo on? Olet nyt ehkä poiminut parhaat palat jokaiselta ja mielessäsi luonut yli-ihmisbloggaajan?
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 13:17"]
Kuule, älä suotta koe riittämättömyyttä. Bloggaajan ammatti on ihan suoraan jostain hoi. Teet niin tai näin, niin aina joku saa aihetta valittaa. Ei ole herkkua olla koko ajan silmätikkuna. Koti ei todellisuudessa ole todellakaan niin viivasuorasti aseteltu ja sisustettu. Hemmetinmoinen työ, että saa kuvat otettua. Kirjoittamiseen ja kuvankäsittelyyn menee tuhottomasti aikaa. Isossa osaa yhteistyöbloggauksista on paljon sellaista tekemistä, joka ei näy mihinkään. Pahimmillaan yhteen postaukseen tuhrautuu ihan työpäivän verran aikaa. Palkka on huono ja sairaslomia ei tunneta, puhumattakaan kesälomista. Että silleen. Ei bloggaajan elämä ole mitään kiiltokuvaa, kuvien nappailua nopsasti ja parin lauseen nopeaa kirjoittamista. Se raha ei tule helpolla, ainakaan, jos on tunnollinen bloggaaja.
[/quote]
Tämä on hyvä tiivistys!
Lopeta negatiivisia ajatuksia herättävien blogien lukeminen, ja käytä siinä säästyvä aika siihen että teet itseäsi/kotiasi/lapsiasi varten jotain kivaa, jota et muka ajanpuuteen vuoksi ole aikaisemmin voinut tehdä :)
Siis juuri se ettei mun elämä ole yhtä hohdokasta tai menestynyttä kuin näillä bloggaajilla. Koen itseni huonommaksi ihmiseksi. Ei mulla vaan ole varaa samanlaisiin asioihin. Niihin luksuslaukkuihin ja matkoihin. Joudun ostamaan vaatteita halpiskaupoista vaikka kuin haluisin laadukasta. Meillä ei ole aina niin siistiä kun en jaksa rankan työpäivän jälkeen aina nipottaa lapsille. Välillä syödään valmisruokiakin. Elämä on hyvin paljon arkea vain.
Mutta kyllä mä silti kaipaisin noita samoja asioita elämääni.
ap
25:n blogikuvaus oli kyllä ihan paras!! :D