Hyvin pienet hautajaiset

Ota yhteyttä seurakuntaan, siellä osataan kehitellä kyllä kaunis tilaisuus yhdessä sinun kanssasi. Tilan valintaan voi vaikuttaa se, mihin voi arkun kuljettaa. Joka paikkaan sitä ei voi viedä.

Pienet hautajaiset ovat jo normaaleja, ei niitä suuria enää järjestetä kuin harvoin.

Pienissä hautajaisissa korostuu vainaja , isoissa tavataan tuttuja ja sukulaisia . 

Ei siinä mitään häpeällistä ole, ihan normaalia.

Hautajaiset on yleensä kappelissa, harvemmin kirkossa. Kirkkohautajaisissa olen ollut vain hyvin vanhojen, maalla asuvien ihmisten hautajaisissa. 

Kenelle niitä hautajaisia järjestetään? Vainaja ei enää mieti mikä on häpeällistä tai ei, jos joku random naapuri pitää häpeällisenä, mitä sitten?

Itse kävisin vain vainajan arkkuun laitossa ja sen jälkeen vainaja tuhkattaisiin. Koska meidän suvussa, ei ole tarpeen ottaa kirkkoa tähän mukaan, en lähtisi muuten arkun äärelle hyvästelemään. Muistotilaisuus sitten jossain rauhallisessa kahvilassa/ravintolassa, missä oma rauha ja tila.

Olin yhteydessä seurakuntaan ja ehdotti ns.hiljaista huonetta. Alle 10 henkeä mahtuu. Tuli vain syyllinen olo, että loukkaanko kuollutta jotenkin kun en järjestä kirkossa suuria hautajaisia. Mietin myös muistotilaisuutta, että missä sen pitäisin. Omaan kotiin en halua ihmisiä, häpeän kotiani ja pienikin on. ap

Itselläni muistikuva toisen vanhemman suvun puoleisista hautajaisista joissa ollut väkeä pilvin pimein ja tärkeää että arkku ollut tammea jne. Maalla olleet. Siksi koen syyllisyyttä nyt. ap

Jos haudattaisiin pystyasennossa, riittäisi pienempi hautapalsta. Saako sillä tavalla alennusta?

Ite laitan toiveeni että vain lähimmät hautajaisiin. Lapset ja lastenlapset. Sisaria jos on hengissä. Eikä kukkia muita kuin yksittäinen kukkaoksa, jos haluaa. Sitten tuhkaus.

Entisajan hautajaisiin on kutsuttu koko kylä ja on ollut samalla tietty sosiaalinen pakko noilla arkkuvalinnoilla ja tarjoiluilla. Nyt on eri ajat ja pidetään pieniä tilaisuuksia vain lähimpien kesken. Tärkeintä on vainajan kunnioittaminen ja muistelu,.

Äitini haudattiin puoli vuotta sitten ja siunaustilaisuus oli kappelissa jossa läsnä olivat vain minä ja kaksi hänen sisartaan, toisella heistä oli hänen miehensä mukanaan. Yhteensä meitä oli siis vain neljä henkeä.

Tilaisuus oli kaunis ja koskettava.

Äiti tuhkattiin, joten siunaustilaisuuden jälkeen arkku jäi kappeliin josta se kuljetettiin myöhemmin tuhkattavaksi. Uurnan lasku oli vajaat pari viikkoa myöhemmin, jossa ei ollut muita läsnä kuin minä.

Kun isäni kuoli, oli vaan siunaus ja arkunlasku. Sukua ole enää käytännössä ollenkaan, vain minä ja tätini ja yksi serkku. Sain apua seurakunnalta, he järjestivät arkunkantajia ja olivat kivalla tavalla huomaavaisia. Pappi oli myös hienontunteinen ja puhui hyvin. Hyvä mieli jäi vaatimattomuudesta huolimatta. Muistotilaisuuden pidimme kolmestaan isäni asunnolla, ihan vain kahvittelua ja joitakin muistoja menneestä.

Vierailija kirjoitti:

Entisajan hautajaisiin on kutsuttu koko kylä ja on ollut samalla tietty sosiaalinen pakko noilla arkkuvalinnoilla ja tarjoiluilla. Nyt on eri ajat ja pidetään pieniä tilaisuuksia vain lähimpien kesken. Tärkeintä on vainajan kunnioittaminen ja muistelu,.

Tämä on ihan totta. Kun isoisäni kuoli, mummoni taisi stressata sitä kuolemaa enemmän siitä minkälaiset pidot siellä hautajaisissa on. Eikä tuo tainnut ihan turhaan stressata, koska hautajaispäivänä ihmisiä alkoi tulla ovista ja ikkunoista, maalla kun oltiin. Ei sillä, isoisäni oli sosiaalinen ja pidetty mies, mutta kyllä siinä mummolla oli hirmuinen kestitys ja järjestely.

Kaupungissa nykyään on ihan toisenlaista. Ei pieniä hautajaisia todellakaan tarvitse hävetä.

Voitte järjestää ihan oman näköiset hautajaiset - älä koe syyllisyyttä.

Siskoni kuoli pari vuotta sitten. Hän oli melko yksinäinen ihminen, ja sattumalta juuri siihen aikaan veljeni joutui itsekin sairaalaan ja veljen vaimo mursi jalkansa toisella paikkakunnalla. Vanhempamme ovat jo kuolleet.  Siskoni ystävä oli ulkomailla. 

Niinpä hautajaisin osallistui minun perheeni, yhteensä neljä henkeä ja taloyhtiön edustajat, 2 henkeä, jotka vähän yllättäen ilmoittivat tulostaan.  Pidimme hautajaiset pienessä kappelissa normaalin protokollan mukaan ja se oli oikein kaunis tilaisuus.  Muistotilaisuutta en järjestänyt, menimme sitten perheeni kanssa ulos syömään.   

Meidän suvussa on järjestetty isoja hautajaisia pitkän kaavan mukaan. Aina läsnäolleiden mukaan hautajaiset ovat olleet puuduttavia, sellaisia että ne pitää vaan lusia läpi jotenkin ja sitten ollaan helpottuneita kun ne ovat ohi. Ne ovat muodllisuuksia, virallisia tilaisuuksia, joissa joku vierittää kyyneltipan jos toisenkin, mutta muuten ollaan vaan lusimassa läpi vainajan muistoa ilman mitään henkilökohtaisuutta.

Olen käynyt läpi useammat tällaiset hautajaiset ja sitten yhdet todella pienet, joissa oli vain muutama ihminen ja hyvin pieni hautausrituaali. Nämä hautajaiset olivat kauneimmat ja intiimeimmät. Näissä ihmiset itkivät ihan oikeasti sydämensä pohjasta ja jättivät yhdessä hyvästit läheiselle, ilman kiusallisia tuttavuuksia.

Sama asia isojen ja pienten häiden suhteen. Kerran minut kutsuttiin extra isoihin häihin jonkun entisen koulukaverin toimesta. Oli ihan kivat häät ja hyvät ruuat (ruuan takiahan useimmat niissä käyvät), mutta muuten epähenkilökohtaista ja puuduttavaa, piti vaan lusia ne häät läpi ja pikkujutustella tuntemattomien ihmisten kanssa.

Hautajaiset ja häät voidaan järjestää juuri sellaiset kuin haluaa ja omasta kokemuksesta pienet on parhaimmat.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni muistikuva toisen vanhemman suvun puoleisista hautajaisista joissa ollut väkeä pilvin pimein ja tärkeää että arkku ollut tammea jne. Maalla olleet. Siksi koen syyllisyyttä nyt. ap

Ei pidä tuntea mitän syylisiyys.Jos joilekin eläville tärkeää arku on tammea ja monen sortin tarjoilut hautajaisten jälkeen jossain.Kysessä ei ole vainaja enään.Vaan oman itsensä kohotaminen jalustalle.Näin meillä.Sinä taitaa unohtua koko aihe,vainajan muistelu ja miksi olaan kokonuttu yhteen?Eläessä ihminen tarvitsee kukat kuin muita ihmisiä! Se on myöhästä enää, kun ihminen on kuollut.Vai huonoako oma tuntoa elävät paikaavat vainajan viimesellä matkalla?

Oma aloitukseni pompahti silmilleni. Meitä oli yhteensä alle 5 muistajaa. Siunauksesta jäi kaunis tunne. Musiikki, pappi, tunnelma. Kaikki meni hyvin. Ap

Isä kuoli vuosi sitten ja läsnä puoliso ja me lapset perheinemme seurakunnasta pappi ja kanttori. Ei ollut suuri joukko mutta sitäkin lämpimämpi tilaisuus. Siunaus pikku kappelissa ja kahvit pienessä srk tuvassa. Olen ollut monissa sukuhautajaisissa pönötyksineen ja notkuvine ruokapöytineen, en koskaan kokenut hyvänä ja ärsytti sekä puudutti pitkä kirkko ja pitkä muistojuhla. Isän siunauksesta ja muistotilaisuudessa puuttui kaikki sellainen eikä kukaan kattonu vaikka itkettiin silmät päästä ja kahveilla jo naurattikin. Äidin puolelta näitä mahtihautajaisia pidetään, hänkään ei halunnut isälle sellaista.

Muistan kun mummoni kuoli niin hautajaiset olivat kuin spektaali, kauhea näytelmä ja osa oli niin kaukaisia sukulaisia ja vieraita että naureskeli siellä mikä tuntui meiltä lähiomaisista tosi törkeältä. En tuntenut puoliakaan sieltä nuorena eikä kukaan tullut puhumaan. Muistan kun Ihmettelin että mitä varten ne olivat sinne tulleet. Mummolassa en ollut koskaan nähnyt näitä ihmisiä enkä tiennyt niitä mummoni läheiseksi. 

Hyvästelin rakkaani sairaalan kappelin "pukemishuoneessa", kukaan muu ei halunnut häntä enää katsoa. Siunaus kappelin muistohuoneessa, jossa pappi ja 7 henkeä. Arkku krematorioon, itse olin mukana, muut menivät menojaan, kävivät absilla pitämässä muistotilaisuutensa. Uuranlaskussa 9 henkeä, vain hetki haudalla. En usko, että loukkasi ketään, vähäeleiset, surun ja kaipuuntäyteiset, teeskentelemättömät hautajaiset. Yhtään enempää en olisi jaksanut.