MIKSI kotoa lähtiessäni tunnen itseni suorastaan huippumalliksi, mutta kun ulkona tulee ensimmäinen peili vastaan....

Kotona on suotuisa valaistus. Ulkona todellisuus iskee vasten kasvoja, ja meikki on jo kerennyt vähän leviämään tuulessa ja tukka sekoittumaan.

Pultsari? Eipä tuohon voi mitään sanoa.

Miksi tuijotat itseäsi peileistä ja muista heijastavista? Anna niiden olla ja kävelet vain.

Minä säikähdin joskus ohimennen peiliin katsoessani, että onpa kaunis, en heti tajunnut että se onkin minä:)

Ymmärrättekö miksi julkkiksilla on noin 20 tyyppiä jotka laittavat heidät edustuskuntoon? Se ei todellakaan ole helppoa laittautua oikeasti hyvänäköiseksi (olipa ikä tai koko mikä tahansa). Valaistuksesta, sävyistä, kuvakulmista. Esim kun poskipäihin pistetään bronzeria ja poskipunaa, väärä suunta saavat naaman näyttää joko likaiselta tai huonolta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrättekö miksi julkkiksilla on noin 20 tyyppiä jotka laittavat heidät edustuskuntoon? Se ei todellakaan ole helppoa laittautua oikeasti hyvänäköiseksi (olipa ikä tai koko mikä tahansa). Valaistuksesta, sävyistä, kuvakulmista. Esim kun poskipäihin pistetään bronzeria ja poskipunaa, väärä suunta saavat naaman näyttää joko likaiselta tai huonolta.

Älä viitsi. Kaunis on kaunis vaikka suoraan suihkusta märillä hiuksilla, ja erityisesti silloin.

Olen ajatellut, että itsensä tunteminen paremman näköiseksi kotona johtuu siitä, että kotona voin elää mielikuvitusmaailmassa, jossa vertailukohteita ei ole olemassa. Mutta kun astun ulos tai edes valmistaudun lähtöön, tiedostan että oikea ihminen voi nähdä minut, ja tunnen itseni rumemmaksi.

Jos olisin maailman ainoa ihminen, olisin myös maailman kaunein (toki myös rumin, mutta ei puhuta siitä). Yksin kotona voin olla se maailman ainoa ja kaunein. En siltikään sanoisi, että tunnen itseni huippumalliksi, ja tuo kauneuskin on liioittelua, mutta kuitenkin paljon paremman näköiseksi kuin silloin, kun vertaan itseäni realistisesti muuhun ihmiskuntaan.

Mutta ehkä tosiaan myös valaistus vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut, että itsensä tunteminen paremman näköiseksi kotona johtuu siitä, että kotona voin elää mielikuvitusmaailmassa, jossa vertailukohteita ei ole olemassa. Mutta kun astun ulos tai edes valmistaudun lähtöön, tiedostan että oikea ihminen voi nähdä minut, ja tunnen itseni rumemmaksi.

Jos olisin maailman ainoa ihminen, olisin myös maailman kaunein (toki myös rumin, mutta ei puhuta siitä). Yksin kotona voin olla se maailman ainoa ja kaunein. En siltikään sanoisi, että tunnen itseni huippumalliksi, ja tuo kauneuskin on liioittelua, mutta kuitenkin paljon paremman näköiseksi kuin silloin, kun vertaan itseäni realistisesti muuhun ihmiskuntaan.

Mutta ehkä tosiaan myös valaistus vaikuttaa.

Joo, mä ainakin olen kuvissa ihan normaalipainoinen, jos kuva on pelkästään minusta. Mutta annas olla, kun tulee verrokki viereen, niin voi Jeesus, mikä tankki mä olen! Tankki! En koe itseäni erityisen isoksi, enkä näe mitään makkaroita tai läskiä, kun katselen itseäni joko peilistä tai suoraan ylhäältä päin kohti varpaita, mutta sitten, kun joku on kuvassa vieressäni, olen yhtäkkiä kuin kahdelle jalalle nostettu porsiva emakko. Lähestulkoon räjähdän vaatteistani.