Kuinka usein lapsesi ovat isovanhemmillaan hoidossa?
Meillä ehkä pari kertaa kuussa.
Mun tuttu vie lapsensa joka viikonloppu lapsen mummin luo hoitoon, se on kyllä mun mielestä aika usein. Tosin heillä on vauva sitten kotona, mutta silti.
Kommentit (53)
Joka koulupäivä ekaluokkalainen. Ip kerhosta on lähdettävä neljältä ja mä en anna sen kävelllä tuota koulumatkaa yksin. Todella vaarallinen reitti 6-vuotiaalle ekaluokkalaiselle, yksi junaradan ylityskin matkalla. Kävelee siis neljältä vartiksi-puoleksi tunniksi miehen äidille koulun viereen, josta otan hänet kyytiin ja haetaan pienempi tarhasta.
Eivät ole koskaan olleet.
Appivanhemmat kyllä hoitivat 2 vuotiasta esikoista sen alkuyön kun olin miehen kanssa synnytämässä kuopusta.
Lapset nyt 7v ja 10v.
Lapsetonta aikaa meillä on 1-3 vrk/vuosi. Lapset yökylässä siskollani kaksi kertaa vuodessa. Siinä kaikki.
Meillä yksi lapsi, joka yökylässä/yksin kylässä isovanhemmilla 2-3x vuodessa. Toiset lapsenlapset ovat siellä arki-illat ja lähes kaikki viikonloput. Eivät jaksa enää meidän lastamme siihen hulinaan. Eivät uskalla kieltäytyä toisten lastenlasten jatkuvasta hoidosta. No, ei se mitään. Huomaa vaan, miten raivoissaan toisten lastenlasten vanhemmat ovat jos joutuvat pitämään omat lapsensa poikkeuksellisesti koko viikonlopun kotona. Lienee tarpeetonta sanoakaan ettei isovanhemmilla ole omaa aikaa yhtään. Ovat kuitenkin täysillä työelämässä.
Lapset 3v ja 1v.
3-vuotias kerran 2-3 kuukaudessa, syynä se, että isovanhemmat ruinaavat lasta kylään. Lapsi onkin sitten yleensä siellä koko päivän. Näkevät kyllä useammin, mutta minä tai isä olemme aina mukana (+nuorempi lapsi).
Vuoden ikäinen ei ole ollut vielä kertaakaan.
Oma lapseni 3,5 vuotta, ollut isovanhemmilla hoidossa kolme kertaa. Ihan hyvä näin. Vieraillaan kuitenkin isovanhemmilla suht usein :)
Muutaman kerran vuodessa yökylässä, lisäksi joskus kylässä muuten vaan.
Lapset ovat isovanhemmilla yökylässä keskimäärin yhden viikonlopun kuussa, useimmiten ei varsinaisesti hoidossa vaan huvin vuoksi. Joskus harvemmin ja joskus useammin, tilanteen mukaan. Kesäisin ovat myös useamman päivän isovanhempien kanssa mökillä. Näin siis miehen vanhempien kanssa, minun vanhempieni kanssa ei juurikaan olla tekemisissä.
[quote author="Vierailija" time="16.11.2014 klo 23:55"]
Meillä ehkä pari kertaa kuussa. Mun tuttu vie lapsensa joka viikonloppu lapsen mummin luo hoitoon, se on kyllä mun mielestä aika usein. Tosin heillä on vauva sitten kotona, mutta silti.
[/quote]
Kaksi kertaa kuussa ON paljon. Etenkin jos se on vknloppuna.
En tajua teitä, jotka teette lapsia ja hoidatatte ne isovanhemmilla.
Me asutaan miehen vanhempien kanssa samassa talossa joten lapset on aika usein siellä puolella. Vauva on aina mummolla kun käyn kaupassa n2h/viikko, 3v käy monta kertaa päivässä muuten vaan.
Oisko ehkä kerran tai pari vuodessa, jos lasketaan ihan muutaman tunnin hoidotkin.
huhhuh. miksi teh lapsia jos niitä tungetaan isovanhemmille hoitoon :/
Meillä pojan molemmat mummot hoitavat poikaamme kaksi päivää viikossa, molemmat siis yhden päivän. Aiemmin (kun poika oli pienempi) mummo saattoi hoitaa kolmenakin päivänä. Tämä järjestely siksi, että poika saa luotua läheisen kontaktin isovanhempiinsa eikä tarvitse olla aivan joka päivä päiväkodissa. Myös isovanhemmat virkistyvät kun pieni papupata tulee kylään :)
Kerran oli esikoinen 1-vuotiaana puoliyötä kun synnytin, päivällä on ollut pari tuntia pari kertaa joko isovanhemmilla tai sitten pappa ollut siskoni luona hoitamassa. Toinen ei ole vielä lainkaan ollut hoidossa, ovat nyt 1v9kk ja 6,5kk. Katsotaan huolivatko kun lapset vähän kasvavat, ei ole mitään kiirettä tai tarvetta ollut. Isovanhemmatkin ovat vielä työelämässä. Toistaiseksi siis hoidetaan suhteita kyläilemällä mahdollisimman usein :)
Musta on hienoa jos sekä isovanhemmat että lapsi haluavat kyläillä ja yökyläillä usein, ihanaa miten tiivis suhde heille voi tulla ja lapselta ei tärkeät aikuiset heti lopu kesken :) On tietysti eri asia työntää lapset (pahimmillaan itsekin väsyneille, työelämässä oleville) isovanhemmille hoitoon jatkuvasti että pääsee itse viihteelle kuin että kaikki osapuolet sitä haluavat ja lapsi ei siitä kärsi mitenkään tai tunne oloaan hylätyksi. Mielestäni ei voi sanoa mitään aikarajoja että mikä on liikaa tai liian vähän, kun se on kaikille osapuolille hyväksi niin silloin se lienee myös sopivasti. -34
Meillä lapset ovat mummolassa yöhoidossa joka kolmas viikonloppu. Mun mielestä isovanhemmat ovat velvollisia hoitamaan lapsenlapsiaan kun ovat kerran omia lapsia joskus halunneet. Ei se vastuu siihen 18 vuoteen lopu.
Ei ikinä. Meidän mummi on juoppo.
Eivät ole koskaan olleet isovanhemmilla hoidossa, nyt ovat jo teinejä. Naurattaa nuo vastaukset "aika harvoin, ehkä kerran kuukaudessa". Olkaa onnellisia, en osaa edes kuvitella millaista moinen luksus olisi ollut.
teillä ei ole sitten minkäänlaista omaa aikaa, vaikkapa (hui kauhistus, hirviänkö edes sanoa) baariin, illanistujaisiin, jne?
Silloin tällöin, yhteensä molemmilla isovanhemmilla 2-3 viikonloppua vuodessa, nyt kun ovat jo koululaisia. Pienenä ei oikeastaan ollenkaan. Tapasimme toki paljon koko perheellä.