Lue keskustelun säännöt.
Syyllisyydentunne omista asioistani ja päätöksistäni (äitisuhde)
16.11.2014 |
Soitin äsken äidille ihan muuten vain ja kerroin samalla, että olen ajatellut ottaa kutsumanimeksi käyttööni 2. etunimeni.
Äidin kommentti rasittuneella äänellä: "Jos sinä olet päättänyt niin, niin sitten sinä olet päättänyt niin. Minä en heti tuohon asiaan ainakaan pysty, enkä ainakaan tänään." Sitten hän kertoi että pitää mennä ja puhelu päättyi.
Tämä oli siis ihan pikkuasia, mutta minulle tulee aina jotenkin syyllinen olo noista äidin kommenteista. Kamppailen tämän tunteen kanssa ja yritän miettiä, että kaikkia ei voi miellyttää. Ei pitäisi ehkä kertoa hänelle mitään? Olen 29v.
Huokaus. Mutta verrattuna painostavan ahdistavaan lapsuuteen, aikuisikä on ollut taivaallista ja vapautta. Pääsisinpä vielä eroon syyllisyydentunteesta. Onko kellään mitään näkemystä miten kannattaisi asiaa itselleen käsitellä ja minuutta vahvistettua?
Kommentit (2)
Terapia voisi auttaa. Kaikenlainen itsetuntemuksen lisääminen auttaa. Kokemusta on. Huomaat pian, että äitisi ei pääse enää ihon alle eikä aiheuta sinussa syyllisyydentunteita kommenteillaan.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi kommentit aiheuttavat varmasti loukkaantumisen, kun ihmisellä on huono itsetuntemus. Varmaan äidilläsikin on, ei hän muuten noin marttyyroisi. Mä olen kohtalotoverisi, melkein kaikki mun läheiset loukkaavat minua aina jollain tavalla, myös mieheni, vaikka en haluaiso, eikä hänkään haluaisi. Olen niin pettynyt koko elämään ja läheisiini, että haluaisin oikeastaan tappaa heidät kaikki, noin mielikuvien tasolla. Ja varmaan olen itseenikin pettynyt, kun en ymmärrä ja opi itseänikään tuntemaan, kun kaikki siinä vain pelottaa. Olen 42-vuotias. Kun saan isäni perinnön, ostan oman asunnon, otan eron perheestäni ja jätän heidät elämään onnellista elämää niin etten minäkään enää loukkaa ketään. Mulla on siis mies ja pari lasta. Lapset saavat hyvää hoivaa isältään.