Ruoka-avusta sivullisen näkökulmasta

Käyn auttelemassa muualla asuvaa läheistä, sairaseläkkeellä, muutaman viikon välein. En voi käydä useammin, koska matka on pitkä, joudun yöpymään hotellissa mihin ei jatkuvasti ole varaa ja arkisin olen töissä, eikä hän ei ole ainoa, jota autan. Kävin taas lauantaina. Tämä taustatietona.

Yleensä vien ja teen hänelle ruokaa. Vaikka hänellä ei mene senttiäkään alkoholiin ja tupakkaan, raha menee helposti veikkauksen peleihin, limsaan, karkkeihin ja muuhun turhaa, joten ostan ruokaa kaappiin, terveellistä sellaista. Hän kuitenkin syö lähes kaikkea.

Mutta ne ruokakassit, leipää, leipää, leipää. Ylipainoinen diabeetikko, joka on hiilaririippuvainen. Siellä oli täsmälliset luvut sanoen 7 pussia ruispaloja, päiväys mennyt vanhaksi viikolla, mutta ihan hyviä olivat. En voinut niitä ottaa itsekään vaihtokauppana, kun meidän perheessä on kaksi, jotka eivät voi syödä viljoja. Yksi pussi oli gluteenitonta leipää, sen otimme mukaan, vaikka oli ylipäivättyä, ihan hyvää oli vielä. Ei varmaan haittaa, sillä ostan joka kerta ison kassillisen ruokaa ja teen sitä pakastimeen.

Lisäksi oli kesäkurpitsaa, munakoisoa. Hän ei ollut tiennyt edes mitä ne on (hän on lievästi vammainen, mutta pystyy asumaan yksin). Oli sitten vedellyt munakoisoa raakana, kun eipä kukana ollut kertonut hänelle että sitä ei suositella. Oon monesti sanonut, että soita ja kysy ohjeita jos saat sellaista mitä et saa tehdä. Kerran aiemmin oli pakastin täynnä erilaisia yrttejä, kun oli vain nakannut ne ruukkuine sinne ja arvatkaa mikä sotku pakkasessa oli!

Voisiko näihin ruoka-apuihin lisätä jotain neuvontaa? Itsekin voisin tällaiseen neuvontaan lähteä, jos en olisi töissä arkisin, mutta ne jaot on juuri päiväsaikaan. Lisäksi voisiko kuitenkin antaa mahdollisuus jättää pois sellaista, mitä ei voi syödä? Ymmärrän, että kaikesta pitää olla kiitollinen, mutta diabeetikolle leipää valtava kasa, varsinkin kun se leivän puputtaminen on syy ylipainoon eikä hänkään voi kaikkea syödä. Oli jo kuulemma ehtinyt antaa siitä sellaisille, jotka ei itse jakeluun pääse, esim. yksi joka ei pääse kuin ovensa eteen istuskelemaan ellei joku auta kauemmaksi.