Tekikö äiteys sinusta onnellisemman?

Äitiys täydensi onneani ja teki minusta epäitsekkäämmän ihmisen.

Teki!

Kyllä. Tai toi elämääni sellaista kaivattua jatkuvuutta ja pysyvyyttä. Aikuiselämästä en ilman lasta ehtinytkään juuri nauttimaan kun sain esikoiseni 20-vuotiaana (harkitusti). Mutta kaikenkaikkiaan onnellisia ollaan, minulle lapsitoive on ollut itsestäänselvyys aina ja puoliso sattui löytymään nuorena. Koen että on myös hyötyä ammatillisesti lapsesta, vaikeuksien läpikäymisestä ja kasvatustyöstä. Työskentelen siis odottajien ja vanhempien kanssa!

Äitiys on vaikeinta ja raskainta maailmassa, mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan ja syy on se, ettei tällaista rakkautta tiennyt olemassa olevankaan. Oma pieni on ihaninta ikinä! Ja mä en todellakaan ollu ennen mikään lapsi-ihminen :-D

Ei. Olen aina ollut itsekäs ja olen edelleen. Lapsi lähinnä häiritsee. Sellainen nyt tuli vahingossa tehtyä. Onneksi se kasvaa ja sitten saan taas tehdä mitä tykkään. Ei kiinnosta lasten jutut. Tylsiä.

Teki!

Iseys.

Teki ihan sikana. Kyllä edelleen vituttaa ja on ongelmia ja stressiä mutta äitiys ja oma perhe toi ihan uudenlaisen perustasapainon ja onnen elämään.

Joo ja ei. Lapsi on ihana, mutta mies paljastui ihan täysin paskaksi isäksi, vaikka antoi ymmärtää olevansa varmasti unelmaisä. Nyt meidän suhde on ihan paska, en rakasta miestä enää ja mietin eroa päivittäin. Tämän takia olen hyvin onneton, vaikka jos sysään oman suhde-elämän pois tunteista, niin koen hyvin paljon onnea lapsesta.

En oikein tiedä. Onhan tämä todella raskasta ja uuvuttavaa. Tietyllä tavalla olen onnellisempi ja toisaalta taas olen joutunut luopumaan asioista, jotka ennen tekivät minut onnelliseksi. Ehkä kun lapset kasvavat, alan nauttimaan tästä perhe-elämästä enemmän. 

Kyllä teki! Perheen perustaminen ja onnellinen avioliitto oli elämäni ykköstavoite. Kiitollinen olen siitä, että sellaiset sain, vaikkakin kärsin monta vuotta lapsettomuudesta.

Lapset ovat parasta mitä elämässäni on, samoin mieheni, sitten muut läheiset ja ystävät. Tämän jälkeen tulee työ ja omat harrastukset, kodin laitto ja kotoilu, lukeminen, matkustelu.

Lapset tuovat iloa elämääni mittaamattomasti, vaikka toisinaan äitiys ja vanhemmuus on raskasta ja ikäviä hetkiäkin tulee;  pienten lasten aiheuttama väsymys ja tottelemattomuus, teinien tempaukset ja kapina ja heidän aiheuttama ärsytys itsessä. Mutta ihanimmat asiat noin ylipäätään tässä elämässä on joskus haastavia, ja vaikeita. Kyllä lapset ovat tuoneet elämääni kaikkea ihanaa, joten plussan puolelle jäädään eksponentaalisesti.

Teki, mutta lasten kanssa oleminen ei. Se on tylsää, en nauti siitä. Onneksi mies tykkää ja nauttii ja hoitaa lapsia paljon. Se on jännä, miten se, että oon äiti on silti tosiaan mulle tärkeää. Mutta en kehuskele sillä, kun en voi. Mutta itselle on silti tosi tärkeää. Se on oikeastaan harmi, kun ajattelee, että ois sama fiilis ilman lapsia, miten mahtavaa se olisi! Vähemmän itsetunto-ongelmia, enemmän kaikkea, mitä haluaakin tehdä! Älkää tehkö lapsia te, ketkä ette ole äitityyppejä. Olkaa ylpeitä itsestänne omina itsenänne. Mä en osannut ja se ei ole mikään meriitti.

Ei todellakaan.

Päinvastoin.

Äiteys teki musta ihanan äiteen.

Ainakin siinä mielessä, että olen aina ollut lapsestani onnellinen.

Kyllä! Tosin huomasin että en tarvi enää tuota sotkevaa, haisevaa ja tietokoneella kaiken vapaa-aikansa viettävää porsasta mihinkään - siis miestä!

Kyllä teki. En koskaan enää vajoa samanlaisiin pohjamutiin hetkellisesti niinkuin sinkkuna tai pelkässä parisuhteessa tein.

Lapset pitävät lujasti kiinni elämässä. Auttavat näkemään positiiviset puolet. Ei enää ehdi/jaksa murehtia asioita, joita ennen ehti.

Kyllä, mutta samalla järjetön huoli ja ahdistus että lapselle tapahtuu jotakin pahaa.

Lapset kyllä.

Liitto hajosi, se sattui. Syynä yhden lapsen vakava sairaus - ex ei jaksanut.