Onko vanhempien avoin suhde parempi lapsille kuin avioero?
Eli elettäisiin kavereina yhteistaloudessa toistaiseksi ja saisi olla toisia naisia/miehiä. Säilyisi lapsilla yksi koti.
Kommentit (57)
Minusta on hyvä opettaa, että miehellä on seksuaaliset tarpeet. Antaa isän käydä vieraissa, ihan luvan kanssa.
Meillä on avoin suhde, mutta myös erinomainen parisuhde ja lapsilla ei ole mitään tietoa meidän suhteen avoimuudesta. Ajattelitko siis tuoda kotiin tyttö/poikaystäviä vai miten tämä lapsiin liittyy?
Kyllä kannatan sopimusliittoa.
Raija63
Kyllä ne uudet kumppanit murskaavat lasten sydämet palasiksi.
Vierailija kirjoitti:

Ei niitä tuoda kotiin. Ap
Olisin katkaissut välit vanhempiini samalla kun muutin kotoa. Mutta kukin tyylillään.
Aikuisten seksi ei kyllä meillä ainakaan kuulu eikä näy mitenkään lapsille. Ei kuuluisi eikä näkyisi vaikka olisi avoin suhde.
Sitä en ymmärrä miten ihmiset kuvittelevat että aikuisten suhteen avoimuus voisi olla lapsilta salassa. Monisuhteisuus on aikaa vievää ja vaatii paljon keskustelua. Yksi kaverini kertoo ihan julkisesti monisuhteisuudestaan somessaan ja olettaa ettei oma kouluikäinen lapsi tiedä siitä mitään. Aivan varmasti on käynyt katsomassa äidin instastoorit.
Omilla vanhemmilla oli sellainen. Ihan hyvä ratkaisu meidän lasten kannalta kun säilyi yksi koti ja molemmat vanhemmat saivat seurustella uusien kumppaneiden kanssa. Ei pahaa sanottavaa, mutta en tuomitse heitä jotka muuttavat erilleen. Jokaisen perheen oma ratkaisu se.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten seksi ei kyllä meillä ainakaan kuulu eikä näy mitenkään lapsille. Ei kuuluisi eikä näkyisi vaikka olisi avoin suhde.
Sitä en ymmärrä miten ihmiset kuvittelevat että aikuisten suhteen avoimuus voisi olla lapsilta salassa. Monisuhteisuus on aikaa vievää ja vaatii paljon keskustelua. Yksi kaverini kertoo ihan julkisesti monisuhteisuudestaan somessaan ja olettaa ettei oma kouluikäinen lapsi tiedä siitä mitään. Aivan varmasti on käynyt katsomassa äidin instastoorit.
Miksi ne suhteet tai parisuhteen luonne pitäisi pysyä salassa?

Ei lapsen kuulu tietää parisuhdeasioista mitään
Vierailija kirjoitti:
En voi kuvitella ympäriinsä nussiskelun tarjoavan hyvää esimerkkiä
Ihan niinkuin ne lapset saisikin jostain tietää :'D
Ei tarvitse kotiin tuoda, joten lapset eivät näe käytännössä mitään.
Tiedän kaksi pariskuntaa joilla oli avoin suhde. Nyt ovat iäkkäitä ja ei enää ja toisen puoliso kuoli.
Kyllä he elivät normaalia elämää. Eikä " harrastus" näkynyt ulkopuolisille.
Kukin tavallaan, ei tarvi ulkopuolisten tuomaroida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi kuvitella ympäriinsä nussiskelun tarjoavan hyvää esimerkkiä
Ihan niinkuin ne lapset saisikin jostain tietää :'D
Aivan varmasti saa. Seinilläkin on korvat ja juoruja liikkuu.

No huhhuh, minnkälaisissa piireissä ja minkä ikäisten kanssa pyörit? Jos osaa valita kunnolla oikeat ihmiset, niin ei tarvitse moisesta huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten seksi ei kyllä meillä ainakaan kuulu eikä näy mitenkään lapsille. Ei kuuluisi eikä näkyisi vaikka olisi avoin suhde.
Sitä en ymmärrä miten ihmiset kuvittelevat että aikuisten suhteen avoimuus voisi olla lapsilta salassa. Monisuhteisuus on aikaa vievää ja vaatii paljon keskustelua. Yksi kaverini kertoo ihan julkisesti monisuhteisuudestaan somessaan ja olettaa ettei oma kouluikäinen lapsi tiedä siitä mitään. Aivan varmasti on käynyt katsomassa äidin instastoorit.
Miksi ne suhteet tai parisuhteen luonne pitäisi pysyä salassa?
Ei lapsen kuulu tietää parisuhdeasioista mitään
Miksi ei ja miten se pidetään salassa. Parisuhde on paljon muutakin kuin seksiä.
Uskotteko, ettei valehteleminen ja salaaminen vaikuta suhteeseenne lapsiinne? Miten voitte edellyttää rehellisyyttä ja avoimuutta lapsiltanne, jos itse elätte valheessa?
No hyi helvetti, en ikinä haluaisi tietää vanhempieni seksiasioista, ihan sama naivatko vaan toisiaan vai kaikkia maailman ihmisiä. Ja mulle on aina ollut ihan sama ovatko edes yhdessä vai eivät.
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko, ettei valehteleminen ja salaaminen vaikuta suhteeseenne lapsiinne? Miten voitte edellyttää rehellisyyttä ja avoimuutta lapsiltanne, jos itse elätte valheessa?
Ihan hirveästi avoimesti en lasten kanssa juttele seksistä enkä oikein usko että heillä on edes mitään tarvetta siihen että niin pitäisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten seksi ei kyllä meillä ainakaan kuulu eikä näy mitenkään lapsille. Ei kuuluisi eikä näkyisi vaikka olisi avoin suhde.
Sitä en ymmärrä miten ihmiset kuvittelevat että aikuisten suhteen avoimuus voisi olla lapsilta salassa. Monisuhteisuus on aikaa vievää ja vaatii paljon keskustelua. Yksi kaverini kertoo ihan julkisesti monisuhteisuudestaan somessaan ja olettaa ettei oma kouluikäinen lapsi tiedä siitä mitään. Aivan varmasti on käynyt katsomassa äidin instastoorit.
Miksi ne suhteet tai parisuhteen luonne pitäisi pysyä salassa?
Ei lapsen kuulu tietää parisuhdeasioista mitään
Miksi ei ja miten se pidetään salassa. Parisuhde on paljon muutakin kuin seksiä.
Siinä onkin varmaan eroa, onko kysymys vain seksisuhteista vai useista päällekkäisistä parisuhteista. Parisuhde kyllä vaatii aikaa, joka on pois muulta perheeltä. Ja yleensä esimerkiksi yhteisiä lomia jne. Seksiä voi sen sijaan harrastaa nopeastikin.