Kotiäidit! Apuja kaivataan.
Olen jäämässä kuukauden sisään äitiyslomalle ja samalla kotiin jää kaksi leikki-ikäistä tyttöä. Tähän asti ei juuri virikkeitä ole tarvinnut kotona keksiä, päiväkoti on aktiivinen ja virikkeitä on sieltä tullut tarpeeksi, niin että kotona on riittänyt arkinen puuhastelu, keskinäiset leikit, kylästely ja ulkoilu.
Epäilen, että kotona tulee hetkiä, jolloin tytöt eivät keksi tekemistä ja voi olla etten tässä raskauden lopussa ja heti vauvan synnyttyä ole kaikkein virkeimmilläni keksimäänkään.
Onko teillä vinkkejä tekemisistä jne. mitä voisi helposti lasten kanssa toteuttaa tai jotain, mitä lapset voisivat keskenään tehdä?
Asumme sen verran kaukana perhekahviloista ja kerhoista, etteivät ne varmaan kuulu jatkuvasti arkeen, ainakaan aluksi.
Kommentit (2)
sakset, kyniä, muovailuvahaa, vesivärejä aina saatavilla. Piilota joitain leluja pariksi kuukaudeksi.
Nytkin makuuhuoneessa leikkivät keskenään. Ei noita tarvitse leikkeihin ohjailla. Päivät pitkät menevät siten, että eivät paljon tekemistä kysele, ellei tule nälkä. Tämän lisäksi on jonkin verran asioita, joita käymme hoitamassa tai muuten tulee silloin tällöin fiilis, että on kiva lähteä jonnekin yhdessä - vaikka kävelemään.