40+ lihavan yh:n työpaikan ja miehen etsintä
Olen yksinäinen nelikymppinen 100-kiloinen nainen. Vakituinen työpaikka on, muttei korkeakoulututkintoani vastaavaa työtä tai työkokemusta. Elämänkumppania ei ole ja olen parin teinin yh.
Olen kuullut paljon ikä- ja lihavuussyrjinnästä työnhaussa enkä parisuhdemarkkinoillakaan taida olla ihan kuuminta hottia. Itsetuntoni ja -luottamukseni on heikko. Kaipaisin parisuhdetta ja haastavampaa työtä, mutta pelkään pettyväni liikaa, jos haut ei onnaa.
Mulla on nyt kolme vaihtoehtoa:
1. Yritän epäonnistumisen uhalla vimmatusti hakea miestä ja uutta työtä uskoen, että yrittäminen tuo tulosta. Laihdutustahtini todennäköisesti hidastuisi jonkun verran, koska vapaa-aikaa menisi liikunnalta työhakemusten rustailuun ja tinderöintiin.
2. Rauhoitan tilanteen muutamaksi vuodeksi ja panostan elämäntaparemppaan, jotta laihdun vähintäänkin 30 kiloa ja alan sitten yrittää työn ja miehen metsästystä. Ikää olisi 45+, mutta laihtunut olemus kompensoisi kertyneet vuodet.
3. Totean, että nuo junat menivät jo. Hyväksyn tilanteen ja koitan oppia nauttimaan työstäni ja itsenäisestä elämästäni. Elämäntapamuutoksessa satsaan vain omaan olooni eikä laihtumisen isona motiivina ole uusi työ tai mies. Rakkaus ja työmahdollisuudet tulevat vastaan, jos niin on tarkoitettu.
Mitä näistä vaihtoehdoista suosittelisit minulle?
Kommentit (19)
Ylipaino lähtee kun et tee mitään, et siis syö paljoa.
Mitään ei saa, ellei yritä. Eli panostaisin vaihtoehtoon 1. Kun itse viimeksi hain töitä ei siihen varttia enempää päivässä mennyt, eli hyvin ehti kuntoillakin. Sitäpaitsi laidutus vaatii ennen muuta kuria syömisen kanssa, ei niinkää liikkumista. Munkkipossun kuluttamiseen pitää jo kävellä reippaasti pari tuntia.
Työpaikan saaminen vaikeutuu, mitä vanhemmaksi tulet, eli alkaa olla jo kiire, Ellei ole hienoa cv:tä, jota sinulla aloituksestasi päätellen ei ole.
Kolmonen puhuu höpöjä, että vartti riittää työttömälle. Ainakin omalla alalla pitää käyttää tunti+ päivässä opiskelemiseen, että pysyy junan kyydissä. Siis töiden tekemisen lisäksi.
Toki jos tähtää tosi alas ja ei aio tosissaan työllistyä niin siitä vaan.
satakiloisena alat olla jo merkittävän tai jopa sairaalloisen ylipainoinen, että ehkä nyt kuitenkin kannattaisi keskittyä alkuun vaikka 5-10 kilon painonpudotukseen - ihan vaan oman terveytesi takia.
Työn ja miehen saaminen on muutenkin arpapeliä ja sattumaa. Liikunnan lisääminen ja ylimääräisen energian vähentäminen ruokavaliosta ovat sentään sinun itsesi hallittavissa olevia asioita, ja viimeistään ikääntyneenä olet kiitollinen, kun pystyt itse liikkumaan ja huolehtimaan itsestäsi.
Eli vaihtoehto 3.
Sinänsä en ymmärrä miten esim. tinderöinti tai työhakemusten laatiminen on pois kuntoilusta, kun Tinderiä voi selata ja työhakemuksia pohtia vaikka kävellessä.
Jos olisin sinä niin laihduttaisin sen 40kg pois ja vasta sitten alkaisin etsimään parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Kolmonen puhuu höpöjä, että vartti riittää työttömälle. Ainakin omalla alalla pitää käyttää tunti+ päivässä opiskelemiseen, että pysyy junan kyydissä. Siis töiden tekemisen lisäksi.
Toki jos tähtää tosi alas ja ei aio tosissaan työllistyä niin siitä vaan.
Itselläni oli cv valmiina ja hyvä hakemus, jota ei pahemmin tarvinnut rukata, että se sopi kulloiseenkin kohteeseen. Hain muutaman kuukauden aikana 15 työpaikkaa, pääsin 6 kertaa haastatteluun ja sain kaikki viimein 3 työpaikkaa, joista valitsin nykyisen.
Tosin en ollut silloin työtön, vaan työpaikkani oli vasta lakkautusuhan alla. Toisekseen vaikka olenkin asiantuntujahommissa, ei oppimani vaadi jokapäiväistä opiskelua ja päivitystä.
Joko teet asioiden eteen jotain tai et. Jos et tee, 100% todennäköisyydellä et onnistu. Jos teet on todennäköisyys onnistua suurempi.
Oma valinta.
Minä olen 58v ja painan 122kg. Sain kesällä uuden työpaikan vaikka olen lisäksi susiruma.
Olen ollut 3v leski, uudesta miehestä en edes haaveile.
Etsit siis työpaikkaa, jossa on yli 40 lihavaa yh:ta? Etsit myös miestä?
Suosittelisin kaikkia. Jokaisessa vaihtoehdossa on puolensa ja ne ovat sinällään hyvin pohdittuja ja perusteltuja, mutta en silti lähtisi sitoutumaan vain yhteen vaikka se saattaisikin olla yksinkertaisin ja helpoin tie. Elämä ei ole mitenkään ennalta määrättyä ja siksi ehdottomuus tällaisissa asioissa voi jopa kostautua, jos jossain vaiheessa eteen tuleekin odottamattomia asioita tai huomaat, että valittu suunta ei ollutkaan se oikea. Kun ottaa kaikista vaihtoehdoista mukaan osia ja vaikka keskittyy siihen mikä omasta mielestä on se suurin este elämässä etenemiselle niin luulen, että tulos voi olla yllättävänkin hyvä.
On varmasti totta, että isot panostukset asioihin vaativat paljon työtä ja aikaa, ja siinä on todellakin vaarana, että kun tunnit päivästä loppuu niin asioita tehdään sitten puolivaloilla eikä lopputulos ole ollenkaan hyvä. Siltikin laittaisin kaikissa jutuissa ns. verkot vesille ja ainakin aloittaisin prosessit työpaikan vaihtamisessa, laihtumisessa ja parisuhteen etsimisessä. Nämä ovat kuitenkin tavalla tai toisella toisiinsa liittyviä asioita ja edistyminen yhdessä palvelee toista ja niin edelleen.
Tsemppiä jatkoon!
Sama tilanne kuin minulla, paitsi etten ole yh.
Tekisin kaikkeni saadakseni koulutustani vastaavan työpaikan. Laihduttaminen ei vaadi aikaa, se vaatii vain ruokavalion. Jos haluaisit laihduttaa, tekisit sen jo etkä vasta miettisi sen aloittamista.
Vesipaastolla voisit laihtua 30 kiloa muutamassa kuukaudessa.
Ilmoittaudu Alastomat selviytyjät -ohjelmaan. Tai jos et pääse sinne, niin toki voit järjestää vastaavat ruokavalio-olot myös itse. Tarkoittaa noin 15–20 kilon laihtumista 21 päivässä.
Itse painoin vuosi sitten miltei 140 kiloa ja sain töitä. Työnantajaa eivät kiinnosta kiloni, vaan se, että hommat tulee tehtyä. Ja jos ei olisi kelvannut, olisin vienyt osaamiseni muualle. Mitä tekemistä ulkonäöllä on sen kanssa, että työskennellään ja tehdään sovitut hommat? Sitten ehkä ymmärtäisin, jos ylipaino muodostaisi työssä huomattavia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vesipaastolla voisit laihtua 30 kiloa muutamassa kuukaudessa.
En kirjoittanut tuota, mutta saa varmasti paljon alapeukkuja.
Mutta läskiä ei turhaan sanota vararavinnoksi. Niin kauan kuin on läskiä, voi olla syömättä. Pisin vesipaasto on kestänyt yli vuoden, lääkärin tarkkailussa tietysti.
Tämä yli vuoden paastolla ollut kuoli muutaman vuoden päästä sydänkohtaukseen, eli joko sydän oli ehtinyt vaurioitua useamman sadan kilon ylipainon takia, tai paasto oli liian pitkä.
Niin tai näin, esim. kuukauden vesipaasto ei ole kovin vaarallinen, jos saa suolaa, ettei kuivu.
Edellinen jatkaa: niin ja mitä miehiin tulee, kokeile, löytyykö kivaa ja opettele sivussa pitämään itsestäsi ja muuttamaan elintapojasi, jos haluat. Tärkeintä lienee kuitenkin yhdessäolo, ei liikakilot.
Helvetilliset huutikset jos totta.
Käyttäisin viikossa kohtuullisen ajan uuden duunin etsimiseen ja elämäntaparemonttiin. Teinien kasvettua ja muutettua pois voisi seuraelämääkin yrittää viritellä.