Parhaan kaverini exä
Ystäväni erosi kumppanistaan 3v sitten. Ystäväni petti ja valehteli minkä kerkesi ja lopulta halusi itse erota. Noin 6kk sitten tänä ystäväni exä muutti takaisin helsinkiin, ja näimme sattumalta kun mies on veljeni hyvä ystävä. Hän viestittelee minulle ja soittelee. Olemme käyneet myös porukalla kahvittelemassa ja elokuvissa. Mies on erittäin selvästi tehnyt minulle selväksi olevansa kovin kiinnostunut. Pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen suostuin kunnon treffeille miehen kanssa, ja viimeistään silloin tajusin olevani oikeasti kiinnostunut hänestä.
Jo ennen ystäväni ja tämän miehen seurustelua olin miehen kaveri veljeni kautta. Pieni kiinnostus löytyi silloinkin, mutta hieman nuorempana ja ujohkona en koskaan mitään asialle tehnyt. Kaveri ehti ensin, ja se oli minulle täysin ok. Olimme silti kaikki nämä vuodet jossain väleissä ja yhteyksissä.
Mies ehdotti minulle että tapailtaisiin ihan oikeasti ja kunnolla. Hän kertoi olevansa ihastunut minuun. Hannaan edelleen, sillä hän on ystäväni exä. Kaiken lisäksi ystäväni oli nähnyt miehen, ja vuodatti minulle kaipaavansa tätä, vaikka hän on kihloissa, ja hänellä on nykyisen miehensä kanssa puolitoista vuotias muksu.
Ystäväni petti miestä, ja muutenkin käyttäytyi mielestäni typerästi ja sopimattomasti. Silti hän on ystäväni, ja pelkään menettäväni hänet kokonaan, jos hänen exän kanssa rupean yhtään mihinkään julkiseen. Saatanallinen soppa, apuja?
Kommentit (6)
Minun mielestä kavereiden entisiin tai entisten kavereihin ei kosketa. MUTTA, jos nyt kuitenkin meinaat asiassa edetä, niin tee se edes reilusti ystävällesi puhuen, äläkä selän takana. Sitten jos ystävällesi ei tämä kuvio sovi, niin osaa ainakin tehdä omat ratkaisunsa ihan faktojen perusteella.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 19:18"]Minun mielestä kavereiden entisiin tai entisten kavereihin ei kosketa. MUTTA, jos nyt kuitenkin meinaat asiassa edetä, niin tee se edes reilusti ystävällesi puhuen, äläkä selän takana. Sitten jos ystävällesi ei tämä kuvio sovi, niin osaa ainakin tehdä omat ratkaisunsa ihan faktojen perusteella.
[/quote]
Olen aina ollut itse samaa mieltä! Tilanteet kuitenkin muuttuvat ja nähtävästi myös ihmisen periaatteet. Silti vaikka painotetaan jonkin verran että ystävä oli "ilkeä" miestä kohtaan, ei oikeuta ilkeyttä häntäkään kohtaan. Samoilla linjoilla, kerro ystävälle!
Juttele sen parhaan ystäväsi kanssa tästä, muuten et voi tietää, mitä tehdä...
Olette molemmat vapaita ihmisiä tahoillanne joten olette vapaita tekemään omat päätöksenne. Et tarvitse kenenkään lupaa seurusteluusi. Ystäväsi teki aikoinaan valintansa ja elää nyt sen kanssa. Jos ystäväsi pahoittaa mielensä niin sille ei sitten mahda mitään.
Jos olet oikeasti kiinnostunut niin toimi avoimesti. Mielestäni exiin ei periaatteessa kosketa mutta mielestäni se ei koske silloin jos noin selvästi on menty jo eteenpäin ja erosta on noin kauan. Ystävälläsi on lapsi ja perhe toisaalla ja tuskin hänellä tuolla käytöksellä olisi edes mahdollisuuksia lämmittää entistä suhdetta. Mutta ehdottomasti kannattaa toimia avoimesti ettei asiasta paisu mitään isoa juttua, kerrot ystävällesi että näin on nyt asiat ja hän saa päättää miten haluaa asiaan suhtautua. Toivot kuitenkin että voisitte pysyä ystävinä.
Olishan se pikkupaikkakunnillakin aika epäkäytännöllistä jos "varailtaisiin" miehiä loppuelämäksi vaikka on perustettu jo perhekin yhden kanssa. Pakko lähteä ulkopaikkakunnalta etsimään kumppania? Ja loppujen lopuksi hyvä kumppani ei kävele vastaan joka kulman takaa, ystäviä tulee elämän varrelta useampi niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Sun täytyy vaan päättää että onko tämä sen arvoinen suhde että olet valmis riskeeraamaan ystävyytesi. Ja toisaalta onko ystäväsi niin arvokas sinulle että jätät kortit katsomatta tämän miehen kanssa.