Miten noteeraatte vauvan "valitukseen"?

Ei tuon ikäinen pompottele :( joku hätä lapsella on ja senkun halit ja sylittelet vaan. Menee varmaan itsestään ohi vähån ajan päästä

7kk ikäinen ei pompottele ketään, jotain se sillä mölinällä viestittää.

Tämän takia halusinkin kysellä muualtakin, neuvolassa sanottiin että vauva on oppinut sen että saa tulla syliin aina jos älähtää. Vauva on ollut siis sylitakiainen syntymästään saakka ja olen aina vastannutkin hänen vaatimuksiinsa. Olen vaan saanut ristiriitaista tietoa ja esikoisen äitinä en aina tiedä mitä/ketä uskoa... ap

Älä mieti niin paljon, vaan tee niin kuin hyvältä tuntuu. Jos tuntuu että se tarttee syliä, niin otat syliin. Neuvola voi olla ihan itsekseen omien mielipiteiden kanssa. Ei se enää 14-vuotiaana sun syliin ole änkeämässä

Juuri näin! Jätä neuvola omaan arvoonsa ja luota itseesi äitinä.

alkaa tulla myös eroahdistus kohta. mieti aina vähän vauvan näkökulmasta näitä juttuja. ajattele jos et vastaisi hänen ölinään, kohta ei enää tule syliin eikä ölise perääsi. voit antaa aikasi huomiota ja leikkiä hänen kanssaan, ennenkuin teet kotitöitä tms. auttaako se?  meidän neiti kans alkaa itkemään jos menen toiseen huoneeseen ja yks kävelee perässä joka paikkaan. Nyt alkaa vähän helpottamaan, kohta 11kk. Juttele vaan takaisin kun ölisee?

Minä olen ottanut aina syliin, koska eihän se vauva ilkeyttään mölise. Jos vauva rauhoittuu sylissä, niin sitten hän halusi syliä, ja se on kehityksen kannalta tärkeää. :) Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että siihen vauvan yritykseen kommunikoida vastataan.

Nuorempi lapseni oli tosi tyytymätön, mut yritin kuitenkin jaksaa antaa hänlle sitä syliä ja huomiota aina kun hän tarvitsi. Se tyytymättömyys johtui lapsen perusluoteesta, eli hän on helposti turhautuva, herkkä ja ärtyvä. Sellainen lapsi nimenomaan tarvitsee paljon ohjausta siihen että oppii säätelemään tunnetilojaan ja sanoittamaan tunteitaan. Ja pienelle lapselle se opetetaan nimenomaan sen läheisyyden kautta, koska pieni lapsi kokee itsensä ja koko maailman sen kautta, miltä hänestä fyysisesti tuntuu. Sylissä lapsi voi rauhoittua ja rauhoittaa itse itsensä, saada itsensä taas tasapainoon. Lapsella ei vielä ole sellaisia henkisiä kykyjä, että hän voisi mallintaa asioita jotenkin älyllisesti.

Tuollaiselle lapselle kuin meidän lapsi, on tärkeä opettaa että apua niihin omiin hankaliin tunteisiin pitää pyytää toiselta ihmiseltä, koska sillä lailla hän pikkuhiljaa oppii tajuamaan, mitä hänessä tapahtuu tetyissä tilanteissa ja miltä hänestä tuntuu, ja siitä seuraava askel on se, että hän alkaa ymmärtää miltä oma käytös muista tuntuu.En ollenkaan allekirjoita tuota, että vauva pompottaisi vanhempiaan. Aikamoista vauvan kykyjen yliarviointia. 

[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 09:10"]

Tämän takia halusinkin kysellä muualtakin, neuvolassa sanottiin että vauva on oppinut sen että saa tulla syliin aina jos älähtää. Vauva on ollut siis sylitakiainen syntymästään saakka ja olen aina vastannutkin hänen vaatimuksiinsa. Olen vaan saanut ristiriitaista tietoa ja esikoisen äitinä en aina tiedä mitä/ketä uskoa... ap

[/quote]

Munkin esikoinen oli armoton sylitakiainen, mutta hänestä sukeutui todella reipas taapero. Mä ajattelen niin, että kun vauvan tarpeisiin vastataan, hänelle kehittyy hyvä perusturvallisuus ja luottamus vanhempia kohtaan. Siitä on sitten kätevää lähteä tutkimaan maailmaa. Lapsen luonnollinen kehityssuunta on kuitenkin äidistä itsenäistyminen!

Kiitos kattavista vastauksistanne! :)
Olen itsekin ajatellut että syli on tärkeä ja olenkin pitänyt vauvaa runsaasti sylissä hänen elämänsä ajan ja välillä saanut siitä moitteita ("hän ei ikinä opi olemaan yksin", "oppii, että voi komentaa sinua") mutta ei minulla ole sydäntä antaa lapsen kitistä yksinään. Meillä on rintareppukin ja vauva on aika kevyt ikäisekseen ja välillä olen kotonakin vauva rintarepussa jos muuten on hankala jotain tehdä. Ap

Miksi lapsi ei saisi kitistä/mölistä? Hän ilmaisee sillä jotain, mutta ei jokaiseen mielenilmaukseen tarvitse heti vastata. Syliinoton sijaan voi rupatella, että "äiti ripustaa ensin pyykit ja sitten halataan" tms. ja näin osoittaa, että huomaan sinut, mutta nyt on kädet täynnä. Kitinä ei ole komentamista vaan itseilmaisua ja on kokonaan vanhemman oma asia, millaisena sen haluaa kokea.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 09:38"]

Kiitos kattavista vastauksistanne! :) Olen itsekin ajatellut että syli on tärkeä ja olenkin pitänyt vauvaa runsaasti sylissä hänen elämänsä ajan ja välillä saanut siitä moitteita ("hän ei ikinä opi olemaan yksin", "oppii, että voi komentaa sinua") mutta ei minulla ole sydäntä antaa lapsen kitistä yksinään. Meillä on rintareppukin ja vauva on aika kevyt ikäisekseen ja välillä olen kotonakin vauva rintarepussa jos muuten on hankala jotain tehdä. Ap

[/quote]

Mä sitten en ymmärrä tuollaisia "ei ikinä opi olemaan yksin" -ajatuksia! Eihän vauvan tarvitse, tai oikeammin edes saa olla yksin! Jotenkin kummallista, että vauvan ihan normaalin käyttäytymisen perusteella arvellaan sitten loppuiän olemiset. Ja oikeastihan se on niin päin, että kun vauvan tarpeisiin vastataan, hän juuri oppii olemaan yksin, siis siinä vaiheessa, kun se on tarpeellista.

Suomessa on vallalla jokin omituinen itsenäistymiseen ja itsekseen mahdollisimman pian-opettamisen kulttuuri. Lapsen pitäisi hemmetti vie jo taaperona osata olla ykisn ettei vaan "ripustaudu!" On tää omituista. Itselläni on uusperhe ja missään vaiheessa ei ole ollut itsetarkoitus, että lapset oppisivat mahdollisimman pienenä olemaan itsekseen. Toki on hyvä että osaa olla omatoiminen esim. välipalojen ym. kanssa, mutta syliin saa tulla aina.

[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 09:38"]

Kiitos kattavista vastauksistanne! :) Olen itsekin ajatellut että syli on tärkeä ja olenkin pitänyt vauvaa runsaasti sylissä hänen elämänsä ajan ja välillä saanut siitä moitteita ("hän ei ikinä opi olemaan yksin", "oppii, että voi komentaa sinua") mutta ei minulla ole sydäntä antaa lapsen kitistä yksinään. Meillä on rintareppukin ja vauva on aika kevyt ikäisekseen ja välillä olen kotonakin vauva rintarepussa jos muuten on hankala jotain tehdä. Ap

[/quote]

Se, että joku on aina eri mieltä siitä, miten lapsesi hoidat, kuuluu vähän tähän äitinä olemisen settiin. :) Ei siitä kannata niin välittää, vaan puolustaa omaa tapaansa olla äiti.  Vauvan äiti voi ihan rauhassa rauhoittua olemaan pienen tarvitsevan vauvan hoivaava ja lempeä äiti, murehtimatta sitä, millaista elämä tulee olemaan 15:sta vuoden päästä. Jokainen äiti tekee virheitä ja lapset alkavat tehdä omia virheitään heti kun jalat kantavat, ja ne kuuluvat tähän elämään. Niistä opitaan. Tulevaisuudella on tulevaisuuden murheet, ja niistäkin selvitään.