Koiran ottaminen pelottaa
Ollaan haaveiltu jo kauan pikkukoirasta, ja meillä on ollut sellaisia hoidossa paljon. Lapsi on jo kohta yläasteella ja aika vastuuntuntoinen tapaus, mutta hajamielinen tietyissä asioissa. Meille ei ole tulossa lisää lapsia, ja asutaan omakotitalossa. Koira-aitaus on valmiina edellisten omistajien jäljiltä, ja lapsi haluaa kauheasti koiraa. Koirasta tulisikin lapsen oma, mutta päävastuu kuitenkin meillä aikuisilla.
Mua pelottaa se, että ei osata olla koiran kanssa ja tarjota sille tarpeeksi koiramaista kotia. Ollaan kotona viihtyvää sorttia, mutta mä esim lenkkeilen paljon ja lapsikin tykkää urheilusta ja on alkanut nyt lenkkeillä.
Miten paljon koira konkreettisesti sitoo ja kuinka kauan koiraa voi yhtäjaksoisesti pitää yksin? Joskus saattaa olla että joutuu olemaan 8 tuntia yksin, mutta ne kerrat on harvassa koska lapsen koulupäivät loppuu aika ajoissa. Mutta onko se liian suuri vastuu lapselle, että aina pitää tulla koulusta kotiin käyttämään koira? Mulla taas päivät alkaa yleensä myöhemmin, ja mies on töissä korkeintaan viiteen, eli harvassa kai ne päivät kun tarvitsee koiran olla tosi pitkään yksin.
Itse en osaa ajatella että siitä koiran käyttämisestä ulkona olisi vaivaa, koska täytyyhän ihmisenkin tehdä tarpeensa ja koirat oppivat siihen että tarpeet tehdään kun ihminen käyttää ulkona. Mielestäni se ei siis ole suuri satsaus. Enemmän pelottaa se, että koira masentuu meillä kun ei olla mitään agility ihmisiä.
Onko itsekästä ottaa koira vain lenkki-ja seurakoiraksi, ilman että sen kummemmin yrittää tehdä siitä mitään näyttelyvoittajaa? Kauheasti huolettaa, mutta samalla kaipaa pikku tassuja tepsuttelemaan. Hoitokoiria jää aina ikävä, ja niille tulee osteltua lahjoja.
Olisi kiva kuulla koiran hankintaa harkitsevien ajatuksia ja pelkoja. Mies ei meillä ole ihan vielä suostunut koiraan, pelkää että rajoittaa liikaa. Mun mielipide taas on että enemmän se lapsi rajoittaa. :P
Kommentit (16)
Mulla on kokemusta vasta 1,5 viikolta jolloin meille muutti Mittelspitzin pentu. Eniten tällä hetkellä rassaa tuo siisteyskasvatus. Aamullakin hirveä vinkuminen sisälle, ilman että pissa tuli ja sitten se tulikin sisälle. Meillä kun kuitenkin ollaan päivät koulussa ja töissä. Kotona kaksi teinaria ja päiväkoti-ikäinen.
Tarkoituksena olikin hommata pieni pentu, joka ei hirveästi tarvi liikuntaa. Ensin mietteissä oli perhoskoira, mutta tuo tuli takavasemmalta sydämeen.
Meilläkin iso okt ja piha, mutta tuskin tulee aitausta. Naapurissa koiria, joten en edes tiedä vapaana olostakaan kauheasti.
Toivotaan, että lähtee sujumaan meilläkin. Ainakin pentu on todella ihana.
En ymmärrä tuota ongelmaa lenkkeilyn suhteen, koirahan rakastaa sitä.
Kyllä koira sitoo, se on totta. Parasta on, jos lähipiiristä löytyisi joku koiraystävällinen yökyläpaikka. Vaikka mummola.
Enpä ole törmännyt koiraan, joka masentuisi siitä, että pääsee säännöllisesti lenkille ja perhe tykkää rapsutella sitä. Toki kannattaa katsoa, ettei ota sellaista rotua, joka on tarkoitettu Töihin!
Jatkan kanssa vielä, että tein kasvattajalle selväksi ettei meillä agilitya tai näyttelyitä harrasteta kun ei ymmärretä niistä mitään. t: 2
Kiitos tähän astisista vastauksista.
Tavallaan tosi naurettavaa, että meillä suhtaudutaan koiriin noin, mutta ymmärrän kyllä sinua. Meillä on ollut koira nyt puoli vuotta, ja se on minun elämäni ensimmäinen koira. Yritän pitää mielessä, että se on koira, ei ihminen, enkä surkuttele sitä niin paljon.
Siistiksi oppiminen kesti meillä melkein tämän puoli vuotta ja oli kyllä ärsyttävää ja rasittavaa ja inhottavaa.
Meillä on teinejä, jotka hoitavat kyllä päiväruokinnan ja käyttävät nopeasti ulkona, mutta eivät todellakaan alkuinnon jälkeen ole tehneet pitkiä lenkkejä, vieneet koirapuistoon tai jaksaneet edes seurustella koiran kanssa päivittäin kovin paljoa. Meidän vanhempien koira tuosta on selvästi tullut. Teineillä on muuta elämää.
Koiraa pitää hoitaa hyvin, mutta kuten sanoin, se on koira. Jos siis joskus on 8 tuntia yksin, niin mitäpä tuosta, ellei kerran jatkuvasti ole. Jotkut koirat ovat käsittääkseni jatkuvastikin.
Yllättävän kallista tämä on. Ruoka maksaa, rokotukset maksavat, mattoja on uusittu, lattialistoja ja yksi nojatuoli on uusittava järsimisen takia.
Minusta kannattaa miettiä oman jaksamisen kautta tämä asia. Jos on valmis hoitamaan koiraa ja on varma, että haluaa koiran, kyllä koirakin on varmaan ihan tyytyväinen. Ei asiaa kannata koiran kannalta ajatella. Emme me ole koiria, emmekä edes pysty ajattelemaan koiran aivoilla.
Eihän sen lapsen aina tarvitse käyttää koiraa heti koulun jälkeen. Jos mies tulee viideltä kotiin ja sinä olet ennen lähtöäsi (milloin lähdet, kymmeneltä tms?) pissattanut sen niin kyllä se pärjää. Tietysti hyvä pyrkiä siihen 8h maksimiin eli jos lähdette koko perhe aikaisin aamulla, on lapsen hyvä tulla suoraan kotiin.
ihan pientä koiraa (chihu) en ottaisi, koska niillä on niin pieni rakko että se 8h saattaa olla liikaa yksinoloa. Ja ne ei mitään pitkiä lenkkejä tee;) eli siitä vähän isompi koira kannattaa ottaa.
meille kun tuli koira, oltiin sen kanssa tosi pitkään niin että se ei joutunut olemaan yksin kuin muutamia tunteja ja sillä lailla saatiin sisäsiisteys tosi nopeasti hallintaan. Eli jos mahdollista niin ajoittakaa koiran hankinta esim loma-aikaan. Meidän koira on tosi aktiivinen eikä yhtään masis vaikkei mitään harrastetakaan. Lenkit käydään ja se väsähtää niistä kun on pieni kuitenkin. Leikitään myös sisällä paljon ja koira tykkää löhötä meidän kanssa sohvalla.
Mä asun yksin ja mulla on kaksi koiraa enkä koe niiden rajoittavan mun elämääni millään tavalla. Mun mielestäni sen ei pitäisi kyllä olla mitenkään "liikaa vastuuta" teidän teinille tulla koulusta suoraan kotiin lenkittämään koiraa. Jos hän tosiaan sen oman koiran haluaa niin toi nyt on vähittäisvaatimus.
Ja jos ostattekin rotukoiran kasvattajalta (vaihtoehtojakin on, esimerkiksi ulkomaiset rescuekoirat, kotimaiset kodinvaihtajat ja eläinsuojeluyhdistykset jne) niin se ei kyllä kasvattajalle kuulu, että viettekö koiraa näyttelyihin tai harrastuksiin. Koirahan on siinä mielessä rinnastettavissa esineeseen, että kun raha vaihtaa omistajaa ja sopimus tehdään niin se on teidän omaisuuttanne ja kasvattajan on turha piipittää sitten jälkikäteen mistään agilityistä.
Itselläni on siis kaksi ulkomaalaista rescuekoiraa, jotka tulivat mulle aikuisina molemmat. Toinen oli jo heti ekasta päivästä alkaen sisäsiisti ja toisella taisi kestää pari viikkoa-kuukausi oppia. Jos haluaa säästää eläinlääkärikuluissa (pitkällä tähtäimellä) niin kannattaa perehtyä ruokintaan ja liikunnan laatuun ja monipuolisuuteen. Ei se mitään avaruustiedettä ole, etteköhän te siihen pysty :)
Onpas sulla ongelma.....Eihän se agility mitään pakollista ole, mutta kyllä sille koiralle on hyvä leikkejä ja aivojumppaa järjestää ja saatat huomatakin, että koiran kanssa on kiva touhuta, pelkät lenkit on tylsiä. Huomaat nauttivasi siitä itsekin. Vaikka koira olisi pienikin, niin peruskäskyt sille pitää opettaa, että se tarvittaessa on hallinnassa sinulla. Peruskäskyt on ainakin meillä istu, maahan, paikka, odota (hyvä esim. ovissa), väistä, hiljaa, ei, alas, kierrä (oppii kiertämään esim. pylväät pissatuslenkeillä eikä sotkeudu taluttimeen) ja peruskäsittely kuten hampaiden pesu ja kynsien leikkuu. Hampaiden pesu ja puruluut vähentää sulta hammaskiven aiheuttamien sairauksien tuottamia eläinlääkärilaskuja.
Mulla on pieni kennel ja tällä hetkellä 4 koiraa, 3 rotukoiraa ja yksi ihan vaan sohvan koristeeksi eli systerin koiran rakkausmix. Meillä joka koira oppii n. 100-200 erilaista sanaa ja monta temppua, kuten kupin tuomisen tiskiin, kymmeneen laskemisen nakki nenänpäällä, postin hakemisen, lasten herättämisen, kissan etsimisen ym. . Siitä on iloa ja aivojumppa parantaa koiran keskittymiskykyä, vähentää paikkojen tuhoamista ja höseltämistä, joka voi olla todella rasittavaa. Ok- talossa koira oppii myös nopeammin sisäsiistiksi, jos voit pitää sitä päivisin ulkona ja sillä on lämmin koppi. Meillä pennut on yleensä n. 5 kk iässä jo ihan sisäkuivia.
Minusta on kiva kun tulee talvi, ja voin laittaa kaksi koiraa valjaisiin ja lähdetään kelkan kanssa. Kauppareissutkin rykäisen potkukelkalla, koirat vetää. Siinä ei 8 km kaupalle tunnu miltään ja auto jää kotiin!
Harkitsette vaan rodun tarkkaan. Eli kuten aikaisemmin joku kirjoitti niin ei mitään työrotua. Itse en esimerkiksi suomenpystykorvaa, huskya tai hirvikoiraa ottaisi, mutta pikkukoiraahan tässä aloittaja miettiikin :)
Meillä on nyt puolivuotias jackrussell, josta olen haaveillut vuosia. Monen kasvattajan luona käytiin rotuun tutstumassa ja pelot sekä ennakkoluulot vaihtuivat tietoon. Joku antoi vinkiksi, että kannattaa mennä ihan koiranäyttelyyn katselemaan rotuja ja koiria. Siellä voi kysellä ja keskustella kasvattajilta mielenkiintoisista roduista.
[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 11:20"]
Eihän sen lapsen aina tarvitse käyttää koiraa heti koulun jälkeen. Jos mies tulee viideltä kotiin ja sinä olet ennen lähtöäsi (milloin lähdet, kymmeneltä tms?) pissattanut sen niin kyllä se pärjää. Tietysti hyvä pyrkiä siihen 8h maksimiin eli jos lähdette koko perhe aikaisin aamulla, on lapsen hyvä tulla suoraan kotiin.
ihan pientä koiraa (chihu) en ottaisi, koska niillä on niin pieni rakko että se 8h saattaa olla liikaa yksinoloa. Ja ne ei mitään pitkiä lenkkejä tee;) eli siitä vähän isompi koira kannattaa ottaa.
meille kun tuli koira, oltiin sen kanssa tosi pitkään niin että se ei joutunut olemaan yksin kuin muutamia tunteja ja sillä lailla saatiin sisäsiisteys tosi nopeasti hallintaan. Eli jos mahdollista niin ajoittakaa koiran hankinta esim loma-aikaan. Meidän koira on tosi aktiivinen eikä yhtään masis vaikkei mitään harrastetakaan. Lenkit käydään ja se väsähtää niistä kun on pieni kuitenkin. Leikitään myös sisällä paljon ja koira tykkää löhötä meidän kanssa sohvalla.
[/quote]
Kennelin pitäjä nimenomaan neuvoi että alusta saakka pitää opettaa koira yksinoloon, eikä ottaa loman alussa koska koira tottuu nopeasti siihen että aina on joku. Eivät jää sitten ulvomaan ikäväänsä.
ap
Ihan hyvältä tuo kuulostaa, mutta toki kannattaa pitää mielessä että pelkkä lenkki ei ole riittävää aivojumppaa. Leikin ja koulutuksen avulla tätäkin voidaan paikata.
Koira kyllä sitoo, mutta tuskin se teillä tuntuu niin paljoa kun on lapsiakin. Hankalinta on, jos koira tarvitsee hoitopaikkaa vaikka matkan, remontin tai koiran sairauden ajaksi.
Koira ei sovi, jos haluaa helppoa, edullista ja huoletonta elämää. Oma koirani söi eilisaamuna 5 palaa ksylitolipurkkaa, ja on ollut siitä asti eläinlääkärissä hoidossa ja maksa-arvojen seurannassa. Lääkettä annostellaan tuleva viikko 7 kertaa/päivä. Onneksi pääsi yöksi kotiin eikä tarvinnut viedä yliopistolliseen, jossa tehohoito olisi maksanut n. 2000€/vrk
Otat vaan rodun joka tykkää rapsuttelusta ja lenkkeilystä :) Tuo siisteyskasvatus on pitkäkestoista pikkukoirilla. Itselläni kaksi havannaa ja ekalla kesti 9 kk ja tokalla reilun vuoden. Tämä toinen on tosi pienikasvuinen (4 kg) ja sillä on noin 6 tuntia päivällä maksimi ilman pissatusta. Yön pystyy olemaan nyt pissaamatta, jos käydän just ennen nukkumaanmenoa ja heti aamulla herätessä. On siis 1 v 4kk nyt, uskon että kehittyy edelleen pidätyskyky. Meidän koirat on hyvin aktiivisia ja tunti lenkkeilyä on ehdoton minimi päivässä, mutta mieluummin pitää olla noin 2 tuntia. Tämä voi yllättää, koska ajatus tuntuu olevan se, ettei pikkukoira tarvii niin paljon ulkoilua. Kyllä ne tarvitsee. Myös peruskoulutusta tarvii, on hyvää aivojumppaa treenata tottelevaisuutta, mutta ei siihen mitään kursseja tarvita välttämättä.
Vaarallisesti katselevaa koiraa ei kannata hankkia. Voi joutua naapurin kanssa hankaluuksiin.
Koiralle on kivaa ja helppoa järjestää aivotyötä. Piilotellaan leluja ja herkkuja, koira nauttii etsimisestä. Temppujen opettaminen aktivoi paljon. Metsässä saa nuuskia. On hyvä jos löydätte polkuja, joissa koira saa juosta vapaana. Pelko pois!
Esim. perhoskoirat, chihut, saksanpystykorvat ovat hyviä seurakoiriksi ja ovat hyvä perheeseen jossa ei harrasteta mitään agilityä jne. Kannattaa tutustua rotuihin koirakirjoista jne. Mutta eihän pelkät lenkit riitä edes niille seurakoirille, vaan tarvii leluja ja jotain tekemistä, toivottavasti kaikki sen tietää..
Jos aiotte ottaa pennun, niin siinä on sitte paljon hommaa koulutettavana! Varsinki pikkukoirilla on tuo räkytys aika iso vika. Ja sitten pentuna (niinkuin kaikki pennut) ne on tosi häslääjiä ja kaikki näyttää niiden silmissä kivoilta leikkikaluilta ;-)
Mutta tärkeintä on että koira saa hyvän loppuelämän kodin jossa tarjotaan paljon rakkautta ja turvaa.