Älkää tehkö lapsia!
Jos nykyinen minäni tapaisi entisen minäni, sen minän joka oli olemassa ennen lapsia, en tuntisi itseäni. Kauhistuisin, sanoisin että siihen tyhjiöön mitä elät, et todellakaan tee mitään lapsia ellet oikeasti ensin löydä sitä oikeaa. Ja jumalauta se sattuu se etsiminen, nuo mitä luulet sydänsuruiksi ei ole mitään. Niistä pääsee yli.
Lasten myötä sinulle tulee sellaisia huolia, joita et voi kuvitella olevan olemassakaan. Ja vaikka kaikki lapsesi olisivat terveitä, kilttejä ja fiksuja - nämä tunteet jotka niiden myötä tulevat ovat potenssiin neljämiljoonaa.
En olisi koskaan voinut kuvitella, miten minua voidaan satuttaa myös lasten kautta. Tuo ihminen, jonka valitsin lasteni isäksi muuttuikin. Ei silläkään pinna enää kestä ja se rääkyy joka ilta lapseni nukkumaan. Halusinko minä sellaista isää lapsilleni, no en! Minä kuvittelin, että me maataan perhepedissä koko sakki ja rakastan miestäni, makaan hänen sylissään onnellisena eikä aamun tuoksut ole todellakaan näin järkyttäviä kuin nyt.
Hän ei lopettanutkaan tupakointia, vaikka minä lopetin kun sitä lasta alettiin tehdä. Päinvastoin. Nyt sen lakanat on keltaisena nikotiinistä, sen iho on ruusufinninen, se rykii aamuisin ja nukkuu pitkään viikonloppuisin. Unelmissani me oltiin koko perhe metsäretkellä. Nyt lapset katselee vaan älylaitteitaan, minä siivoan ja isäntä lojuu.
Herättäisin sen tytön, sanoisin että katso peiliin - rakasta itseäsi, valitse puoliso joka kunnioittaa sinua. Seuraa, miten hän kohtelee äitiään, naisia, muita ihmisiä - siten hän tulee kohtelemaan sinuakin. Seuraa, miten hän puhuu muille ihmisille, perheenjäsenilleen, siten hän puhuu lapsillesi. Katso, miten hän hoitaa hygieniaansa, seuraa kaikki - tapa syödä esimerkiksi. Niistä tulee väistämättä piirteitä joita vihaat.
En ole ensimmäinen äiti kaveripiirissämme joka katuu isävalintaa. Enkä ole ensimmäinen joka sanoo, että kumpa en olisi koskaan hankkinut lapsia.
Kommentit (23)
Eikä tähän maailmantilanteeseen ainakaan. Kuinka kauan tämä planeetta edes aikoo pysyä hengissä?
Toisaalta juuri tässä maailmantilanteessa omat lapset on se josta saa halun elää! Ei se sukupuutto pelasta mitään ihmiskuntaa mutta maapallon ehkä..
Hyvin kirjoitettu, mutta mitäs jos nyt katsoisit uudestaan itseäsi peiliin ja muuttaisit asioita? Kuulostat hyvältä ihmiseltä ja hyvältä äidiltä. Tarvitseeko sinun jäädä katselemaan tuollaista miestä? Jaksamista :)
Sulla on väärä otsikko. Oikea kuuluisi: VALITSE OIKEIN
Minusta lapsettoman elämäntavan pitäisi ihan oikeasti olla paljon suositumpi kuin se on. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi niin moni kokee tarpeelliksi vaihtaa kovasti nousujohteinen, yhä itsenäisemmäksi ja autenttisemmaksi kehttyvä ja rehellisesti sanottuna helppo ja mukava elämä lapsiperheen arkeen. Minulle tuo olisi tässä elämänvaiheessa (ikää 30+, vakiotyö, hyvä parisuhde) valtava askel taaksepäin.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:16"]
Eikä tähän maailmantilanteeseen ainakaan. Kuinka kauan tämä planeetta edes aikoo pysyä hengissä?
[/quote]
Ei enää kauan, vain viitisen miljardia vuotta. Jälkipolvemme seuraavat tapahtumaa ulkopuolelta.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:16"]
Eikä tähän maailmantilanteeseen ainakaan. Kuinka kauan tämä planeetta edes aikoo pysyä hengissä?
[/quote]
Ei enää kauan, vain viitisen miljardia vuotta. Jälkipolvemme seuraavat tapahtumaa ulkopuolelta.
[/quote]
Riippuu siitä miten "hengissä" määritellään. Planeetta tosiaan jatkaa pyörimistä vielä noin vajaa viisi miljardia vuotta, mutta elämä kuolee siltä paljon ennen sitä. Maapallo tulee olemaan vedetön aavikkoplaneetta ilman elämää viimeiset kolme miljardia vuotta sen elinkaaresta. Suuret eliölajit kuolevat tällä planeetalla jo 0,6-1,2 miljardin vuoden sisään, ja viimeiset bakteerit ja virukset elävät vielä hetken sen jälkeen mutta viimeinen elämä sammuu kuitenkin viimeistään kahden miljardin vuoden sisään.
Tämä perustuu tieteeseen, mutta selitys on hieman pitkä. Lyhyesti sanottuna aurinko laajenee hitaasti mutta tasaisesti. Se johtaa lämmön nousuun tällä planeetalla, jonka seurauksena luonnollinen prosessi sitoo hiilidioksidin maaperään jolloin kasvit kuolevat ja sen jälkeen eläimet. Lämmönnousu johtaa myös siihen että vesi haihtuu nopeammin, korkealla ilmakehässä se pilkkoontuu vedyksi ja hapeksi, ja vety leijailee pois avaruuteen. Tämän takia planeetasta tulee eloton ja vedetön.
Eli siis tulemme ihan varmasti kokemaan kolmannen maailmansodan, jos emme me, niin lapsemme. Lasten tekeminen on itsekäs valinta. Kun miettii, ainakin minun kohdallani, millainen sydänsurujen ja murheden järjetön tarpominen oli teini-ikä - jo sen takia pitäisi sääliä tulevia lapsiaan että jättää ne tekemättä. (tää oli kirjoitettu hieman kieli poskessa). Mä selvisin urposta teini-iästä voittajana!
Ei vaan, meidän pitää luoda lapsillemme turvallinen olo. Et pysty vaikuttamaan maailmantilanteeseen, mutta paras lahja lapsellsi on kiireetön syli. Ja jos se turvallinen olo tarkoittaa, että isä lähtee niin isä lähtee. Nyt huomaan eläväni lapsiani varten, en aio kasvattaa isästä miestä, kun anoppikaan ei ole sitä tehnyt.
Suretti, kun me vietiin sille krapulaiselle paskakasalle päiväkodissa askarrellut lahjat niin se ei edes avannut niitä.
ap
Suretti lasten puolesta ja omasta puolesta taas vitutti hieman lisää ja sattuihan se sydämeen.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:08"]
Suretti lasten puolesta ja omasta puolesta taas vitutti hieman lisää ja sattuihan se sydämeen.
[/quote]
Mies on seurusteluaikana hurmaava kavaljeeri joka muuttuu papin edessä hirviöksi. Jollakin vinksahtaneella tavalla hän ymmärtää nyt omaistavansa naisen. Jotkut löytävät jo hääpäivän iltana itsensä vieraan naisen vuoteesta toiset vasta myöhemmin. Oman syyllisyytensä hän purkaa henkiseen ja ruumiilliseen kuritukseen. Naista on kuritettava koska hän aiheuttaa syyllisyydentunteen minkä hänen oma rietas elämäntapansa hänelle aiheuttaa. Lapset oppivat isältään miehisen elämäntavan. Kolmen veen valtakunnanopin mitä he sitten omassa avioliitossaan toistavat. Mitä naiselle jää unelmistaan: alkoholisoitunut haiseva röhkäle joka tulee aviovuoteeseen haisten vieraalle naiselle. Lapset näkevät virnuilevan hyväntuulisen isukin joka tulee toimeen kaikkien naisten kanssa ja pitävät äitiä syyllisenä kaikkiin ongelmiin. Miehellä on vakituinen varanainen ja varanaiselle vakituinen varanainen ja hän pettää heitä kaikkia. Nainenko tasa-arvoinen? Tasa-arvoisuus loppuu siihen kun mies maksaa aviovaimosta ja lapsista talousrahaa. Omasta mielestään hän osataa itseleen vaimoltaan kulissikodin ja täydenpalvelun hotellin. Kun nainen vihdoin älyää ettei hän ole orja, on mies tuhlannut kaikki vaimonsa säästöt sekä avioliiton aikana neljän viiden omakotitalon hinnan. Unelmasta jää naiselle äitä vihaavat lapset, ikuinen köyhyys ja yhteiskunnan simputus. Tehkää avioehtosopimus ja pitäkää lastenne tulevaisuus turvattuna, yhteiskunta ei teitä eikä lapsianne rahallisesti auta. Varattomana yksinhuoltajana olette aina alinta kastia.
Olipa hyvin kirjoitettu. Siis todella hyvin, ja monien nuorten naisten (miksei miestenkin!) pitäisi lukea tuo. Lastentekopäätös on mielestäni paljon suurempi kuin monet käsittävätkään, enkä nyt tarkoita sitä kuinka kaikki vastuu ja huolet yllättävät, vaan sitä että siinä sitoutuu puolisoonsa sellaisella tavalla, mitä ei tule koskaan toiseen aikuiseen sitoutumaan. Tämä voi olla hyvä asia, mutta valitettavan monille huono asia, ja lapset kärsii.
Meidän esikoinen on nyt reilu vuoden ikäinen, ja paljon on vielä edessä. En osaa vielä kuvitella uhmaikää, koulun aloitusta, saati sitten murrosikää ja sen tuomia huolia. Nyt kuitenkin jo katson tätä kaikkea, ja totean että onneksi en tehnyt exäni kanssa lapsia! Lähellä olimme, sillä ehkäisy oli jo jätetty pois. En tiedä mikä siinä oli, että uskoin haaveisiini ja poimin toisen käytöksestä ne asiat mitä halusin tavallaan. Exä poltteli pilveä harva se päivä, käyttäytyi törkeästi joitain ystäviäni kohtaa, jätti minut usein yksin, joi usein aivan liikaa kerralla, ei huolehtinut hygieniastaan ja yhteisestä kodistamme, piti yhteyttä entiseen kumppaniinsa mielestäni liikaa, sai ihme kohtauksia kovassa humalassa, ei osallistunut ruokakuluihin, lista on loputon. Mutta jotenkin aina kun hän aloitti esimerkiksi kuntokuurin (joka kesti max 2kk), tai vaikkapa harrasti puutöitä tai elektroniikalla värkkäystä (siis ihan niin kuin kukaan mies ikinä ei olisi harrastanut näitä), niin mielessäni näin jo kun hän lastemme kanssa yhdessä puuhastelee ja käymme yhdessä koko perheen kesken lenkeillä. Mitä illuusioita! Pääsääntöisesti hän käyttäytyi todella ikävästi minun läheisiäni ja kavereitani kohtaan, mutta riitti kun hän viikon käyttäytyi herrasmiesmaisesti, niin taas kuvittelin mikä loistoisä hänestä tuleekaan. Surkuhupaisaa, tiedän. Tosiasiassa perhe-elämä vaatii vakaan parisuhteen ja henkisesti vakaat aikuiset, koska se ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssia kun nukutaan pari tuntia yössä ja vauva vain itkee itkee ja itkee.
En todellakaan tiedä mikä tuollaisessa tilanteessa auttaa, kun toinen napsii toisesta vain ne osat mitä haluaa nähdä, ja ummistaa ne huonot puolet/kuvittelee että toinen vain mystisesti kasvaa aikuiseksi kun tulee isäksi. Mutta kirjoituksesi oli todella hyvä, ja ainakin nyt jälkikäteen puhutteli minua kovasti. Jotenkin nyt jälkikäteen mietiyttänä, niin olisin ehkä tarvinnut jonkun herättelemään minua, mutta tiedä olisiko sekään auttanut siihen vauvakuumeharhailuun. Meillä onneksi ja epäonneksi suhde päättyi miehen pettämiseen, ja en kerennyt tulla raskaaksi. Nyt viisi vuotta myöhemmin katson onnellisena elämääni uuden kumppanin ja lapsen kanssa.
Hyvä otsikko!
Lisäksi on olemassa psykpoaatteja, jotka ovat tehneet lapsensa vain saadakseen olla niiden kautta tahallisesti muille häiriöksi. Itsellä tällaiset naapurit, sami ja tiina!
Huh, onneksi oon tajunnut ajoissa. T 19v
Niin kysehän ei tässä ole lapsista vaan lasten isästä. Kadut siis lasten tekemistä, koska mies on paska? Eikö sinulla ole lainkaan tunnesidettä lapsiisi, kun toivot, että heitä ei olisi olemassa?
Niin. Kunpa voisi ihan rautalangasta vääntää, että:
1) Elämässä ensin koulut ja työpaikka, sitten mies. Liian nuorena ei lasta kannata hankkia, juhli ja elä vapaata, huoletonta elämääsi.
2) Katso, millaisen miehen otat. Jos on väkivaltainen ja/tai päihteisiin päin, niin ei se siitä muutu. Ota mies, joka on myös käynyt koulut ja työssä, luonteeltaan rehellinen, fiksu ja hyväkäytöksinen, toisen huomioon ottava.
3) Kun em. asiat ovat reilassa, hanki lapsi jos halu siihen on kova sekä resurssit (aikaa, rahaa, asuintilaa, melun- ja sotkunsietokykyä sekä jaksamista kiinnostua ja hoitaa 24h/vrk sekä fyysisesti että psyykkisesti toista ihmistä) kunnossa.
t. täti 40 v.
Mulla menee hermo jo kissan hiekkalaatikon siivoamiseen :D
Oli onni onnettomuudessa kun multa jouduttiin poistamaan kohtu. Sain kerrasta mielenrauhan tämän lastenhankintakamppailun kanssa kun vaihtoehtoa ei ollut. :)
No vähän hankalahan noita on ilman naista tehdä :D M22
+10000
Hyvin sanottu.