Mistä johtuu vaikeus puhua

Yritin tuon tunnin ajan monta kertaa aloittaa puhumiseni sanoilla "niin" "niin kun".. Lopulta sain siis sanottua että "Niin kun mua ahdistaa.." ja mies jatkoi "niin, sua ahdistaa kun.." ja tämän jälkeen sain lopulta sanottua asiani. Aluksi alkoi naurattaa kun en saanut asiaa sanottua mutta lopulta tuli siis se paine rintaan ja niin ahdistunut olo että alkoi itkettää

No ihminen on kokonaisuus. Henkinen stressi saa aikaan tietyn hormonaalisen vasteen joka taas aikaansaa sydämen tykytystä, hengenahdistusta, hikoilua yms. Ja sanat katoaa päästä koska kehosi valmistautuu urheilusuoritukset eli taistelemaan tai pakenemaan paikalta.

I feel you! Mutta lohdutuksen sana, siihen oppii. Et ehkä tunne mielipidettäsi tarpeeksi arvokkaaksi? Minulla kesti pari vuotta opetella puhumaan asioista ja nykyään se on helppoa. Kyllä se siitä :)

Aika tavallistahan tuo on että on vaikea puhua sisimmistä asioistaan, varsinkin jos ne on jollain tapaa "negatiivisia". Mielelläänhän sitä vaan antaisi kuvan itsestään tasapainoisena, iloisena ja rauhallisena ja voi olla vaikea paljastaa kun on toisenlainen olo. Syyllisyyttäkin siitä voi tuntea, jos kokee ettei ahdistuksen tai masennuksen tunteeseen ole kunnollista syytä. Toisaalta jos ahdistuksen aihe liittyy puolisoon, silloinkin on ymmärrettävää että on henkisesti vaikeaa "valittaa" hänelle. 

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 09:08"]Aika tavallistahan tuo on että on vaikea puhua sisimmistä asioistaan, varsinkin jos ne on jollain tapaa "negatiivisia". Mielelläänhän sitä vaan antaisi kuvan itsestään tasapainoisena, iloisena ja rauhallisena ja voi olla vaikea paljastaa kun on toisenlainen olo. Syyllisyyttäkin siitä voi tuntea, jos kokee ettei ahdistuksen tai masennuksen tunteeseen ole kunnollista syytä. Toisaalta jos ahdistuksen aihe liittyy puolisoon, silloinkin on ymmärrettävää että on henkisesti vaikeaa "valittaa" hänelle. 
[/quote]

Minulla on lähes jokapäiväistä ahdistusta/masentuneisuuden tunnetta vaikka asiat ovat loppujenlopuksi hyvin. Ja asia ei sinänsä liittynyt mieheeni vaan siihen että vertailen itseäni erääseen henkilöön ja koen itseni huonoksi. Ikinä ennen tunne ei ole ollut noin paha että rintaa puristaisi ja menisi tunti ennenkuin saisin sanoja ulos.. voikl joku asia menneisyydessä vaikuttaa tähän ? Ap

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 09:08"]I feel you! Mutta lohdutuksen sana, siihen oppii. Et ehkä tunne mielipidettäsi tarpeeksi arvokkaaksi? Minulla kesti pari vuotta opetella puhumaan asioista ja nykyään se on helppoa. Kyllä se siitä :)
[/quote]

juuri tästä syystä taistelin että saisin asiani sanottua, että oppisin joskus helpommin puhumaan. Tämän hetkinen mieheni on kuitenkin ensimmäinen jolle olen asioista pystynyt kasvotusten puhumaan. Jo nuorempana jouduin aina olemaan selkä siihen henkilöön päin jolle halusin puhua jostain "vakavemmasta"

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 09:17"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 09:08"]Aika tavallistahan tuo on että on vaikea puhua sisimmistä asioistaan, varsinkin jos ne on jollain tapaa "negatiivisia". Mielelläänhän sitä vaan antaisi kuvan itsestään tasapainoisena, iloisena ja rauhallisena ja voi olla vaikea paljastaa kun on toisenlainen olo. Syyllisyyttäkin siitä voi tuntea, jos kokee ettei ahdistuksen tai masennuksen tunteeseen ole kunnollista syytä. Toisaalta jos ahdistuksen aihe liittyy puolisoon, silloinkin on ymmärrettävää että on henkisesti vaikeaa "valittaa" hänelle.  [/quote] Minulla on lähes jokapäiväistä ahdistusta/masentuneisuuden tunnetta vaikka asiat ovat loppujenlopuksi hyvin. Ja asia ei sinänsä liittynyt mieheeni vaan siihen että vertailen itseäni erääseen henkilöön ja koen itseni huonoksi. Ikinä ennen tunne ei ole ollut noin paha että rintaa puristaisi ja menisi tunti ennenkuin saisin sanoja ulos.. voikl joku asia menneisyydessä vaikuttaa tähän ? Ap

[/quote]

Voi vaikuttaa jokin menneisyydessä, esim. jos lapsena esimerkiksi olisi saanut äidiltä aina jotenkin vähättelevää ja halveksivaa palautetta jos olisi avautunut oloistaan, tai moni muu skenaario. Toisaalta välttämättä ei tarvitse olla mitään menneisyydessä, voi tuollaisia oloja tulla muutenkin, varsinkin jos on yleensäkin taipuvainen helposti ahdistumaan. Toiset vaan on hermostollisista syistä sille herkempiä, iskee hyvin helposti päälle ahdistus- ja paniikkimoodi. 

Toisaalta vaikka syy olisikin menneisyydessä, ei sitä ole pakko selvittää ja vatvoa että ongelman kanssa voisi oppia elämään. Joka tapauksessa sitä täytyy ihan harjoitella sitä puhumista, sitkeästi vaan sanoa vaikka ahdistaa. Niin kuin sanotaan, että rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan se joka pelkää mutta tekee sittenkin. Epämukavuuden ja ahdistuksen tunteen kanssa voi oppia elämään ilman että se rajoittaa elämää. Itse olen sairastanut ihan yleistä ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä nuorempana, mutta päässyt niistä yli asenteella että olkoot, minä siis olen hermoheikko ja tulee helposti paska olo ja paniikkikohtauksia, mutta sen kanssa on vaan elettävä ja minähän en anna vaivojeni estää minua tekemästä mitä ikinä haluan.

Nuorempana minulle on diagnosoitu masennus ja äitimme lähti kun olimme veljen kanssa ihan pieniä.. viime suhteessa kerroin miehelle ajatuksistani aina viesteillä ja tämä suuttui lähes aina. Lopulta hän sanoi etten saa laittaa viestiä jos joku vaivaa vaan minun on sanottava kasvotusten. (Ajatteli ilmeisesti että kun laittaa tällaisen säännön niin ei joudu kuunnella näitä juttujani. Ap

2

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 09:30"]

Nuorempana minulle on diagnosoitu masennus ja äitimme lähti kun olimme veljen kanssa ihan pieniä.. viime suhteessa kerroin miehelle ajatuksistani aina viesteillä ja tämä suuttui lähes aina. Lopulta hän sanoi etten saa laittaa viestiä jos joku vaivaa vaan minun on sanottava kasvotusten. (Ajatteli ilmeisesti että kun laittaa tällaisen säännön niin ei joudu kuunnella näitä juttujani. Ap

[/quote]

Tuo viime suhteesi kumppanin reaktio selittää aika täysin miksi sinua ahdistaa puhua nykyisessäkään suhteessa. Onhan sinut torjuttu ja tyrmätty aiemmin, kun olet halunnut puhua. Vaikka nykyinen miehesi ilmeisesti osaa paljon paremmin kohdata tuollaisen puheen niin kyllähän se siellä taustalla jäytää se pelko taas torjutuksi tulemisesta tai toisen vaivaamisesta asioilla jotka ei häntä oikeastaan kiinnosta. 

Sen vielä sanon että joskus suhde voi muuten olla ihan ok sittenkin, jos puoliso ei ole kovin hyvä tuollaisia asioita kohtaamaan, jos sitten saa jossain muussa ihmissuhteessa (ystävä, terapeutti) puhua tunteistaan. Esim. oma mieheni vaivaantuu ja ahdistuu jos puhun liikaa tunteista, joten en niitä hänen päälleen kaada paitsi silloin jos tunteet selvästi liittyy miehen tekemisiin tai kodin asioihin. Silloinhan ne asiat on kuitenkin ratkaistava käytännön tasolla, että mikä ahdistaa ja mitä sille tilanteelle joka ahdistaa voisi tehdä. Mutta muuten, puhun parhaalle ystävättärelle synnyt syvät ja oman psyyken kiemurat, en piinaa niillä miestä jota jotenkin jopa pelottaa sellaiset asiat.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 10:21"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 09:30"]

Nuorempana minulle on diagnosoitu masennus ja äitimme lähti kun olimme veljen kanssa ihan pieniä.. viime suhteessa kerroin miehelle ajatuksistani aina viesteillä ja tämä suuttui lähes aina. Lopulta hän sanoi etten saa laittaa viestiä jos joku vaivaa vaan minun on sanottava kasvotusten. (Ajatteli ilmeisesti että kun laittaa tällaisen säännön niin ei joudu kuunnella näitä juttujani. Ap

[/quote]

Tuo viime suhteesi kumppanin reaktio selittää aika täysin miksi sinua ahdistaa puhua nykyisessäkään suhteessa. Onhan sinut torjuttu ja tyrmätty aiemmin, kun olet halunnut puhua. Vaikka nykyinen miehesi ilmeisesti osaa paljon paremmin kohdata tuollaisen puheen niin kyllähän se siellä taustalla jäytää se pelko taas torjutuksi tulemisesta tai toisen vaivaamisesta asioilla jotka ei häntä oikeastaan kiinnosta. 

Sen vielä sanon että joskus suhde voi muuten olla ihan ok sittenkin, jos puoliso ei ole kovin hyvä tuollaisia asioita kohtaamaan, jos sitten saa jossain muussa ihmissuhteessa (ystävä, terapeutti) puhua tunteistaan. Esim. oma mieheni vaivaantuu ja ahdistuu jos puhun liikaa tunteista, joten en niitä hänen päälleen kaada paitsi silloin jos tunteet selvästi liittyy miehen tekemisiin tai kodin asioihin. Silloinhan ne asiat on kuitenkin ratkaistava käytännön tasolla, että mikä ahdistaa ja mitä sille tilanteelle joka ahdistaa voisi tehdä. Mutta muuten, puhun parhaalle ystävättärelle synnyt syvät ja oman psyyken kiemurat, en piinaa niillä miestä jota jotenkin jopa pelottaa sellaiset asiat.
[/quote]

Jos olisi ystäviä.. Parhaat ystävät meni samalla siinä viime erossa, koska kuulin heidän kaikkien salailleen asioita. Nyt on vaan muutama sellanen ok kaveri joista yhdelle kyllä uskallan kertoa lähes kaiken, mutta tämäkin vanha luokkalainen, mies, jonka kanssa en kasvotusten osaa puhua niistä asioista vaan aina viesteillä.