Millä mielin isänpäivää ovat viettäneet lapset, joilla ei ole yhteyttä isään?

Koen isänpäivän hyvin turhauttavaksi, vuodesta toiseen joka ikinen vuosi piti kortteja alkaa väkertää koulus isille, kyllähä siitä vähä paska fiilis tuli ku kersana sai olla selittelemäs miksi isänpäivä kortit eivät ole ajankohtaisia

Olen yli 30 v enkä ole nähnyt ikinä isääni. Kyllä ne lapsuuden isänpäivät ja korttien tekemiset olivat aika ankeita eikä vähiten siksi että isäni henkilöllisyys oli tabu, josta ei ikinä puhuttu. Ehkä voiton ankeudessa vei kuitenkin pakolliset sukupuiden tekemiset koulutehtävänä. Kysy siinä sitten kotiporukoilta, että no mitäs sukulaisia mulla on ja piirsin äidin puolelta vain. Isästä ei ikinä puhuttu halaistua sanaa ja älysi olla kysymättä aika pitkään. Ymmärsin jo varhain, että parempi pitää suu kiinni ja olla kyselemättä asiasta, josta ei selvästikään kukaan halua puhua. Selvähän se oli, että olin äpärä ja vahinkolapsi. Kaikin puolin siis hävettävä tapaus. Kyllä avioton ja vahinkolapsi tajuaa asian, vaikka aikuiset kuvittelevat, ettei lapsi tajua ja ymmärrä.

Ihan iloisissa. Aamulla leikittiin pihalla. Päivällä vierailtiin molempien pappojen luona.
Äsken vietiin kynttilä haudalle ja nyt lapset leikkivät.

Ei ne lapset osaa sellaisia ajatella tai kaivata mitä heille ei ole koskaan ollutkaan.

Normaali päivä.

Olin surullinen, koska oma isä on kuollut ja lapsen isää ei tavata hänen riippuvuutensa takia. Meillä oli kuitenkin muuta tekemistä ja lapsi oli iloinen.

[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 20:42"]

Olin surullinen, koska oma isä on kuollut ja lapsen isää ei tavata hänen riippuvuutensa takia. Meillä oli kuitenkin muuta tekemistä ja lapsi oli iloinen.

[/quote]

Tämä kirjoitus kosketti. Hyvää jatkoa teille.

Pelailtiin poikaystävän kanssa tietokoneella, katsottiin leffa ja syötiin mässyjä. Pyörittiin sängyssä, oltiin vaan ihan lähekkäin ja puhuttiin kaikkee. Ihan jees päivä, mutta vitutti, koska kaupat oli kiinni isänpäivän takia. t. 16v

Ihan hyvillä mielin. Leivottiin kakku paapalle niin kuin muinakin vuosina ja mentiin sinne iltapäiväksi kaffittelemaan ja touhuilemaan. Ja kuten joka muukin vuosi, oli askarrellut (hoidossa/kerhossa/eskarissa/koulussa) kortin ja lahjan paapalle. Tietää kyllä isänsä, mutta ei ole koskaan livenä nähnyt. Kerran kuullut äänen puhelimessa. On kyllä kiinnostunut isästään ja hänestä puhutaan, vastailen positiivisessa sävyssä, jos isästään kyselee.

Koska kaikki paikat oli kiinni päätin siivota ja pestä pyykkiä. Seittemän vuotta jo kulunu siitä kun isä lakkasi pitämästä yhteyttä joten isänpäivä on alkanu tuntua ihan tavalliselta sunnuntailta. Instagramia ja facebookia oon vältelly, kyllähän se kirpasee kun kaverit on järkänny isänpäiväbrunsseja sun muuta ja ite nyhvää kotona kun pappakin on matkoilla. T. 18 v

Unohdin koko päivän. Ihmettelin äsken miksi Facebook on täynnä iskä-juttuja ja tajusin että tämähän on tänään

Ei ne edes muista koko asiaa. Parempi niin. Vaarille vietiin kortti.

Aika normipäivä. Vähän siivoilin yms. Eipä oo isää näkyny yli kymmeneen vuoteen ja omia lapsia ei ole. Olen tyytyväinen, ettei tarvinnu stressata lahjan tai kakun hankkimisesta, mutta onhan tää vähän haikeeta. Ärsyttävää kun kaupat on kii, oisin voinu hakea pari lonkeroa nyt illaks.

[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 17:51"]Olen yli 30 v enkä ole nähnyt ikinä isääni. Kyllä ne lapsuuden isänpäivät ja korttien tekemiset olivat aika ankeita eikä vähiten siksi että isäni henkilöllisyys oli tabu, josta ei ikinä puhuttu. Ehkä voiton ankeudessa vei kuitenkin pakolliset sukupuiden tekemiset koulutehtävänä. Kysy siinä sitten kotiporukoilta, että no mitäs sukulaisia mulla on ja piirsin äidin puolelta vain. Isästä ei ikinä puhuttu halaistua sanaa ja älysi olla kysymättä aika pitkään. Ymmärsin jo varhain, että parempi pitää suu kiinni ja olla kyselemättä asiasta, josta ei selvästikään kukaan halua puhua. Selvähän se oli, että olin äpärä ja vahinkolapsi. Kaikin puolin siis hävettävä tapaus. Kyllä avioton ja vahinkolapsi tajuaa asian, vaikka aikuiset kuvittelevat, ettei lapsi tajua ja ymmärrä.
[/quote]
Tää on tuttua. Itse tein aina koulussa isänpäiväkortit ja huijasin kavereille ja opettajille, että vien ne isälleni, joka asuu toisessa kaupungissa. Todellisuudessa heitin ne koulumatkalla roskiin. Niin paljon mua lapsena isättömyys hävetti. Nyt 20-vuotiaana olen jo aika sinut asian kanssa. Tänään juhlittiin miestä kolmisin hänen ja lapsen kanssa. Ihan mukava päivä oli.

Mun lapset vietti isänpäivää itkien...isi kuoli noin kolme viikkoa sitten... :(

[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 21:15"]Mun lapset vietti isänpäivää itkien...isi kuoli noin kolme viikkoa sitten... :(
[/quote]
Otan osaa. :(

Kiitos osanotosta.

Hyvillä mielin, alle 3-vuotias ei vielä ymmärrä.

Ukkia muistettiin ja paketti vietiin!

Ihan hyvillä mielin. Alakoululaisen pojan  isä ei ole ollut koskaan kuvioissa mukana, joten ei osaa tätä kaivatakaan.