Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisempi olo ihmisten ilmoilla käynnin jälkeen kuin jos vain pysyy kotona.
09.11.2014 |
Aina hoetaan että pitää lähteä kotoa ja ihmisten pariin ja ties mitä ettei tunne itseään niin yksinäiseksi. Ainakin minulla todellisuus on ihan päinvastoin. Jos pysyn kotona olen ihan tyytyväinen eikä ysknäisyys piinaa niin kovasti, olen jo tottunut siihen. Mutta jos menen jonnekin ja olen "ihmisten parissa" niin vaan korostuu se, ettei itsellä ole ketään. Muut on porukoissaan ja suunnittelevat kaikkea ja tuntevat toisensa. Vaikka jossain porukassa saisi yhden illan ollakin, niin ystävyyssuhteita ei synny. Saa vaan kuunnella vierestä miten muut kertoo kavereistaan ja puuhistaan. Kutsun aina muita kahville jne mutta ei kukaan lähde. Ei ole aikaa, kun on ne oikeat kaverit.
Ei kukaan edes tajua, että menen itkemään itseni uneen näiden ihan kivojen iltojen jälkeen, kun minut on taas ohitettu täysin. Monet puolitutut aikuiset, fiksun oloiset ihmiset on niinkin törkeitä etteivät edes tervehdi jos moikkaan. Pyyhälletään vain ohi.
Olen ihan tavallinen, perheellinen ja työssäkäyvä nainen. Ihan tavallisen näköinen, siisti ja huumorintajuinen. En taida enää koskaan lähteä kotoani. Yrittäminen ei koskaan tuota tulosta ja aiheuttaa tosi pahan mielen kun vastakaikua ei löydy ikinä.
Kommentit (10)
Onhan sulla perhe.
Ja esim. jumppakerhot ja muu toiminta riittäs mulle ihan hyvin ns. muitten ihmisten seurana.
En kaipaa mitään kahvitteluita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 14:03"]
Tuollaista se on aika monelle. Minullekin. Pitää vain hyväksyä se ettei kuulu menestyvimpään ryhmään, ja tyytyä hakemaan seuraa muista hylkiöistä. Lohtua tuo se ettei tuossa huippuryhmässäkään ole kyse pelkästään ystävyydestä, vaan esimerkiksi sairastuminen tai työttömyys tiputtaa pois moikattavien piiristä. Joillekin koko ikänsä suosittuna olleille se on kova paikka jos niin käy!
[/quote]
En oikein tiedä mitä tarkoitat menestyvimmällä ryhmällä? Ihan tavallisista ihmisistä minä etsin ystäviä, samanlaisista kuin olen itsekin. Kyllä niihin ystäväporukoihin kuuluu monenlaisia ihmisiä, työttömiä ja ylipainoisia jne. Eihän se ole ystävyyttä jos työttömyys pudottaa porukasta. Oletkohan paljon nuorempi kuin minä? Itse olen kohta jo 40 enkä ole huomannut tuollaista jaottelua. Ongelma on vain se, että kaikilla muilla tuntuu jo olevan tarpeeksi ystäviä ja itse en mahdu ikinä porukkaan.
ap
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 14:14"]
Onhan sulla perhe.
Ja esim. jumppakerhot ja muu toiminta riittäs mulle ihan hyvin ns. muitten ihmisten seurana.
En kaipaa mitään kahvitteluita.
[/quote]
Ja koska sinä et kaipaa niin ne on turhia kaikille muillekin? Ja joku jumppakerhoko on sellainen mikä sitten pitäis kiinnostaa kaikkia, koska se kiinnostaa sinua? Mitä iloa luulet että sun viestistä oli ap:lle?
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 14:03"]
Tuollaista se on aika monelle. Minullekin. Pitää vain hyväksyä se ettei kuulu menestyvimpään ryhmään, ja tyytyä hakemaan seuraa muista hylkiöistä. Lohtua tuo se ettei tuossa huippuryhmässäkään ole kyse pelkästään ystävyydestä, vaan esimerkiksi sairastuminen tai työttömyys tiputtaa pois moikattavien piiristä. Joillekin koko ikänsä suosittuna olleille se on kova paikka jos niin käy!
[/quote]
Aikuisten maailmassa ei ole tuollaista nokkimisjärjestystä. Kun kasvat ja pääset yläasteelta niin tuo helpottaa. :)
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 14:03"]
Tuollaista se on aika monelle. Minullekin. Pitää vain hyväksyä se ettei kuulu menestyvimpään ryhmään, ja tyytyä hakemaan seuraa muista hylkiöistä. Lohtua tuo se ettei tuossa huippuryhmässäkään ole kyse pelkästään ystävyydestä, vaan esimerkiksi sairastuminen tai työttömyys tiputtaa pois moikattavien piiristä. Joillekin koko ikänsä suosittuna olleille se on kova paikka jos niin käy!
[/quote]
Aikuisten maailmassa ei ole tuollaista nokkimisjärjestystä. Kun kasvat ja pääset yläasteelta niin tuo helpottaa. :)
[/quote]
Tuo todellisuus on totta. Et vaan itse sitä ymmärrä jos et ole kokenut pitkäaikaistyöttömyyttä tai vakavaa sairautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 14:03"]
Tuollaista se on aika monelle. Minullekin. Pitää vain hyväksyä se ettei kuulu menestyvimpään ryhmään, ja tyytyä hakemaan seuraa muista hylkiöistä. Lohtua tuo se ettei tuossa huippuryhmässäkään ole kyse pelkästään ystävyydestä, vaan esimerkiksi sairastuminen tai työttömyys tiputtaa pois moikattavien piiristä. Joillekin koko ikänsä suosittuna olleille se on kova paikka jos niin käy!
[/quote]
Aikuisten maailmassa ei ole tuollaista nokkimisjärjestystä. Kun kasvat ja pääset yläasteelta niin tuo helpottaa. :)
[/quote]
Tuo todellisuus on totta. Et vaan itse sitä ymmärrä jos et ole kokenut pitkäaikaistyöttömyyttä tai vakavaa sairautta.
[/quote]
Ei kyllä minun maailmassani. Iso kaveripiiri ja totta kai osa on pitkäaikaistyöttömiä ja osa on sairastunut. Ei se ole koskaan ystävyyttä pilannut. Yhden ihmisen jouduin poistamaan kavereistani, kun hän ei enää konkurssinsa jälkeen pystynyt kerta kaikkiaan puhumaan mistään muusta kuin siitä miten vihaa Suomen valtiota. Sitäkin jatkui monta vuotta ennen kuin lopetin yhteydenpidon kokonaan. Kyllä tuo kuvailemasi on ihan yläastetouhua. En tiedä ketään jolle olisi aikuisena käynyt noin, vaikka vastoinkäymisiä olisikin. Niitä kun on kaikilla.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:39"]
Ei kyllä minun maailmassani. Iso kaveripiiri ja totta kai osa on pitkäaikaistyöttömiä ja osa on sairastunut. Ei se ole koskaan ystävyyttä pilannut. Yhden ihmisen jouduin poistamaan kavereistani, kun hän ei enää konkurssinsa jälkeen pystynyt kerta kaikkiaan puhumaan mistään muusta kuin siitä miten vihaa Suomen valtiota. Sitäkin jatkui monta vuotta ennen kuin lopetin yhteydenpidon kokonaan. Kyllä tuo kuvailemasi on ihan yläastetouhua. En tiedä ketään jolle olisi aikuisena käynyt noin, vaikka vastoinkäymisiä olisikin. Niitä kun on kaikilla.
[/quote]
Olet onnekas :) Kaikille ei käy noin hyvin, että ympärille on kerääntynyt ymmärtäviä ihmisiä vaan esim. sukulaiset ovat saattaneet kääntää selkänsä työttömyyden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduin jättäytymään pois työelämästä jo 35-vuotiaana. Mieskin lähti. Nyt lapset kasvaneet ja olen yksin. Yhtään ystävää ei minulla ole, kukaan ei käy luonani eikä minua kutsuta mihinkään. Mutta olen päässyt vuosien varrella niin hyvään kuntoon, että voin taas käydä töissä. Lisäksi teen vapaaehtoistyötä. Kaikki sosiaaliset suhteeni tulevat näistä keikoista. Tilanne on silti parempi kuin aiemmin, jolloin olin kotona ilman minkäänlaisia ihmissuhteita. Voisi olla paljon huonomminkin ja tunnen elämäni mielekkääksi, kun voin auttaa muita.
Yksinäisyydestä on syksyn ja pimeän tultua paljon keskustelua, kotiin hautautumalla se ei tosiaanka parane ja jos nykyisitä tuttavista ei ole ystäviksi, niin pitää etsiä uusia ( ei ole helppoa, tiedän )
http://www.vauva.fi/keskustelu/4309103/ketju/yksinaisyys_miten_voisin_auttaa/sivu/1#comment28691266
Yksi ystävä elinaikana on paljon, kaksi on monta, kolme on tuskin mahdollista. Henry Brooks Adams.
Tuollaista se on aika monelle. Minullekin. Pitää vain hyväksyä se ettei kuulu menestyvimpään ryhmään, ja tyytyä hakemaan seuraa muista hylkiöistä. Lohtua tuo se ettei tuossa huippuryhmässäkään ole kyse pelkästään ystävyydestä, vaan esimerkiksi sairastuminen tai työttömyys tiputtaa pois moikattavien piiristä. Joillekin koko ikänsä suosittuna olleille se on kova paikka jos niin käy!