Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen pettynyt aikuisuuteen!
08.11.2014 |
Valmistuin vasta ja siirryin työelämään, vaikka tein myös opiskeluaikana töitä, mutta tottakai se oli vapaampaa ja vapaa-aikaa oli enemmän.
Nyt kun olen kokopäivätöissä, en jaksa arkisin mitään. Ja olen 25-vuotias naisihminen, jolla ei ole lapsia. Miten töissä käyvät ihmiset, joilla on lapsia, jaksavat? Aikuiset, kertokaa, onko elämä oikeasti tällaista, että odotetaan vain viikonloppuja ja lomia, että ehtisi ja jaksaisi jotakin? Tätäkö se elämä nyt on? Tätäkö varten olen opiskellut koko elämäni? Missä vaiheessa elän elämääni? :D
Kommentit (56)
Mäkin olen pettynyt. Pitkät opiskelut eivät tuoneet mieleistä työpaikkaa. Olen kuitekin painanut niissä p*oisssakin paikoissa sinnikkäästi ja päättänyt opiskella lisää vain huomatakseni etten oikeastaan kelpaa enää edes noihinkaan paikkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:24"]
Siihen tottuu, kun on aloittanut töissä niin on aluksi tosi väsynyt. Jos liikut vähän, lisää liikuntaa, se piristää.
[/quote]
Juuri näin. Ensimmäinen vuosi oli lähinnä selviytymistä. Se helpottui, kun kokemusta tuli lisää ja aikaisemmin paljon ajatustyötä vaatineet tehtävät automatisoituivat. Lisäksi oli tärkeää muistaa jatkaa asioita, jotka uhkaavat ensimmäisenä karsiutua: säännöllinen unirytmi, terveellinen ruoka, ystävien tapaaminen, liikunta, harrastukset, hauskanpito...
[/quote]
No mites sitten jos vaihtaa vaikka työtä? Tuo ensimmäinen vuosihan alkaa alusta? Työni on kyllä opintojani vastaavaa työtä ja pidän kyllä siitä, koen että siitä on hyötyä asiakkaille ja opin siitä paljon. Se on kuitenkin henkisesti kuormittavaa, joten ehkä siksi tämä väsymys.
Viisas Enokki, en todellakaan käytä huumeita ja liikuntaa harrastan kyllä :D.
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:24"]
Siihen tottuu, kun on aloittanut töissä niin on aluksi tosi väsynyt. Jos liikut vähän, lisää liikuntaa, se piristää.
[/quote]
Juuri näin. Ensimmäinen vuosi oli lähinnä selviytymistä. Se helpottui, kun kokemusta tuli lisää ja aikaisemmin paljon ajatustyötä vaatineet tehtävät automatisoituivat. Lisäksi oli tärkeää muistaa jatkaa asioita, jotka uhkaavat ensimmäisenä karsiutua: säännöllinen unirytmi, terveellinen ruoka, ystävien tapaaminen, liikunta, harrastukset, hauskanpito...
[/quote]
No mites sitten jos vaihtaa vaikka työtä? Tuo ensimmäinen vuosihan alkaa alusta? Työni on kyllä opintojani vastaavaa työtä ja pidän kyllä siitä, koen että siitä on hyötyä asiakkaille ja opin siitä paljon. Se on kuitenkin henkisesti kuormittavaa, joten ehkä siksi tämä väsymys.
Viisas Enokki, en todellakaan käytä huumeita ja liikuntaa harrastan kyllä :D.
Ap
[/quote]
Kyllä, jokainen uusi työ vaatii sisäänajovaiheen. Tosin jos työ on samankaltaista, opetteluvaihe ei ole yhtä kuormittava.
Ota huomioon myös vuodenaika. Myöhäissyksynä ja talvella useimmilla meistä on väsyneempi olo kuin keväällä, kesällä ja alkusyksystä.
Mä olen myös pettynyt. Olen 37v ja työelämä ainakin on aivan kamalaa. En olis ikinä lapsuudessa uskonut, kyllä koulukiusaaminen on sananmukaisesti lasten leikkiä työpaikkakiusaamiseen verrattuna. Ja sitähän riittää. Kamalaa huomata että ei ihmiset kasva ikinä, samanlaisia vauvasta vaariin mitä tulee laumakäyttäytymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on. Miten nuoria voisi kasvattaa jos niille paljastaisi realiteetit liian aikaisin? Sama juttu kuin lasten kanssa - vanhemmat haluavat antaa lastensa elää onnellinen lapsuus ja nuoruus ja elää kuvitelmassa että asiat vain paranevat ja elämä on ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko asiakastyö hyvin kuormittavaa? Silloin työnohjauksesta on apua. Ainakin kannattaa kysyä mahdollisuutta siihen.
Pitää hankkia riittävän hyvä duuni joka ei rasita liikaa ja josta saa hyvän korvauksen. Sitten panostaa harrastuksiin, ystäviin ja vapaa-aikaan. Toki elämä pyörii enemmän viikonloppujen ympärillä, mutta muistaakseni sellaista se oli jo yläasteelta alkaen. Pienen totuttelun jälkeen homma alkaa sujua ja elämä on taas tosi jees, kunnes sitten lähdet lapsiperhekaruselliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...ja uskon ja toivon että lapsiperhekarusellikin helpottaa pikkuhiljaa tottumisen ja lasten kasvamisen myötä. Anyway, ei kannata sännätä tänne ennen kuin oikeasti kiinnostaa enemmän kuin mikään muu. (41)
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:48"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:24"]
Siihen tottuu, kun on aloittanut töissä niin on aluksi tosi väsynyt. Jos liikut vähän, lisää liikuntaa, se piristää.
[/quote]
Juuri näin. Ensimmäinen vuosi oli lähinnä selviytymistä. Se helpottui, kun kokemusta tuli lisää ja aikaisemmin paljon ajatustyötä vaatineet tehtävät automatisoituivat. Lisäksi oli tärkeää muistaa jatkaa asioita, jotka uhkaavat ensimmäisenä karsiutua: säännöllinen unirytmi, terveellinen ruoka, ystävien tapaaminen, liikunta, harrastukset, hauskanpito...
[/quote]
No mites sitten jos vaihtaa vaikka työtä? Tuo ensimmäinen vuosihan alkaa alusta? Työni on kyllä opintojani vastaavaa työtä ja pidän kyllä siitä, koen että siitä on hyötyä asiakkaille ja opin siitä paljon. Se on kuitenkin henkisesti kuormittavaa, joten ehkä siksi tämä väsymys.
Viisas Enokki, en todellakaan käytä huumeita ja liikuntaa harrastan kyllä :D.
Ap
[/quote]
Kyllä, joka työpaikan vaihdossa homma alkaa alusta. Jos satut tekemään konsultti- tai projektityötä, sama alusta aloittaminen voi tapahtua monta kertaa vuosittain. Hyvänä puolena, että vuosien ja 10+ nollista aloittamisen jälkeen hommaan tottuu ja alat olemaan aika hyvä monessakin asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 23:43"]
Sen takia olisi varmaan kiva kun voisi tehdä unelmatyötään. Harvemmin esim. joku rokkitähti valittaa haastattelussa, että "tätä samaa paskaahan tää on, lomia ja viikonloppuja odottelen ja että pääsis joskus eläkkeelle. Jaa niin mistä se mun biisi Stairway to Heaven kertoo, no niistä Ikean rullaportaista, aateltiin emännän kanssa käydä kattomassa jalkarahia ens viikonloppuna." Kaipa me muut sitten vaan ollaan orjia kunnes kuolema vapauttaa.
[/quote]
Joo, se (rock)muusikon elämä on niin ihanaa ja helppoa, että varmaan just siksi heidän keskimääräinen kuolinikänsä on siinä 50 v kieppeillä.
Ei kai kukaan voi olla noin naiivi, että ajattelee noin? Lisäksi aika harva muusikko suomessa edes pystyy elättämään itsensä täysin muusikkona, vaan joutuu lisäksi tekemään muita töitä.
Totta on kyllä se, että yleensä muusikkous on elämäntapa, mutta usein siihen liittyy se, että muunlainen elämä ei edes onnistuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 12:58"]
Pitää hankkia riittävän hyvä duuni joka ei rasita liikaa ja josta saa hyvän korvauksen. Sitten panostaa harrastuksiin, ystäviin ja vapaa-aikaan. Toki elämä pyörii enemmän viikonloppujen ympärillä, mutta muistaakseni sellaista se oli jo yläasteelta alkaen. Pienen totuttelun jälkeen homma alkaa sujua ja elämä on taas tosi jees, kunnes sitten lähdet lapsiperhekaruselliin.
[/quote]
Totta.
Paitsi että siihen ruuhkavuosienkin nimellä tunnettuun lapsiperhekaruselliin ei tosiaan ole mikään pakko lähteä. Itse en lähtenyt, ja viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet ehdottomasti parhasta aikaa elämässäni. On rahaa, aikaa, jaksamista ja myös taitoa ja itsevarmuutta käyttää noita resursseja fiksusti. Nuorena oli toki enemmän aikaa mutta eio ikein mitään käryä, mitä elämässä pitäisi tehdä, eikä kyllä rahaakaan noiden suunnitelmien toteuttamiseen. Nykyisin yhä useampi valitsee lapsettoman ns. DINK-elämäntavan ja hyvästä syystä!
Ap, voin kertoa, että kun/jos ne lapset astuu kuvaan, niin huomaat, miten PALJON sulla nykyelämässä onkaan sitä omaa aikaa! Esim kaikki aamut ja illat, viikonlopuista ja lomista puhumattakaan! Korjaapas ASENNETTASI ja nauti vaikka rauhallisista arkiaamuista. T. Äiti
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 00:07"]
Minäkään en yhtään käsitä miten jotkut jaksaa? Heillä saattaa olla työ, kaksi lasta, koira, omakotitalo kotitöineen, pikku puutarha ja pari harrastetta. Missä välissä he elävät, vai onko se sitä elämää? Juostaan kellon kanssa kilpaa päivästä toiseen kuin perrr ammuttu karhu, ikinä ei jää aikaa olemiseen, tai jos jää niin aina iltaisin max. puoli tuntia ja sekin menee suihkussa? Mitä varten? Suoritat elämääsi itsesi ulkopuolelta ja ajat itsesi piippuun? Rakennat jotain missä et itse ole läsnä etkä ehdi siinä elämään? Ostatte talon, jossa ette koskaan ehdi elää kun teette niin paljon töitä maksaaksenne sen?
[/quote]
Lapsia ei ole mikään pakko hankkia eikä omakotitaloakaan. Tuo vapauttaa jo aivan uskomattoman määrän energiaa omaan käyttöön. -13