Lue keskustelun säännöt.
Kohdunulkoisesta toipuminen - parisuhde koetuksella
07.11.2014 |
Jokunen viikko sitten minulla todettiin kohdunulkoinen raskaus. Uutinen oli järkyttävä, ja etenkin kun sen sai vasta viikolla 11, johon mennessä mieli oli ehtinyt laukata jo pitkälle... Meillä on ollut erittäin hyvä suhde tähän mennessä, mutta nyt tuntuu että tämä asia on tullut väliimme. Ajoittain mieheni on ollut vaikea suhtautua suremiseeni, vaikka arvostankin hänen yrityksiään olla tukenani.
Nyt tuntuu, että jotenkin projisoin sitä pahaa oloa mieheeni. En ole aivan varma kumpi meistä on aloittanut kierteen, mutta tuntuu että jatkuvasti kiukuttelemme toisillemme ihan tyhmistä jutuista. Nytkin piti olla leffailta yhdessä ja tässä sitä ollaan. Mies katsoo jotain actionleffaa ja minä koneella.
Kiinnostaisi tietää onko muilla, joilla raskaus on syystä tai toisesta keskeytynyt, heijastunut se vahvasti parisuhteeseen? Kuinka kauan tällaisesta toipumiseen menee... :S
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 07:27"]Koittakaa nyt hyvät naiset tajua että lastenhankinta ja hyvä parisuhde kannattaa pitää erillään. Kuka mies haluaa rääkyvän paskanyytin pilaamaan ensin vaimonsa kehoa ja hermot ja lopulta myös seksielämän. Ei oo tervettä. Ei kukaan semmosta oikeesti halua kun järjellä ajattelee. Miksi ottaa tietoisesti suuria riskejä ja lisähommaa elämäänsä. Voi mennä mielummin vaikka vapaaehtoistyöhön jos tuntuu että pakko saada raataa ilmaiseksi ja saada hyvä mieli palkaksi.
26v Lapseton ja onnellisessa suhteessa
[/quote]
Voi luoja! Mitä sä saat tällaisten viestien kirjoittamisesta? Vain joku täysin katkeroitunut ihminen voi suoltaa tällaista tekstiä nettiin... Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista. Kuten joku mainitsinin on hyvä arvostaa miehen yrityksiä olla tukenani. Hän ei kuitenkaan sure asiaa samalla tavalla ja siksi tämä tietenkin on ollut hänelle vaikeaa, mutta kuitenkin yrittänyt. On tämä myös kasvattanut häntä, koska hänellä ei ole kovin vakavaa suhdetta ennen ollut, jossa olisi täytynyt/saanut tukea toinen toistaan.
Juttelimme eilen illalla tilanteesta ja päätimme molemmat lopettaa turhan kiukuttelun. Pahan olon purkaminen toiseen tekee oman olon entistä pahemmaksi. Haluan selvitä tästä yhdessä ja toivon mukaan tämä vahvistaa suhdettamme. Ehkä ensi kerralla onnistaa. Jännittää se, että joutuuko uudestaan hengenvaaraan ja kokemaan menetyksen...
Ap
Pitäisikö teidän viettää enemmän aikaa erillään tässä kohtaa - saisit surra rauhassa, miettimättä toisen reaktioita. Hänkin saisi siinä ehkä näkökulmaa?
Oletko nostanut oman surusi etusijalle? Pitäisikö miehesi surra samalla tavalla kuin sinä, jos ei sure, niin hänenkö on syy parisuhteenne tilaan?
Tälläisiä kannattaa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille tuli ero samanlaisessa tilanteessa. Mies suhtautui täysin välinpitämättömästi menetykseen ja siihen että olin itse hengenvaaraassa. En saanut mitään tukea ja tilanne kesti useita viikkoja, koska en suostunut ottamaan solumyrkkyjä. Oli paljon aikaa ajatella ja tajuta, etten jaksa elää suhteessa, jossa minulla tai mahdollisella yhteisellä lapsella ei ole mitään merkitystä.
Siihen asti olin luullut että mies on lämmin ja huomaavainen, mutta suuri osa luulostani perustuikin miehen omiin sanoihin ja esittämisiin. Tositilanteessa totuus tuli sitten ilmi.
Mies ilmeisesti kokee tilanteen eri tavalla kuin sinä. Tuossa vaiheessa raskaus on miehelle vielä näkymätön ja sinä puolestaan olet täynnä hormooneita. Ole iloinen, että mies edes yrittää tukea. Suru on usein asia joka erottaa, koska tapoja surra on niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, meillä tai tietty on ollut kaksi alkuraskauden n. 8-9 vko.keskenmenoa. Mä ajattelin silloin, että se on luonnollista. Se sikiö ei olisi selvinnyt. Että se on luonnon terve tapa hoitaa tällaiset asiat.
olihan siinä jokin suru. Enemmän ajattelin niin, että luonto on viisas.
kohdunulkoinen raskaus...eihän se voi onnistua. Onneksi tuli pois.
ei se ole mitenkään sinun vikasi. Sellaisia on ja ne tulevat tietty pois.
meillä on nyt kolme lasta. Olen heistä tosi kiitollinen.
toivon, että järkeistät asian. Menet eteenpäin ja rupeat yrittämään vauvaa.
Elimistö harjoittelee. Sitten se on valmis, kun oikea vauva tulee. Uutta putkeen nyt vaan. Tuo oli harjoitus. Hormonitoimitakin voi opetella, miten toimitaan raskaustilanteessa.
en mitätöi suruasi, mutta koeta ymmärtää, että sinulla on kaikki mahdollisuudet saada uusi vauva.
ja kysymykseesi... Niin ei se meillä vaikuttanut parisuhteeseen. Lue kirjoja raskauden fysiologiasta. Silloin voit olla jopa kiitollinen, että alkuraskauden keskenmenoja tulee, kohdunulkoinen raskaus on ns. valerakaus. Luonto on ihmeellinen. Jotenkin se vaan on viisas. Sille me ei mahdetaan mitään. Tuo asia ei ollut sinun päätettävissäsi. Eikä miehesi vastuulla. Voithan jutella. Mutta hae faktatietoa.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 05:17"]
No, meillä tai tietty on ollut kaksi alkuraskauden n. 8-9 vko.keskenmenoa. Mä ajattelin silloin, että se on luonnollista. Se sikiö ei olisi selvinnyt. Että se on luonnon terve tapa hoitaa tällaiset asiat.
olihan siinä jokin suru. Enemmän ajattelin niin, että luonto on viisas.
kohdunulkoinen raskaus...eihän se voi onnistua. Onneksi tuli pois.
ei se ole mitenkään sinun vikasi. Sellaisia on ja ne tulevat tietty pois.
meillä on nyt kolme lasta. Olen heistä tosi kiitollinen.
toivon, että järkeistät asian. Menet eteenpäin ja rupeat yrittämään vauvaa.
Elimistö harjoittelee. Sitten se on valmis, kun oikea vauva tulee. Uutta putkeen nyt vaan. Tuo oli harjoitus. Hormonitoimitakin voi opetella, miten toimitaan raskaustilanteessa.
en mitätöi suruasi, mutta koeta ymmärtää, että sinulla on kaikki mahdollisuudet saada uusi vauva.
ja kysymykseesi... Niin ei se meillä vaikuttanut parisuhteeseen. Lue kirjoja raskauden fysiologiasta. Silloin voit olla jopa kiitollinen, että alkuraskauden keskenmenoja tulee, kohdunulkoinen raskaus on ns. valerakaus. Luonto on ihmeellinen. Jotenkin se vaan on viisas. Sille me ei mahdetaan mitään. Tuo asia ei ollut sinun päätettävissäsi. Eikä miehesi vastuulla. Voithan jutella. Mutta hae faktatietoa.
[/quote]
Nyt on kyllä pako kysyä, tiedätkö sinä MITÄÄN kohdunulkoisesta raskaudesta?
Se ei "tule pois" eikä ole valeraskaus. Siinä on ihan oikea raskaus, joka on alkanut kehittymään väärässä paikassa, yleensä munajohtimessa. Tila on naiselle hengenvaarallinen ja vaatii leikkaushoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon aivan varma että ne miehetkin suree, omalla tavallaan. Miehelle ehkä vielä hankalampi asia, koska raskaus ei ole hänelle vielä konkreettinen asia eikä koe keskenmenoa/kohdunulkoistakaan kovin konkreettisesti. Ei miehen todellakaan ole helppo käsitellä asiaa, kun tavallaan ei menetä mitään konkreettista, mutta kuitenkin tajuaa ettei vauvaa tule. Sitten pitäisi pystyä vielä lohduttamaan toista joka on suunniltaan surusta.
Meillä mies oli kyllä hurjan hyvin tukena keskenmenon jälkeen, nutta en nähnyt hänen missään vaiheessa surevan. Enkä muistanut edes kysyä miltä hänestä tuntuu kun velloin siinä omassa surussani.
En osaa muuten neuvoa, mutta puhu miehen kanssa ja huomioi hänenkin suru. Ihan en ensisijasesti lähtis miettimään eroa jos suhde on ollut niin hyvä että lastakin yritetään.
Koittakaa nyt hyvät naiset tajua että lastenhankinta ja hyvä parisuhde kannattaa pitää erillään. Kuka mies haluaa rääkyvän paskanyytin pilaamaan ensin vaimonsa kehoa ja hermot ja lopulta myös seksielämän. Ei oo tervettä. Ei kukaan semmosta oikeesti halua kun järjellä ajattelee. Miksi ottaa tietoisesti suuria riskejä ja lisähommaa elämäänsä. Voi mennä mielummin vaikka vapaaehtoistyöhön jos tuntuu että pakko saada raataa ilmaiseksi ja saada hyvä mieli palkaksi.
26v Lapseton ja onnellisessa suhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut miehet ei kestä sitä että puoliso on "viallinen". Siis puolison sairaus tai muu heikkous ei saa myötätuntoiseksi vaan päinvastoin. Mies voi siis olla tavallaan pettynyt ja vihainen että ap ei kyennytkään tuottamaan hänen lastaan.
Ei mun kohdunulkoinen mitään leikkaushoitoa vaatinut. Ei kyllä myöskään henkistä toipumista.