Mitä voi oppia viikossa?
Mitä voi oppia viikossa ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon uudessa asiassa? Kertokaa omia kokemuksia.
Kommentit (30)
Vaatii toistoja ja kertausta mutta ensiapu 1 ja alkusammutus.
Ainakin sen, miten huono oppija loppujen lopuksi onkaan. Jokainen ympärillä oppii saman tosta noin vaan ja sinä vaan katselet vierestä.
Kun on kiinnostunut asiasta, sitä omaksuu paljonkin uutta asiaa. Olen oppinut useitakin uusia asioita kolmen - viiden päivän kursseilla. En tiennyt metsästyksestä oikein mitään. Yhden viikonlopun aikana omaksuin suuren määrän uutta asiaa. Ensin vähän teoriaa, että tietää mitä on tulossa ja sen jälkeen osallistuin mukaan hirvenmetsästykseen käytännössä. Käytäntö opetti paljon, olihan hirvestyksen aloitusviikonloppu, joten oli varmaa että hirviä tulee kaatumaan. Tuli myös haavakkotilanne joka oli hoidettava pois. Olin sekä passissa että koiramiehen mukana. Toisella kerralla kuljettiin lyhyitä matkoja autolla ja jäätiin tiettyyn paikkaan odottamaan.
Hirvestyksen jälkeen muuta metsästysasiaa oli vielä kolme päivää. Loukkupyydystämistä, linnustusta jne. Tuon käytännön kurssin jälkeen kävin metsästäjätutkinnon eli järeän teoriapaketin ja sitä seuraavan loppukokeen. Teorian voi käydä 2-3 päivässä ja tenttiä heti sen jälkeen. Virheitä saa olla vain 8/40 tai jotain sitä luokkaa. En päässyt ekalla kerralla läpi, oli yksi virhe liikaa. Teoriakoe sisältää myös lajituntemusta ja asetietoutta, mutta on hyvä esimerkki siitä kuinka lyhyessä ajassa voi omaksua valtavan määrän uutta tietoa laajasti.
Auttaa paljon jos tietää minkälainen oppija on. Oppiiko kuuntelemalla, kirjoittamalla, vierestä katsomalla vai tekemällä? Tarvitseeko paljon toistoja, jotta rutiiniasiat sujuvat kohta itsestään (esim. uusissa tietokoneohjelmien käyttöön otossa). Ohjelmien oppimisessa varmaan toistot ovat parasta oppia.
Viliseekö uusi asia paljon erityissanastoa? Sanojen ja käsitteiden opettelu ja sisäistäminen on varmasti avain nopeaan oppimiseen. Esim. kiipeilyyn liittyvä sanasto, köysitermit jne.
WTF?! Joku väänsi palstalle järkevän kysymyksen.
Vierailija kirjoitti:
Onpas laaja. Jos pitää esim tehdä vaikutus toiseen:
ainakin voit opetella ottamaan eri ruokalajeja haltuun , hioa reseptiä omaan makuunOpetella piirtämään tietyn aiheen hyvin, siis esim joku simppelimpi piirroshahmo
Joku jossa tarvitaan toistoja mutta ei ole suuritöinen.
Jos hahmotuskyky on ok, niin
Voit opetella Suomen kaupungit kartalta tai pääkaupunkeja. Tai muuta trivia tietoa kapeasta aiheesta.
Piirtämään oppii nopeammin kuin viikossa, jos opettaja osaa asiansa.
Itsepuolustuksen alkeiskurssi kestää 4-8 tuntia yleensä. 4 tunnissa oppii teorian, kunhan kuuntelee ja on tarkkana. Muutama tekniikkakin saattaa jäädä muistiin, kunhan ne ovat yksinkertaisia.
Voi oppia pitämään suunsa kiinni, jättää siis laukomatta asiattomuuksia.
Voi oppia jotakin värssyjä, runoja, tekstiä ulkoa.
Voi oppia vaikka englannin yleisimpien epäsäännöllisten verbien taivutuksen, toiston kautta - viikossa on 7 päivää.
Voi oppia neulomaan, virkkaamaan, kutomaan mattoa, kun joka päivä tekee pienen pätkän.
Voi oppia oppimaan.
Vierailija kirjoitti:
Piirtäjäksi synnytään, ei aleta.
Tavallaan tuo on totta. Piirtämisen lahja on lähes kaikilla, mutta useimmilla se vaatii hieman esiinkaivamista.
Ei ole vitsi: Sukupuolitaudit voi oppia, nehän oppii jo koulussa, mutta myös ihan seksuaaliterapian opintojaksoilla vielä paremmin.
Lapsi oppi pyöräilemään kesällä alle viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Uimisen alkeet.
Kunpa oppiskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piirtäjäksi synnytään, ei aleta.
Tavallaan tuo on totta. Piirtämisen lahja on lähes kaikilla, mutta useimmilla se vaatii hieman esiinkaivamista.
Piirtämisen "lahja" on niin turha taito. Itelläni se on ja vaihtaisin ilomielin johonkin järkevämpään jos vain voisin.
Aakkoset oppii muutamassa tunnissa!
Neulomisen ja virkkaamisen alkeet. Patalapun ja isoäidinneliöistä pienen viltin saa aikaiseksi viikossa.
Aiheeseen löyhästi liittyen, muistatteko telkkariohjelman, joss kilpailijoiden piti viikossa opetella jotain asiaa, ja onnistuttuaan voitti kasan tavaraa? Muistan lajeista ainakin mummopyörällä lyhyt matka tosi hitaasti, tennispallon pompauttaminen seinään 100 kertaa, kansanedustajien nimet ja kasvot, jotain pianolla, Suomen lintujen tunnistamista, ehkä jotain viinintunnistusta...
Tulenteko. Opin partiossa sekä tulenteon että myös solmut. Suosittelen!
Jaa keskimääräisesti, alkeista?
+ 100 kiinalaista kirjotusmerkkiä
+ 300 sivistyssanaa
+ Kehonhuollon perusteet
+ Tiernapoikien kässärin joka roolin sanat ja laulut ulkoa
+ 10 kitarasointua
+ Musiikin yleisimmät asteikot pianolla
Onpas laaja. Jos pitää esim tehdä vaikutus toiseen:
ainakin voit opetella ottamaan eri ruokalajeja haltuun , hioa reseptiä omaan makuun
Opetella piirtämään tietyn aiheen hyvin, siis esim joku simppelimpi piirroshahmo
Joku jossa tarvitaan toistoja mutta ei ole suuritöinen.
Jos hahmotuskyky on ok, niin
Voit opetella Suomen kaupungit kartalta tai pääkaupunkeja. Tai muuta trivia tietoa kapeasta aiheesta.