syy miksi miehet eivät voi sietää lihavia naisia
hei
olen 28-vuotias mies ja olen keksinyt ehkä syyn sille, miksi miehet eivät voi sietää lihavia naisia. ihminen on kehittynyt evoluution seurauksena. luolamiesten aikaan naiset hoitivat lapsia ja miehet hankkivat ravinnon. jos nainen oli lihava, oli se huono asia miehelle, koska lihavat naiset tarvitsevat paljon enemmän ruokaa kuin hoikat, joten miehen tarvitsi hankkia ravintoa paljon enemmän, jos hänellä oli lihava nainen. lisäksi lihavat naiset ovat todella hitaita liikkumaan, joten jos tuli uhkatilanne, lihava nainen ei päässyt mitenkään omin avuin karkuun uhkaa (eli ajan tapaan ei pystynyt juoksemaan tarpeeksi nopeasti) eikä mies jaksanut kantaa häntä, joten miehen tarvitsi joka tapauksessa puolustaa naista sillä molempien karkuunlähtö ei ollut mahdollista.
näin ollen lihavia naisia suosivat miehet kuolivat helpommin itse nälänpuutteesen koska heidän tarvitsi ruokkia lihavia naisia enemmän ja puolustaa heitä henkensä uhalla useammin kuin laihoja, terveitä naisia. vähitellen siis lihavia naisia suosivat yksilöt (jos niitä on koskaan ollutkaan) karsiutuivat pois, ja parhaiten alkoivat pärjätä miehet, jotka välttivät lihavia naisia (joka näkyy mm. vastenmielisyytenä) ja suosivat hoikkia. loppujen lopuksi hoikkien naisten suosinta lähtee evoluutiosta.
Kommentit (75)
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:51"][quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:41"][quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:52"] [quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]Paskaa. Minä ainakin vihaan lautoja ja laihoja naisia Mies [/quote] Kuin myös. Mutta olenkin hetero enkä piilohomo. Laiha ja lauta nainen näyttää mieheltä [/quote] Voisiko joku näiden kommenttien yläpeukuttaja perustella mitä yläpeukutettavaa näissä on? Siis miksi vitussa aina on hienoa haukkua rumin sanoin laihoja, vaikka lihavien haukkumisesta loukkaannutaan? MIES haukkuu lihavia naisia ---> muut haukkuvat laihat NAISET kostoksi ---> kannustusta ja yläpeukkuja Mitä helvettiä minä, laiha nainen, olen nyt tehnyt että minut pitää haukkua ja sanoa että minua vihataan? Miten laihat naiset liittyvät nyt mihinkään, kun joku palstaileva mies haukkuu lihavia? [/quote] Tämä on aihe missä väkisin tulevat esiin laihat, ja laihoista kun puhutaan tulee taas läskit.
[/quote]
Eli sinusta on ihan logiikan mukaista loukkaantua ensin siitä, että joku haukkuu lihavia ja sitten perään haukkua laihat? Laihojen haukkuminen näyttää olevan sallittua ja hauskaa, lihavien haukkuminen on hirveää ja loukkaavaa.
[/quote]
Mitä hemmetin logiikkoja vetelet :D yleisesti tokasin kun puhutaan painosta, molemmat osapuolet tulevat esille, joka hemmetin keskustelussa, vaikka vaan puhutaan läskeistä tai vaan laihoista.
Otat nyt liian vakavasti tämän palstan. Pitäisikö minunkin vetää sokerimunkkin nenään kun taas miljoonannen kerran tällä palstalla haukutaan läskejä?
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:35"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:31"]
Lihavuus on suhteellista. Minun mielestäni lihava ihminen on yli 150kg, jonkun toisen mielestä riittää jos on 10kg yli indeksien.
[/quote]
No ei 150kg ole välttämättä lihava, jos on lihaksikas ja + 190cm mies. 150kg nainen on kyllä aina lihava.
[/quote]
Totta, piti laittaa että 150kg nainen mutta lipsahti ihminen.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:42"]
Toi on niiiin totta! Painan 120 kg. Suomalaisten pikkupilien kanssa aina tunsin, miten ylettyivät vaan vähän kärkeä kastamaan. Ei siinä kumpikaan mitään tyydytystä saanut. Sitten tutustuin ihanaan gambialaiseeni ja kuule hän kun jynkytti pohjaan asti niin se oli menoa! Nyt ollaan onnellisesti naimisissa enkä toiseen vaihtais
[/quote]
Toivottavasti asutte miehesi kanssa Gambiassa paikallisen sosiaaliturvan varassa ettekä Suomessa meidän suomalaisten elätettävinä.
Hei läskivihaaja. Kasva aikuiseksi.
Täällähän on jotkut elämänkoululaisten kokoontumisajot, hyvää yötä vaan.
Minulla on pienet rinnat ja painan alle 60 kg, Olen myös lyhyt. Kadehdin teitä reheviä/pitkiä naisia, joita miehet ihailevat.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 00:30"]
Minulla on pienet rinnat ja painan alle 60 kg, Olen myös lyhyt. Kadehdin teitä reheviä/pitkiä naisia, joita miehet ihailevat.
[/quote]
Tällainen olen minäkin ja miehet ihailevat yli oman tarpeen. Luultavasti sinustakin moni pitää, et vain näe sitä. Miksi oikeastaan edes tarvitset ihailua?
Kylläpä rupes tekeen mieli suklaata tätä ketjua lukiessa...
Hei ap, älä todellakaan luovu päivätyöstäsi, vaikka tällaisen liikuttavan naiivin teorian olet saanut kehiteltyä. Tässä on kuitenkin niin paljon asiavirheitä, että luultavasti kirjoitit vain huviksesi mitä sattui mieleen juolahtamaan, eikö niin? No huvin vuoksi ja koska uni ei tule, lähden leikkiin mukaan ja kumoan pari asiavirhettä.
1. Luolamiesten aikaan miehet eivät yksin hankkineet ravintoa. Naiset tekivät osuutensa keräilemällä, mikä todennäköisesti oli se varmempi ravinnonlähde kuin metsästäjien satunnaiset saaliit.
2. Lihavat naiset eivät tarvitse enempää ruokaa, päin vastoin, heillähän on kehossaan vararavintoa.
3. "Nälänpuute"???
4. Lihavia naisia on suosittu kautta aikojen, miksi muutoin edes lihavuutta edistäviä geenejä enää olisi perimässämme? Tai miksi afrikkalaisilla kääpiökansoilla, jotka harjoittavat ikivanhaa keräilijä-metsästäjä-elämäntapaa, on naisilla rasvapakarat? Nykyinen laihuuden ihannointi on hyvin nuori ilmiö ja seurausta länsimaisesta yltäkylläisyydestä. Nyt on varaa leikkiä ruualla, ennen ei ollut.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:51"]
jotkut naiset suosivat pyöreempiä miehiä eikä miehen pyöreys ole yhtä vastenmielistä kuin naisen.
[/quote]
Ja jotkut miehet suosivat pyöreämpiä naisia.
Olet aivan väärässä siinä, kumpi on vastenmielisempää. Taidankin arvata, miksi et saa naista. Salille ja lenkille mars, pitää kokea fyysistä epämukavuutta, muuten et millään miellytä naisen silmää. Ei lompakko, status, paha poika auta sua yhtään, vaan se että sä meet sieltä koneen äärestä ulos, sillä naiset huomaa sut ja kuolaa sun perään. Rakenna, hakkaa puita, mee salille, lenkille, mitä tahansa mikä rasittaa sun kroppaa. Pitkällä tähtäimellä sun kasvonpiirteet ja olemus muuttuu miehekkääksi. Sillä, oletko hoikka, normaali vai ylipainoinen sitten, ei ole väliä.
Miehen pyöreys yhdistettynä lihasten puutteeseen on todellakin vastenmielisin piirre ja todellinen turn-off. Tekee miehestä naisellisen.
Sen sijaan naiselle sopii paljon paremmin äidillinen, naisellinen pyöreys.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 00:09"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:51"][quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:44"] [quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:41"][quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:52"] [quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]Paskaa. Minä ainakin vihaan lautoja ja laihoja naisia Mies [/quote] Kuin myös. Mutta olenkin hetero enkä piilohomo. Laiha ja lauta nainen näyttää mieheltä [/quote] Voisiko joku näiden kommenttien yläpeukuttaja perustella mitä yläpeukutettavaa näissä on? Siis miksi vitussa aina on hienoa haukkua rumin sanoin laihoja, vaikka lihavien haukkumisesta loukkaannutaan? MIES haukkuu lihavia naisia ---> muut haukkuvat laihat NAISET kostoksi ---> kannustusta ja yläpeukkuja Mitä helvettiä minä, laiha nainen, olen nyt tehnyt että minut pitää haukkua ja sanoa että minua vihataan? Miten laihat naiset liittyvät nyt mihinkään, kun joku palstaileva mies haukkuu lihavia? [/quote] Tämä on aihe missä väkisin tulevat esiin laihat, ja laihoista kun puhutaan tulee taas läskit. [/quote] Eli sinusta on ihan logiikan mukaista loukkaantua ensin siitä, että joku haukkuu lihavia ja sitten perään haukkua laihat? Laihojen haukkuminen näyttää olevan sallittua ja hauskaa, lihavien haukkuminen on hirveää ja loukkaavaa. [/quote] Mitä hemmetin logiikkoja vetelet :D yleisesti tokasin kun puhutaan painosta, molemmat osapuolet tulevat esille, joka hemmetin keskustelussa, vaikka vaan puhutaan läskeistä tai vaan laihoista. Otat nyt liian vakavasti tämän palstan. Pitäisikö minunkin vetää sokerimunkkin nenään kun taas miljoonannen kerran tällä palstalla haukutaan läskejä?
[/quote]
No onhan se fakta, että laihoja on sallitumpaa haukkua kuin lihavia. Ei se ole palstan tosissaan ottamista.
Et taida oikein tajuta pointtia. Kun pointti oli se, että mitä se lihavia auttaa haukkua laihoja naisia, kun joku mies haukkuu lihavia? Kuulostaa nimenomaan sokerimunkin nenään vetämiseltä lihavien puolelta. Yritetään vierittää se viha omasta niskasta laihojen naisten niskaan.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:43"]
hei
olen 28-vuotias mies ja olen keksinyt ehkä syyn sille, miksi miehet eivät voi sietää lihavia naisia. ihminen on kehittynyt evoluution seurauksena. luolamiesten aikaan naiset hoitivat lapsia ja miehet hankkivat ravinnon. jos nainen oli lihava, oli se huono asia miehelle, koska lihavat naiset tarvitsevat paljon enemmän ruokaa kuin hoikat, joten miehen tarvitsi hankkia ravintoa paljon enemmän, jos hänellä oli lihava nainen. lisäksi lihavat naiset ovat todella hitaita liikkumaan, joten jos tuli uhkatilanne, lihava nainen ei päässyt mitenkään omin avuin karkuun uhkaa (eli ajan tapaan ei pystynyt juoksemaan tarpeeksi nopeasti) eikä mies jaksanut kantaa häntä, joten miehen tarvitsi joka tapauksessa puolustaa naista sillä molempien karkuunlähtö ei ollut mahdollista.
näin ollen lihavia naisia suosivat miehet kuolivat helpommin itse nälänpuutteesen koska heidän tarvitsi ruokkia lihavia naisia enemmän ja puolustaa heitä henkensä uhalla useammin kuin laihoja, terveitä naisia. vähitellen siis lihavia naisia suosivat yksilöt (jos niitä on koskaan ollutkaan) karsiutuivat pois, ja parhaiten alkoivat pärjätä miehet, jotka välttivät lihavia naisia (joka näkyy mm. vastenmielisyytenä) ja suosivat hoikkia. loppujen lopuksi hoikkien naisten suosinta lähtee evoluutiosta.
[/quote]kuolla nälän puutteeseen = kuolla ylensyöntiin, huoh
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 00:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 00:30"]
Minulla on pienet rinnat ja painan alle 60 kg, Olen myös lyhyt. Kadehdin teitä reheviä/pitkiä naisia, joita miehet ihailevat.
[/quote]Minäkin olen ja miehiä on kyllä aina ollut tyrkyllä. En inhoa lihavia, sillä tunnen useita ja ovat ystäviäni, mutta emme ole kateellisia toisillemme.
Tällainen olen minäkin ja miehet ihailevat yli oman tarpeen. Luultavasti sinustakin moni pitää, et vain näe sitä. Miksi oikeastaan edes tarvitset ihailua?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 23:44"]