syy miksi miehet eivät voi sietää lihavia naisia
hei
olen 28-vuotias mies ja olen keksinyt ehkä syyn sille, miksi miehet eivät voi sietää lihavia naisia. ihminen on kehittynyt evoluution seurauksena. luolamiesten aikaan naiset hoitivat lapsia ja miehet hankkivat ravinnon. jos nainen oli lihava, oli se huono asia miehelle, koska lihavat naiset tarvitsevat paljon enemmän ruokaa kuin hoikat, joten miehen tarvitsi hankkia ravintoa paljon enemmän, jos hänellä oli lihava nainen. lisäksi lihavat naiset ovat todella hitaita liikkumaan, joten jos tuli uhkatilanne, lihava nainen ei päässyt mitenkään omin avuin karkuun uhkaa (eli ajan tapaan ei pystynyt juoksemaan tarpeeksi nopeasti) eikä mies jaksanut kantaa häntä, joten miehen tarvitsi joka tapauksessa puolustaa naista sillä molempien karkuunlähtö ei ollut mahdollista.
näin ollen lihavia naisia suosivat miehet kuolivat helpommin itse nälänpuutteesen koska heidän tarvitsi ruokkia lihavia naisia enemmän ja puolustaa heitä henkensä uhalla useammin kuin laihoja, terveitä naisia. vähitellen siis lihavia naisia suosivat yksilöt (jos niitä on koskaan ollutkaan) karsiutuivat pois, ja parhaiten alkoivat pärjätä miehet, jotka välttivät lihavia naisia (joka näkyy mm. vastenmielisyytenä) ja suosivat hoikkia. loppujen lopuksi hoikkien naisten suosinta lähtee evoluutiosta.
Kommentit (75)
Jessus mitä soopaa,putkiaivon logiikkaa.ei tuohon aikaan ollut ylipainoisia ihmisiä.
Ihanko omin aivoin tommosta päättelit?
Olen nainen enkä voi sietää lihavia miehiä. Syy?
Luolamiesten aikaan ei kukaan ollut lihava. Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä vähähiilihydraattisempaa oli ruokavalio. Todellinen syy on se, että kun nainen on lihava, miehen penis ei kunnolla ulotu naisen sisälle asti rasvapoimujen takia. Pitää olla todellinen hevoskullinen musta mies, jos meinaa ylettyä.
Paskaa. Minä ainakin vihaan lautoja ja laihoja naisia
Mies
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:46"]
Olen nainen enkä voi sietää lihavia miehiä. Syy?
[/quote]
tietysti, kun miehet eivät ole niin ketteriä metsästäjiä = ei tule ruokaa perheelle
Noemmäätiä, lihavan naisen voi nähdä silläkin tavalla, että jos tulee huonot ajat niin lihava pystyy huolehtimaan jälkeläisistä pidempään kuin kuivakka. Ennenvanhaan oli huonot ajat tosi huonoja.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]Luolamiesten aikaan ei kukaan ollut lihava. Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä vähähiilihydraattisempaa oli ruokavalio. Todellinen syy on se, että kun nainen on lihava, miehen penis ei kunnolla ulotu naisen sisälle asti rasvapoimujen takia. Pitää olla todellinen hevoskullinen musta mies, jos meinaa ylettyä.
[/quote]
Älä jaksa. Terv. Entinen lihava jonka miehellä 14 cm kulli erektiossa ja kaikki asennot onnistui helposti.
Hohhoijaa mitä logiikkaa. Totuus on se että lihavat naiset eivät kivikaudella mahtuneet luolaan sisälle vaan jäivät ulos, joten he kuolivat sukupuuttoon. Lihavien naisten paluu maapallolle ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa niin kauan että miehet olisivat sisäistäneet hiedän olevan viehättäviä.
Tuohan on ihan täyttö puppua, miehethän ovat kautta aikojen nimenomaan suosineet lihavia naisia, niitä kun oli harvassa juuri sen takia kun ruokaa ei ollut koskaan tarpeeksi. Laihojen suosiminen tuli vasta lähiaikoina, ennenhän laihuus kertoi lähinnä sairaudesta ja heikkoudesta. Ja jos katsot ympärillesi nyt, huomaat että suurimmalla osalla lihavista ihmisistä, niin naisista kuin miehistä, on puoliso. Mistä olet päätellyt että miehet eivät voi sietää lihavia naisia? Jotkut eivät voi, kuten jotkut naiset eivät voi sietää lihavia miehiä.
Okei. Mun kokemus ei tuo teoriaasi. Viimekin viikonloppuna tämä ylipainoinen keski-ikäinen nainen sai hurjasti huomiota lajitovereiltasi (eikä ollut poikkeus viikonloppu). Ehkä sinusta ei ole evoluutiotutkijaksi, älä siis jätä vielä päivätyötäsi (jos sinulla sellainen on). Peace&Love :)
nyt poika olet päätellyt ihan väärin päin, luolamiehenhän kannatti rakastua lihavaan naiseen, jolla oli vararavintoa jos ei mammuttia saanutkaan kiinni. lihavalta tuleva lapsikin olisi saanut ravintoa.
Laiha nainen on muodikas koska muotisuunnittelijat ovat homomiehiä ja he suunnittelevat hienommat vaatteet pikkupojan vartaloisille naisille.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]Luolamiesten aikaan ei kukaan ollut lihava. Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä vähähiilihydraattisempaa oli ruokavalio. Todellinen syy on se, että kun nainen on lihava, miehen penis ei kunnolla ulotu naisen sisälle asti rasvapoimujen takia. Pitää olla todellinen hevoskullinen musta mies, jos meinaa ylettyä.
[/quote]
Voi vitun vajakki. Painoin 2 v. Sitten 120 kg (nyt 55 kg) ja 2 v. Sitten oli aivan normaalia mieheni kanssa. Hänellä ei ole hevoskullia
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:46"]
Olen nainen enkä voi sietää lihavia miehiä. Syy?
[/quote]
syy on aikalailla simppeli: lihavuus kertoo huonosta fyysisestä kunnosta ja siten siitä, etteivät lihava ole välttämättä yhtä hyvä metsästäjä. MUTTA näyttää siltä, että jotkut naiset suosivat pyöreempiä miehiä eikä miehen pyöreys ole yhtä vastenmielistä kuin naisen. tämä selittyy sillä, että hienoinen pyöreys voi olla jopa osoitus hyvästä metsästystaidoista, sillä ruokaa on jäänyt jopa ylikin. miehellä siis silmää miellyttävin on normaalipaino (pieni poikkeama suuntaan tai toiseen ei haittaa) ja naisella ehdottomasti normaalipainoa huomattavasti alhaisempi paino. teoriani mukaan miehen bmi on 24-26 ja naisen 20-22 kun he ovat kauneimmillaan.
Miksi sitten esim. osa afrikkalaisista miehistä tykkää pullukoista? JA suurin osa afrotaustaisista ainakin ISOSTA PERSEESTÄ ja paksuista reisistä?
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]
Luolamiesten aikaan ei kukaan ollut lihava. Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä vähähiilihydraattisempaa oli ruokavalio. Todellinen syy on se, että kun nainen on lihava, miehen penis ei kunnolla ulotu naisen sisälle asti rasvapoimujen takia. Pitää olla todellinen hevoskullinen musta mies, jos meinaa ylettyä.
[/quote]
Sanoo pienikullinen mies. Eli vika ei ole siinä pienessä kikulissa vaan naisen rasvapoimuissa. Joo, kyllä me uskotaan :)
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]
Luolamiesten aikaan ei kukaan ollut lihava. Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä vähähiilihydraattisempaa oli ruokavalio. Todellinen syy on se, että kun nainen on lihava, miehen penis ei kunnolla ulotu naisen sisälle asti rasvapoimujen takia. Pitää olla todellinen hevoskullinen musta mies, jos meinaa ylettyä.
[/quote]
Kerropa nyt oikein että missä ne rasvapoimut on ettei penis ylety vaginaan? Luuletko että lihava nainen ei pysty levittämään haarojaan? Jos joku läski seksielämään vaikuttaa, niin miehen läskit peniksen ympärillä.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:47"]Paskaa. Minä ainakin vihaan lautoja ja laihoja naisia
Mies
[/quote]
Kuin myös. Mutta olenkin hetero enkä piilohomo. Laiha ja lauta nainen näyttää mieheltä
Se nyt vaan on niin karmean näköistä.