Kuntakokeilussa olevat työttömät - millaisia kokemuksia?
Minusta tämä on ihan yhtä tyhjän kanssa. Minulle lähetetään linkkejä työpaikkoihin, jotka löydän ihan itsekin ja joihin olen usein jo hakenut.
Kommentit (37)
Odotan yhä yhteydenottoa heiltä. Keväällä sain kirjeen jossa kerrottiin että olen siinä mukana, sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.
Suurin osa työttömistä ei tee töitä tarpeeksi ahkerasti
Jos työttömät luulevat että kuntakokeiluun mennään laiskottelemaan niin he ovat väärässä - näitä yksilöitä tulee rangaista eri menetelmillä jos työtahti on riittämätöntä
Vierailija kirjoitti:
Odotan yhä yhteydenottoa heiltä. Keväällä sain kirjeen jossa kerrottiin että olen siinä mukana, sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.
Unohdin mainita että tämä turussa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen siis Helsingistä. Avoimia työpaikkoja on ihan hyvin ja tuntuu aika pöljältä käyttää ylimääräistä aikaa siihen, että raportoi, miten kävi. Eikö ole ilmiselvää, että jos saan paikan, poistun työttömien joukosta. Ja jos en saa paikkaa, jatkan työttömänä.
Mutta eihän ne tiedä, että haet, jos et raportoi.
Toukokuusta eteenpäin uusia asiakkaita pitäisi kunnissakin kohdata 2 vko välein, joten mielenkiintoistahan tässä tulee, jos eivät saa edes vanhoja asiakkaita vuodessa soiteltua läpi.
Ei se kuntakokeilu mihinkään vaikuta. Pelkkää demarointia.
Aktiivimalli kakkosella eli työnhakuvelvoitteella voidaan onnistua lisäämään työttömien epätoivoa, mikä kai on tarkoituskin.
Minulle se oma valmentaja, vai mikä lie, on soitellut pari kertaa. Tutkailtiin minulle sopivia työpaikkoja. Sitten tuli kirje, että pitää hakea erästä työtä. Se oli juuri se työpaikka, joka ei sopinut minulle. Se sama josta olin sanonut ettei se taida olla minulle sopiva työ. Siinä vaadittiin oman auton käyttöä. Ei minulla ole edes ajokorttia. Tein hakemuksen, kun käskettiin. En päässyt haastetteluun. Nyt ei ole kuulunut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 kuukauden välein soittoja, 1 karenssi ja yksi meinasi tulla.
Mistä tuo karenssi tuli ?
Työnantaja valehteli, että kieltäydyin töistä puhelimessa haastattelua sopiessa. Toinen meinasi tulla, kun virkailija rupesi vaatimaan selvitystä tarjotun työpaikan vastaanottamisesta. Mitään työpaikkaa ei ollut tarjonnut.
Vierailija kirjoitti:
Aika kökkö meininki ja näköjään vähän joka puolella Suomea. Mitä ne työntekijät oikein tekevät, panostaako ne lähes kaiken ajan nuoriin työnhakijoihin?! Tietysti korona on vaikeuttanut asioita mutta silti. Ei vaikuta edes sen tasoiselta palvelulta mitä te-toimistoista sai.
Aika lailla ne riitelevät keskenään siitä, mitä työttömän tulee tehdä ja pitääkö ihan oikeasti joka asia laittaa asiakastietojärjestelmään, jos siitä asiakkaan kanssa sovitaan. Siellä on kaksi erilaista maailmaa eli ymmärtäväinen ja kaiken uskova sossutätimaailma ja viranomaispalveluja tuottava te-maailma. Ensinmainittujen mielestä tiedot merkitään niin, että asiakas saa aina etuutta.
Vierailija kirjoitti:
Heti ilmaistöihin pääsin kauppaan, menossa joka toinen päivä 4 tuntia per päivä. 10 minsan tauko ja ei saa tupakoida, ainoa hyvä on mahtavat työkaverit ja lyhyt, 5 minsan työmatka. Minusta tuo tupakointikielto on jo ihmisoikeusasia.
Tapatat itsesi tupakalla. Kaikki sanovat sitä tai alkoholismilla kysy vaikka Vesa Matti Loirilta tai vaik Dannyltä oikeusjutun jälkeen kun selviää 3-draamasta.
Jaa itellä pyydetty soittaamaan eri paikkoihin hoiva alalta ja Diakista paikkaa palkkatuella tai (siis työkokeilupaikkaa, paikat eivät ota, itellä autismi ja oma-ohjaajan tapaaminen kelan työntekijän kanssa verkostotapaaminen tammikuussa) valmistuin it-alalta ja ei töitä. Normi aineet ja ei työtä edelleenkään. Ja vielä sodan uhka maailmassa ja nainen hankkia.
9% kuntakokeilun työntekijöistä kokee työnsä miellyttäväksi, 51% ei tod.
🙄
https://kuntalehti.fi/uutiset/tyollisyyden-kuntakokeilun-kokemuksia-haa…
Vierailija kirjoitti:
9% kuntakokeilun työntekijöistä kokee työnsä miellyttäväksi, 51% ei tod.
🙄
https://kuntalehti.fi/uutiset/tyollisyyden-kuntakokeilun-kokemuksia-haa…
"Jopa 60 % TE-toimistoista siirtyneistä kertovat kokemuksensa kuntakokeiluissa työskentelyssä olevan erittäin tai melko huonot."
Jos työntekijöiden tuntemukset ovat tuollaiset, niin minkälaiset mahtavat niiden asiakkaiden kokemukset olla? Niinpä, ketään ei kiinnosta.
Pyhäjärvi. Pitää käydä vanhuskodissa, ilman työvalineita nostaa mummoja koko päivä, tehdä kaikki raskat ja liikaiset työt. 9 euro 8 tuntia,6 päivää viikolla, .
po kirjoitti:
Pyhäjärvi. Pitää käydä vanhuskodissa, ilman työvalineita nostaa mummoja koko päivä, tehdä kaikki raskat ja liikaiset työt. 9 euro 8 tuntia,6 päivää viikolla, .
Jotenkin säälin niitä mummoja, jotka haluaisi rauhassa istua ja katsoa telkkaria, mutta ei, joku kuntakokeilun asiakas ryntää nostelemaan tämän tästä.
Vierailija kirjoitti:
Jos työntekijöiden tuntemukset ovat tuollaiset, niin minkälaiset mahtavat niiden asiakkaiden kokemukset olla? Niinpä, ketään ei kiinnosta.
Miksi asiakkaat kiinnostaisivat? Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa tärkeintä on aina virkamiehen etu.
po kirjoitti:
Pyhäjärvi. Pitää käydä vanhuskodissa, ilman työvalineita nostaa mummoja koko päivä, tehdä kaikki raskat ja liikaiset työt. 9 euro 8 tuntia,6 päivää viikolla, .
Aika outoa. 9€ kun maksetaan vain viideltä päivältä/viikko. Taidat olla valehtelija 🤥🤭🤔