Miksi Ranskalaiset vaimot ymmärtävät miesten tarpeet?
Ranskalaiset kykenevät jakamaan miehensä muitten naisten kanssa paremmin kuin muut länsimaalaiset naiset. Miten he ovat oppineet hyväksymään tilanteen?
Kommentit (8)
Ranskassa on tapana, että myös naisella on rakastaja tai kaksi.
Ranskassa asuvana voin kertoa, etteivät tavisnaiset siellä katso pettämistä sen suopeammin kuin Suomessa. Ranskastar sitä paitsi antaa helposti ympäri korvia. Esim. poliittisen eliitin ja muun ns. yläluokan vaimot ovat sitten asia erikseen.
Tosiaan, kyllä niiltä ranskattarilla on omat lohduttajansa myös. Ehkäpä kumpikin sukupuoli suhtautuu Ranskassa avioliittoon enemmän yhteisenä yrityksenä ja "vapaa-aikaa" voi sitten viettää avioliiton ulkopuolellakin, ilman että se upottaa koko laivaa? Joku Ranskassa asunut voisi antaa tähän näkökulmaa?
aristokraateilla on ollut tuo useamman asunnon perinne ja pitkät liitot joissa nähdään ehkä kerran vuodessa, molemmilla omat rakastajansa omissa taloissaan.
mutta peruskatoliset muut, niin eeeeeeiii.
Herra on hyvä vaan ja menee ehdottelemaan tavisranskalaiselle että solmitaan liitto jossa molemmat käyvät töissä, vaimo tekee kotihommat ihan yksin (ilman apuja) ja mies saa luvan pettää ja vaimon pitää nyhjätä kotona. Katsotaan miten käy.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 18:04"]
Herra on hyvä vaan ja menee ehdottelemaan tavisranskalaiselle että solmitaan liitto jossa molemmat käyvät töissä, vaimo tekee kotihommat ihan yksin (ilman apuja) ja mies saa luvan pettää ja vaimon pitää nyhjätä kotona. Katsotaan miten käy.
[/quote]
:D
Kaikissa kulttuureissa, joissa vaimot ovat ok pettämisen kanssa, on myös tapana se, että sillä vaimolla rakastajia myös.
Esim. aasiassa tuo on myös normaalia, siellä vaimoilla on useita miehiä, eikä niillä kiinnosta seksi sen aviomiehen kanssa välttämättä.
Yksi lemppariblogeistani kertoi juuri tänään ranskalaisten olevan onnellisuusmittauksissa häntäpäässä. Jos eivät sitten osaa enää arvostaa?
Kotirouvalla ei ole valinnanvaraa?