Isäni soitti minulle ja sanoi ” Näyttää siltä ettet välitä meistä”
Sydämeni on palasina. Olin kuntosalilla pitkästä aikaa ja kesken treenin isä soitti. Olen 23-vuotias nainen ja sairastan masennusta. Nyt on varmaan neljäs vuosi. Minulla on myös ptsd ja ahdistuneisuushäiriö. Eli kyllä, kaikkea löytyy.
Yritän sinnitellä joka päivä elämäni kanssa. Yritn urheilla, tehdä töitä ja opiskella. Välillä on tosi raskaata ihan pelkkä aamulla herääminen.
Nyt isäni soitti ja antoi kuulua. Hän kertoi puhelimessa kuinka minä en ole enää sama ihminen, ja suhteemme eivät ole samanlaisia perheeni kanssa tai että minä olen pilanut suhteemme. Syynä tähän siis sairauteni ja se etten jaksa matkustaa usein kotipaikkakunnalle perheeni luo. Kuuntelin isän asiat itku kurkussa. Vaikka äänestäni kuuli suruni, isä ei reagoinut siihen mitenkään.
Oikeasti tuntuu ihan kauhealta nyt. Jouduin lähtemään salilta itkua pidätellen pois.
Kaipaisin vaan vertaistukea, jotain. Tuntuu juuri nyt kuollettavan pahalta.
Olisiko mahdollista masentuneen ihmisen suunnata välillä katseensa pois omasta psyykestä ja omasta olosta, ja miettiä, miten voisi auttaa läheisiään, antaa heille jotain itsestään? Se voisi avartaa tajuntaa ja auttaa huomaamaan muutakin kuin oman mielentilan.