HUS:n ex-johtaja varoittaa numeroilla: Epidemia ei ole ohi, kuolleiden määrä Suomessa kasvussa edelleen
Verkkouutiset 17.9.2021 HUS:n ex-johtaja varoittaa numeroilla: Epidemia ei ole ohi
Koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten määrä on kasvanut kesäkuun jälkeen.
https://www.verkkouutiset.fi/husn-ex-johtaja-varoittaa-numeroilla-epide…
HUS:n toimitusjohtaja ja nykyinen SDP:n kansanedustaja Aki Lindén muistuttaa koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten nousseen deltamuunnoksen leviämisen myötä.
Hän arvostelee monien medioiden tekemää linjausta siitä, ettei esimerkiksi tartuntamääristä aiota uutisoida entiseen tapaan.
– Koronakuolemia Suomessa 16.6.–16.7. oli 14, 16.7.–16.8. oli 25 ja 16.8–16.9- oli 48. Laitoin tämän lukusarjan näkyville siksi, että näitähän ei nyt ”kuulu” esittää, kun suurten mediatalojenkin mielestä tämä ”ei sovi tunnelmaan”, Aki Lindén kirjoittaa Twitterissä.
Mielenkiintoista myös, että vaikka tartuntamäärien ei pitänyt olla enää niin relevantteja kuin esim. sairaanhoidon tarve, nyt otsikoissa puhutaan vain tartunnoista eikä esim. tästä:
"Teho-osastoilla potilasmäärä on kuitenkin viime viikon aikana kasvanut. "
THL:n, HUS:n väki tekee karhunpalveluksen Suomelle ja kansalle jos se alkaa piilottelemaan tartuntalukuja, joka on ollut hyvä mittari Suomen tartuntatilanteesta. Jo nyt kun sairastuneet ja altistuneet rokotetut jätetään testaamatta tartuntatilanteen kuva vääristyy rankasti alakanttiin, jopa yli puolella.
Kommentit (44)
Juu no kasvakoon vaan mutta minä en ainakaan yhtään rättiä enää naamalleni laita!
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla kuolleisuus alle 75-vuotiaissa?
Olisi kiva tietää kuolleisuus muissa kuin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Tämä vuosi on tuskin jakaumaltaan erillaisempi:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
20–49-vuotiaita kuoli 8.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.
Ulkomaalaistaustaisten osuus kuolleista
Koronavirusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana koronavirustautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.
Tilastokeskus
Vierailija kirjoitti:
Melkoinen kasvu koronakuolemissa.
Suurin osa rokottamattomia, joten he ovat tietoisesti valinneet tuon mahdollisuuden useissa tapauksissa.
Rokotus on ollut tarjolla, joten jokainen joka terveytensä puolesta voi sen ottaa ja sen haluaa, on sen myös saanut.
Linden nyt vaan pelkää hallituksen puolesta. Korona kun mahdollistanut sen pystyssä pysymisen tähän asti.
Hyvä muistaa, että Linden on Kiurun paras kaveri ja käsikassara. Edellisen vaalikauden temppulustaan kiitokseksi hänelle annettiin tuo SDPn kansanedustajan paikka eläkehommaksi. Lindeniä ei pidä kenenkään ottaa tosissaan, ei edes kuunnella hänen mölinöitään, jotka ovat vain sosialistista propagandaa.
Aivan riittävässä määrin on muistutettu, että virus ei ole mihinkään kadonnut, vaan vaeltaa edelleen väestössä. Sekin on kerrottu, että tällä hetkellä kirtävä virusvariantti on edellisiä helpommin tarttuva.
Ihmiset voivat tässä tilanteessa kuitenkin aivan hyvin elää vapaammin, kunhan muistavat faktat ja huolehtivat turvalisuudestaan riittävästi. - Linden ressukka ei oikein näytä tajuavan kokonaisuuksia. Onneksi hänet on kyörätty eläkkeelle ja tilalle saatu rehelliset ja osaavat johtajat. Vielä kun joku poksauttaisi kuplan, joka valitsee HUSin tilanteesta hänen ollessaan HUSn johdossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katos Linden on vouhottaja. En olis uskonut.
Tilastotiedon esittäminen vouhotusta?
On se nyt, kun totuutta koitetaan viilata talousmiesten toivomaksi 🖓
Vierailija kirjoitti:
Verkkouutiset, lol.
Kyllä luulisi nyt myös Antti Kurvisen, Mika Lintilän, Petteri Orpon, Elina Valtosen, Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen, Timo Lapin, Mikael Pentikäisen, Hjallis Harkimon ja muidenkin uskovan, kun sentään kokoomusmedian ykkösnyrkki Verkkouutiset asian uutisoi 😎
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla kuolleisuus alle 75-vuotiaissa?
Olisi kiva tietää kuolleisuus muissa kuin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Tämä vuosi on tuskin jakaumaltaan erillaisempi:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
20–49-vuotiaita kuoli 8.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.Ulkomaalaistaustaisten osuus kuolleista
Koronavirusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana koronavirustautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.Tilastokeskus
Jahas taas kulkutautimyönteiset/rokotusvastaiset pyrkivät ajamaan agendaansa harhaanjohtavaa tietoa levittelemällä.
Tuo tilasto ei ole mitenkään relevantti, jos keskustellaan siitä, mistä Linden puhuu.
Relevanttia tietoa on ainostaan se, mitä tällä hetkellä tapahtuu. Viimeaikaiset tilastot näyttävät nimittäin toisenlaisilta. Ikäjakaumat ovat muuttuneet. Sillä on merkitystä. Ja sillä, keitä nuo vakavasti sairastuneet ja kuolleet ovat. - Tiedän, että tämän relevantin tiedon esittäminen on rokotevastaisille/kulkutautimyönteisille mahdotonta ja he haluavat kieltää totuuden voidakseen elää valheessaan ja vastuuttomuudessaan yhteiskuntaa ja läheisiään tuhoten.
En kuitenkaan arvosta Lindenin puheita tippaakaan. Hän on vain poliittinen pelle, joka on paniikissa, kun hallituksen savijalka murtuu.
Tilanne on tänä päivänä aivan eri kuin aiemmin. Rokotukset mahdollistavat yhteiskunnan avaamista.
Jos hallitus olisi ihmisten puolella oman poliittisen suhmurointinsa sijaan, meillä olisi jo keväästä asti ollut koronapassi valmiina ja käytössä soveltuvin osin.
Edelleen ihmettelen, miten Suomi kehtaa mekastaa IT-osaamisestaan ja erinomaisesta terveydenhoidostaan, kun koronapassia ei olla saatu aikaan sitten millään, kun muualla se on ollut käytössä jo pitkään.
Kuolleiden määrä tuppaa kasvamaan oli koronaa tai ei. Joka ikinen päivä kun kuolee ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla kuolleisuus alle 75-vuotiaissa?
Olisi kiva tietää kuolleisuus muissa kuin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Tämä vuosi on tuskin jakaumaltaan erillaisempi:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
20–49-vuotiaita kuoli 8.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.Ulkomaalaistaustaisten osuus kuolleista
Koronavirusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana koronavirustautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.Tilastokeskus
Tarkennusta vielä:

Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon. (5 ollut tehohoitojaksolla kaikki yli 15-vuotiaita)
Alle 30-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon (yksi 30-vuotta täyttänyt on)
30–49-vuotiaita kuoli 8 tai 9.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkkouutiset, lol.
Kyllä luulisi nyt myös Antti Kurvisen, Mika Lintilän, Petteri Orpon, Elina Valtosen, Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen, Timo Lapin, Mikael Pentikäisen, Hjallis Harkimon ja muidenkin uskovan, kun sentään kokoomusmedian ykkösnyrkki Verkkouutiset asian uutisoi 😎
Eivät nuo henkilöt ole sosialisteja/kommareita eli demareitten ja vassareiden äänestäjiä saati edustajia.
Nuo henkilöt ovat älykkäitä ja osaavia porvarillisten puolueiden edustajia. He todellakin lukevat ja suosivat vapaata mediaa, joka esittää myös poikkeavia ajatuksia ja mielipiteitä. Heillä on erinomaiset tiedot ja hallitsevat lähdekritiikin toisin kuin surkeat vasemmitolaiset
He ymmärtävät täysin, että Linden on taas Kiurun asialla, pyrkimässä turvaamaan punavihreän hallituksen elämänlankaa, eli luomassa negatiivista ilmapiiriä. Se on välttämätöntä, jotta hallitus pysyy pystyssä. Marinin hallituksen elinehto ja alkumetreiltä on ollut mahdollisimman kauhea koronatilanne. Nyt se alkaa heiketä ja hallitukselta viedään siis pohjaa.
Linden ei kerro mitään uutta. Ainoastaan painottaa asioita sosialsiteille/kommareille mieluisella tavalla poliittisista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan vaan etätyösuositus jatkuu ikuisesti!
Lähityöt on jotain niin 1900-lukuista. Avokonttoriin häiriintymään ja saamaan naapurin koronat, influenssat ja norot.
Ei enää ikinä!
Mutta kun ei taida jatkua! Ihmiset pitää hallituksen mielestä saada työpaikoille eli kuluttamaan lounaita, polttoaineita ja kahvilatuotteita tauoilla. Ei tule kesää, en kuluta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla kuolleisuus alle 75-vuotiaissa?
Olisi kiva tietää kuolleisuus muissa kuin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Tämä vuosi on tuskin jakaumaltaan erillaisempi:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
20–49-vuotiaita kuoli 8.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.Ulkomaalaistaustaisten osuus kuolleista
Koronavirusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana koronavirustautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.Tilastokeskus
Tarkennusta vielä:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon. (5 ollut tehohoitojaksolla kaikki yli 15-vuotiaita)
Alle 30-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon (yksi 30-vuotta täyttänyt on)
30–49-vuotiaita kuoli 8 tai 9.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.
Tarkennuksesi on yhdentekevä, koska tieto ei ole relevanttia tämän päivän tilanteen valossa.
Tauti riehuu rokottamattomien keskuudessa ja sairastuneiden keski-ikä on laskenut.
Kansanedustaja Kassler ja ohutviiksi-Ossi järjestivät perinteisen rokotekriittisen poikain saunaillan lauantaina. Kesken painin tavoitetut älyköt kommentoivat seuraavaa: "Hienoa, että oli mielenosoitus saatu aikaan. Valitettavasti emme irronneet Ossin kanssa paikalle, sillä olimme kirjaimellisesti jääneet jumiin. Suoleen" hykerteli Kassler. "Perustamani isänmaallinen Pelastetaanko lapset -järjestö oli kyllä paikalle paikalliskomissaarien voimin, ja osallistujille jaettiin linkkejä puolueettoman mv-sanomain sivuille" sanaili Viiksi hikeä otsaltaan pyyhkien. Jatkosuunnitelmistaan herrat kertoivat seuraavaa: "Nyt kun olemme molemmat lauenneet, tarkoitan levänneet täällä mökillä, niin seuraavaksi syödään "vitamiinit" ja lähdetään treenaamaan Kasslerin niskaa. On kaunista kun r asistin kaljussa hiki kiiltää" kertoo Ossi kiintymystä ilmeessään. Viisaita sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla kuolleisuus alle 75-vuotiaissa?
Olisi kiva tietää kuolleisuus muissa kuin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Tämä vuosi on tuskin jakaumaltaan erillaisempi:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
20–49-vuotiaita kuoli 8.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.Ulkomaalaistaustaisten osuus kuolleista
Koronavirusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana koronavirustautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.Tilastokeskus
Tarkennusta vielä:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon. (5 ollut tehohoitojaksolla kaikki yli 15-vuotiaita)
Alle 30-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon (yksi 30-vuotta täyttänyt on)
30–49-vuotiaita kuoli 8 tai 9.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.
Tarkennuksesi on yhdentekevä, koska tieto ei ole relevanttia tämän päivän tilanteen valossa.
Tauti riehuu rokottamattomien keskuudessa ja sairastuneiden keski-ikä on laskenut.
Kuolleisuuden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, mikä on sairastuneiden keski-ikä. Yhä edelleen kuolleiden mediaani-ikä on reippaasti yli 80 ja alle 29-vuotiaita ei ole kuollut yhtään koronaan. Suomessa siis. Olikohan 95%, joilla on kuolleista ollut yksi tai useampi pitkäaikaissairaus.
"Koronakuolemissa on virhemarginaalia, sillä koronapositiivisen vainajan kuolinsyyksi voidaan merkitä korona, vaikka se ei olisi vain välillinen vaikuttaja, tai jopa syytön kuolemaan."
Onko vielä olemassa minkäänlaisia tilastoja tapauksista joissa korona on todettu kuolinsyyksi, sillä ainakin tilastokeskuksen kuolinsyytilastot viime vuodelle valmistuvat vasta tämän vuoden lopussa.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee päivittäin koronavirusinfektioihin liittyvien kuolemien lukumäärän. Se on arvio ja perustuu tartuntatautirekisterin tietoihin. Nämä tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä.
Tartuntatautirekisterissä kuolema tilastoidaan koronavirusinfektioon ja COVID-19-tautiin liittyväksi kuolemaksi, kun se on tapahtunut 30 päivän sisällä positiivisesta koronavirustestituloksesta. Tartuntatautirekisterin tiedot luokitellaan niiden kuntien mukaan, joissa henkilö on ollut kirjoilla.
Tilastokeskus julkaisee myöhemmin vuosittaiset kuolemansyytilastot, jotka perustuvat kuolintodistuksiin.
Kuolemansyytilastoinnissa kunkin vuoden tiedot valmistuvat seuraavan vuoden lopussa. Vuoden 2020 kuolemansyytilaston tiedot valmistuvat siksi vuoden 2021 lopussa.
Ja mihinköhän koronarokotetut kuolevat kun heitä ei edes testata koronapositiivisuuden varmistamiseksi? Kuinka moni rokotettujen koronakuolema on tilastoissa jo joku muu koronan aiheuttama kuolinsyy mm. keuhkokuume, sydän- tai verisuonitapahtuma jne?
Suomessa kuolee joka kuukausi ehkä 5000 ihmistä. Heistä siis n. 0.3 - 1%:lla on ollut korona kuoleman kontributoivana tekijänä. Ja edelleen nämä koronaan kuolleet ovat sen ikäisiä ja kuntoisia, että eivät he oikeastaan ennenaikaisesti menehtyneet. Miksi ainoastaan noista muutamasta kymmenestä välitetään, ja sivuutetaan täysin 4950? Itsemurhiinkin kuolee Suomessa enemmän väkeä eikä ketään kiinnosta. Kokonaiskuolleisuuskaan ei ole noussut, eikä sairaaloiden kapasiteetti ole millään tavoin koetuksella, parikymmentä tehohoitopotilastakin on suorastaan surkuhupaisan pieni luku tähän hullunmyllyyn suhteutettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkkouutiset, lol.
Kyllä luulisi nyt myös Antti Kurvisen, Mika Lintilän, Petteri Orpon, Elina Valtosen, Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen, Timo Lapin, Mikael Pentikäisen, Hjallis Harkimon ja muidenkin uskovan, kun sentään kokoomusmedian ykkösnyrkki Verkkouutiset asian uutisoi 😎
Eivät nuo henkilöt ole sosialisteja/kommareita eli demareitten ja vassareiden äänestäjiä saati edustajia.
Nuo henkilöt ovat älykkäitä ja osaavia porvarillisten puolueiden edustajia. He todellakin lukevat ja suosivat vapaata mediaa, joka esittää myös poikkeavia ajatuksia ja mielipiteitä. Heillä on erinomaiset tiedot ja hallitsevat lähdekritiikin toisin kuin surkeat vasemmitolaiset
He ymmärtävät täysin, että Linden on taas Kiurun asialla, pyrkimässä turvaamaan punavihreän hallituksen elämänlankaa, eli luomassa negatiivista ilmapiiriä. Se on välttämätöntä, jotta hallitus pysyy pystyssä. Marinin hallituksen elinehto ja alkumetreiltä on ollut mahdollisimman kauhea koronatilanne. Nyt se alkaa heiketä ja hallitukselta viedään siis pohjaa.
Linden ei kerro mitään uutta. Ainoastaan painottaa asioita sosialsiteille/kommareille mieluisella tavalla poliittisista syistä.
Nyt on ruiskukan siniset silmikot tiukasti päässä 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla kuolleisuus alle 75-vuotiaissa?
Olisi kiva tietää kuolleisuus muissa kuin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä.
Tämä vuosi on tuskin jakaumaltaan erillaisempi:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
20–49-vuotiaita kuoli 8.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.
Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.Ulkomaalaistaustaisten osuus kuolleista
Koronavirusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana koronavirustautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.Tilastokeskus
Tarkennusta vielä:
Kuolleiden ikä ja sukupuoli
Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon. (5 ollut tehohoitojaksolla kaikki yli 15-vuotiaita)
Alle 30-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon (yksi 30-vuotta täyttänyt on)
30–49-vuotiaita kuoli 8 tai 9.
50–59-vuotiaita kuoli 17.
60–69-vuotiaita kuoli 35.Koronavirustautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.
Tarkennuksesi on yhdentekevä, koska tieto ei ole relevanttia tämän päivän tilanteen valossa.
Tauti riehuu rokottamattomien keskuudessa ja sairastuneiden keski-ikä on laskenut.
Kuolleisuuden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, mikä on sairastuneiden keski-ikä. Yhä edelleen kuolleiden mediaani-ikä on reippaasti yli 80 ja alle 29-vuotiaita ei ole kuollut yhtään koronaan. Suomessa siis. Olikohan 95%, joilla on kuolleista ollut yksi tai useampi pitkäaikaissairaus.
Pääosa ikään katsomatta monisairaita, mm. perussairautena syöpä, sydän- ja verisuonisairaudet jne. Sairaalloinen ylipaino yleensä vain perussairauden jatkeena.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kuolee joka kuukausi ehkä 5000 ihmistä. Heistä siis n. 0.3 - 1%:lla on ollut korona kuoleman kontributoivana tekijänä. Ja edelleen nämä koronaan kuolleet ovat sen ikäisiä ja kuntoisia, että eivät he oikeastaan ennenaikaisesti menehtyneet. Miksi ainoastaan noista muutamasta kymmenestä välitetään, ja sivuutetaan täysin 4950? Itsemurhiinkin kuolee Suomessa enemmän väkeä eikä ketään kiinnosta. Kokonaiskuolleisuuskaan ei ole noussut, eikä sairaaloiden kapasiteetti ole millään tavoin koetuksella, parikymmentä tehohoitopotilastakin on suorastaan surkuhupaisan pieni luku tähän hullunmyllyyn suhteutettuna.
Turha hysteerikoille on yrittää antaa realistista kuvaa tilanteesta. Ei ne kuitenkaan tajua/suotu sitä myöntämään, että tilanne ei ole mikään maailmanlopun meininki, vaan koko epidemian ajan Suomessa on ollut hyvin maltillinen koronatilanne. Edelleenhän vain reilu 2% väestöstä on edes taudin tiettävästi sairastanut. Mutta ei se mene perille, kun on paljon kivempi lietsoa aiheetonta kauhua. Tuleepa edes sillä näille raukoille jännitystä elämään.
Ennakkotietojen mukaan koronaan kuolleista yhdeksän kymmenestä oli yli 70-vuotias vuonna 2020
Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Suomessa joka sadas kuolema oli covid-19-virustaudin aiheuttama. Vuonna 2020 kuolleita oli yhteensä 55 500, joista covid-19-virusinfektioon menehtyi 534 henkeä. Lisäksi covid-19 oli mukana vaikuttamassa 68 henkilön kuolemaan muuna kuin tilaston peruskuolemansyynä.
Tilastokeskus