Lapsi ei halua harrastaa liikuntaa
Ikää pian 13. Viikoittainen harrastus oli loppunut koronan aikana eikä suostunut sitä uudestaan aloittamaan. Koskaan ei halua lähteä kanssani lenkille, ulos tai uimaan. Joskus harvoin suostuu tulemaan mukaan. Uutta harrastusta ei ole ehdottanut eikä halunnut mitään aloittaa. Mitä teen? Rasittaa. En halua jankuttaa liikunnasta enkä tiedä että mikä siinä on, kun ei vaan. Pitääkö ottaa sitten netti pois, että mitään tekemistä ei ole, paitsi lähteä ulos? Itse saman ikäisenä ja nuorempanakin kävin kyllä lenkillä ja ainakin kävelyllä lähes päivittäin.
Kommentit (59)
Viidesluokkalainen pyöräilee viisi kilometriä suuntaansa kouluun vapaaehtoisesti - on kuulemma paljon mukavampi hurauttaa kuin odottaa linja-autoa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä samanlainen poika, liikunta ei innosta. Sellainen missä tulisi hiki ja niin että kunto kohoaisi. Ja me vanhemmat tykätään liikkua.. painoa alkaa tulla, toivon että teininä menisi sit pituuskasvuun ja alkais liikuntainto sitten kun alkaa tytöt kiinnostaa tai jotain. Tai sit parin vuoden päästä rehaan sen väkisin muutaman kerran viikossa johonkin liikkumaan. Nyt hän 12v
Tulee olemaan kova pala, kun tajuaa ettei liikunnallisuus tai lihakset vetoa tyttöihin vaan kaikki on kiinni pituudesta ja naamasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai se olikin edestakainen matka eli 14 km pakotus. Kylmällä säällä. Kauheaa.
Mitä hittoa? Kuten tuossa aiemmin kirjoitin niin asiasta keskusteltiin. Ihan yhdessa tultiin siihen lopputulokseen että poika pyöräilee. Ei todellakaan pakoteta mihinkään :D Kummallisia oletuksia täällä. 14 km pyöräily teinipojalle joka on aiemmin harrastanut aktiivisesti urheilua ei ole yhtään mitään.
Niin no niin. Annat kuitenkin ymmärtää nuorelle, että nuoren on pakko tehdä juuri noin? Voisihan hän itse jo määrittää milloin liikkuu esim. vapaalla. Hyvä jos matka ei ole yhtään mitään, muille kylmä viima olisi jo liikaa ja liukkaus. Osa haluaa tehdä vapaa-ajalla virkeänä, ei kouluun tai työhön liittyen, mutta on varmaan erilaisia ihmisiä.
Mun lapsen yhtäkkisen liikkumattomuuden taustalta paljastui astma. Oireili vain pääkipuna ja liikuntahaluttomuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai se olikin edestakainen matka eli 14 km pakotus. Kylmällä säällä. Kauheaa.
Mitä hittoa? Kuten tuossa aiemmin kirjoitin niin asiasta keskusteltiin. Ihan yhdessa tultiin siihen lopputulokseen että poika pyöräilee. Ei todellakaan pakoteta mihinkään :D Kummallisia oletuksia täällä. 14 km pyöräily teinipojalle joka on aiemmin harrastanut aktiivisesti urheilua ei ole yhtään mitään.
Niin no niin. Annat kuitenkin ymmärtää nuorelle, että nuoren on pakko tehdä juuri noin? Voisihan hän itse jo määrittää milloin liikkuu esim. vapaalla. Hyvä jos matka ei ole yhtään mitään, muille kylmä viima olisi jo liikaa ja liukkaus. Osa haluaa tehdä vapaa-ajalla virkeänä, ei kouluun tai työhön liittyen, mutta on varmaan erilaisia ihmisiä.
"muille kylmä viima olisi jo liikaa" :D Kuule voin kertoa että suomessa on tuhansia ja tuhansia ihmisiä jotka pyöräilevät kouluun tai töihin lähes vuoden ympäri ihan omasta halustaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama meillä. Kumpikin lapsi inhoaa liikuntaa, eikä pysty houkuttelemaan saati pakottamaan mihinkään juttuun mukaan. Sikäli harmillista, että olemme mieheni kanssa molemmat aktiivisia liikkujia ja meillä olisi intoa viedä teinejä liikkumaan ihan minne he ikinä haluaisivat. Tytär on lihonut kovasti ja painaa 15kg enemmän kuin minä tuon ikäisenä. Olemme saman pituisia, itseasiassa hän taitaa painaa enemmän kuin minä nyt viisikymppisenä. Hän täytti juuri 18v. Mutta minkäs teet, kun mielipuuhaa on syöminen ja somen selaus.
Tämän takia niitä lapsia ei innosta liikkua kun vanhemmat arvostelee omaa lastaan. Uskokaa, kyllä se näkyy.
Käsittääkseni aika monella teinillä on "ei kiinnosta urheilu/hygienia/kaverit/mikään"-vaihe, mutta se menee ohi.
Voisiko joku toiminnallisempi laji kiinnostaa enemmän, sellainen missä "unohtaa" liikkuvansa? Kuten joku pallopeli, kiipeily, parkour?
Itsekään en ole koskaan välittänyt kävelylenkeistä, pyöräilystä tai muusta liikunnan takia liikkumisesta. Kuntosali, tanssi ja taistelulajit sen sijaan maistuvat.
Meillä lapset harrastavat useita lajeja vielä omasta tahdostaan, mutta kauhulla odotan mitä tuleva teini-ikä tuo tullessaan. Omassa huoneessa mähöttävä liikkumaton lapsi on kyllä ihan oikeasti ongelmallinen tilanne ja on ehdottomasti hyvä, että vanhemmat yrittävät kannustaa liikkumaan edes minimin.
Innostuisiko jostain matalan kynnyksen tekemisestä kavereiden kanssa esim. uimahalli, frisbeegolf, partio, rullaluistelu, keilaus?
Tai ratsastus tai talvella kenties laskettelu, jos ei ole laji rahasta kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota pari vuotta. Kohta on kaikki päivät ulkona ja käy kotona vain kääntymässä.
Sitä todella toivon. Olisi kiva nähdä nuorella olevan sosiaalinen elämä ja harrastuksia. Joskus on ollut ulos lähdössä mut sitten "ei jaksakaan". En tiedä onko kavereiden kans tullut jotain, ovatko ne ilkeitä ja peruvat, vai alkaako itseensä ahdistaa vai mitä. Olen kysynyt mikä on mut ei oikein kerro Ap
Tämä on varmaan poikalapsi, kertoo 17 vuotta lasten ja nuorten psykalla pyörinyt tutkani.
Jos poika on jäädäkseen peräkammariin sosiaalisesti ahdistuneena pelailemaan, niin se alkaa juuri näin. Kannattaa hakea ammattiapua, kevyemmästä päästä, jo nyt heti.
Meinaatko, että maailmassa on vain liikunta ja netti? Jos ei ole nettiä, voi vaikka lukea, tehdä käsitöitä, piirtää, maalata, katsoa telkkua, laulaa (jollei ole mitään soitinta tai ei osaa soittaa) tai vain löhötä. Noita minä tekisin mieluummin kuin liikkuisin.
t. liikuntaa vihaava aikuinen
Meillä lapsia ei ole koskaan pakotettu liikkumaan tai syömään tai edes paskomaan vanhemmille sopivaan aikaan. On ollut aikoja, jolloin koneen äärestä ei ole lähdetty minnekään ja aikoja, jolloin on oltu kuntosalilla 14 tuntia viikossa.
Olisi kamalaa olla teini, jonka vanhemmat haluavat määrätä elämästä kaikesssa ja jo vanhemman oma tahto ei toteudu, niin sitten se kostetaan lapselle.
Äitini - vetreä ja hyväkuntoinen eläkeläinen - kertoi, miten hän meni lapsena kouluun bussilla, ei harrastanut nuorena mitään liikuntaa ja niin vain nyt 72v iässä tekee pitkiä lenkkejä, retkeilee ja harrastaa geokätköilyä. Ne kilpatasollakin urheilleet ystävänsä tarvitsevat rollaattoria, koska luut ja nivelet ovat huonossa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 14-vuotias poika on lopettanut liikuntaharrastukset eikä halua mitään uutta harrastusta. Vaikea pakottaakaan. Asiasta keskusteltiin ja kun selvää on että liikuntaa on harrastettava jossain muodossa niin päädyttiin siihen että poika liikkuu koulumatkat (7 km yhteen suuntaan) aina pyöräillen kun vaan sää sallii. Bussikyyti maksetaan vain jos on tosi huono ilma.
Tuo ei ole todellakaan ok, ellei se lähde nuoresta itsestä, se voi olla henkistä väkivaltaa ja fyysistä jos pakottaa. Olisi järkevää mennä koulumatkat kyydillä tai bussilla. Ja vapaa-ajalla oma liikunta. Koulussa on jo liikuntaa
Höpö höpö, henkistä väkivaltaa :D Vai oikein kyyditä pitäisi velttoilijaa. Ei ihme että tässä maassa vaan lihotaan ja lihotaan. Vanhemman vastuu on huolehtia että lapsi liikkuu.
Mikään nuorten painostaminen 7 kilometrin aamulenkille ei ole tosiaan ok. Voi olla kiusaamista ja simputusta kuin armeijassa. Älä kyyditse, mutta bussi on olemassa ainakin. Jos oikeasti välittää nuoresta, on tämän puolella ja miettii miltä hänestä tuntuu. Haluaisitko itse sellaiset vanhemmat jotka pakottavat rumasti ja aikuisena jotkut ovat mielenterveyden raunioilla. Toivottavasti poika kestää.
Et ole tosissas 😂
Ihminen on luotu liikkumaan!

No tuostahan nuori saa hyvän syyn myöhästyä aamutunneilta eikä vanhemmilla ole mitään mahdollisuutta puuttua siihen, että liikenne on estänyt olemasta ajoissa koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Odota pari vuotta. Kohta on kaikki päivät ulkona ja käy kotona vain kääntymässä.
Kunpa olisikin. En tarkoita ettenkö haluaisi olla lapseni kanssa vaan sitä, että sydäntä särkee katsoa kun kaikki päivät on sisällä eikä näe kavereita vapaa ajallaan koskaan. Kävelylle ja pyöräilylle voi vielä pakottaa, mutta kavereita näkemään ei voi.
Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai se olikin edestakainen matka eli 14 km pakotus. Kylmällä säällä. Kauheaa.
Mitä hittoa? Kuten tuossa aiemmin kirjoitin niin asiasta keskusteltiin. Ihan yhdessa tultiin siihen lopputulokseen että poika pyöräilee. Ei todellakaan pakoteta mihinkään :D Kummallisia oletuksia täällä. 14 km pyöräily teinipojalle joka on aiemmin harrastanut aktiivisesti urheilua ei ole yhtään mitään.
Niin no niin. Annat kuitenkin ymmärtää nuorelle, että nuoren on pakko tehdä juuri noin? Voisihan hän itse jo määrittää milloin liikkuu esim. vapaalla. Hyvä jos matka ei ole yhtään mitään, muille kylmä viima olisi jo liikaa ja liukkaus. Osa haluaa tehdä vapaa-ajalla virkeänä, ei kouluun tai työhön liittyen, mutta on varmaan erilaisia ihmisiä.
Oisko luetunymmärtäminen taas mitään?!
Jos on yhdessä keskustelu, että arkisin tulee harrastaa jonkulaista liikuntaa, joko erikseen harrastamalla tai hyötyliikuntana, ja lapsi/nuori valitsee itse hyötyliikunnan. Eli mikä ongelma?
Pointtihan oli nimenomaan siinä, että poika ei halua vapaa-ajalla harrastaa sitä liikuntaa.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsia ei ole koskaan pakotettu liikkumaan tai syömään tai edes paskomaan vanhemmille sopivaan aikaan. On ollut aikoja, jolloin koneen äärestä ei ole lähdetty minnekään ja aikoja, jolloin on oltu kuntosalilla 14 tuntia viikossa.
Olisi kamalaa olla teini, jonka vanhemmat haluavat määrätä elämästä kaikesssa ja jo vanhemman oma tahto ei toteudu, niin sitten se kostetaan lapselle.
Äitini - vetreä ja hyväkuntoinen eläkeläinen - kertoi, miten hän meni lapsena kouluun bussilla, ei harrastanut nuorena mitään liikuntaa ja niin vain nyt 72v iässä tekee pitkiä lenkkejä, retkeilee ja harrastaa geokätköilyä. Ne kilpatasollakin urheilleet ystävänsä tarvitsevat rollaattoria, koska luut ja nivelet ovat huonossa kunnossa.
Oletko koskaan kuullut sanaa kasvatus?? Nyt ymmärrän mistä nämä työttömät nuoret tulevat. Mitään ei ole koskaan vaadittu, joten ei kai sitä työhönkään voi mennä..
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että maailmassa on vain liikunta ja netti? Jos ei ole nettiä, voi vaikka lukea, tehdä käsitöitä, piirtää, maalata, katsoa telkkua, laulaa (jollei ole mitään soitinta tai ei osaa soittaa) tai vain löhötä. Noita minä tekisin mieluummin kuin liikkuisin.
t. liikuntaa vihaava aikuinen
Nykyään valitettavasti ei paljoa noita muita tehdä, kun on se netti. Se vie helppoudessaan kaiken huomion. Huomaan tämän työssäni kuvataiteen opettajana. Lapset eivät enää piirrä ja rakentele kotona, kuten vielä omana aikanani tehtiin. Kynän, käden ja silmän yhteistyö on monilla heikentynyt mielikuvituksen kuihtuessa myös.
Liikunta on tärkeää terveyden kannalta. Saa raitista ilmaa, verenkierto paranee, lihaksille tulee työtä, aivot saavat palautua ja energiaa saa purettua. Samalla hoidetaan usein sosiaalisia suhteita mikä on tärkeää mielenterveydelle. Yksin kotona möllöttely on usein vähän sad.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai se olikin edestakainen matka eli 14 km pakotus. Kylmällä säällä. Kauheaa.
Mitä hittoa? Kuten tuossa aiemmin kirjoitin niin asiasta keskusteltiin. Ihan yhdessa tultiin siihen lopputulokseen että poika pyöräilee. Ei todellakaan pakoteta mihinkään :D Kummallisia oletuksia täällä. 14 km pyöräily teinipojalle joka on aiemmin harrastanut aktiivisesti urheilua ei ole yhtään mitään.
Niin no niin. Annat kuitenkin ymmärtää nuorelle, että nuoren on pakko tehdä juuri noin? Voisihan hän itse jo määrittää milloin liikkuu esim. vapaalla. Hyvä jos matka ei ole yhtään mitään, muille kylmä viima olisi jo liikaa ja liukkaus. Osa haluaa tehdä vapaa-ajalla virkeänä, ei kouluun tai työhön liittyen, mutta on varmaan erilaisia ihmisiä.
Oisko luetunymmärtäminen taas mitään?!
Jos on yhdessä keskustelu, että arkisin tulee harrastaa jonkulaista liikuntaa, joko erikseen harrastamalla tai hyötyliikuntana, ja lapsi/nuori valitsee itse hyötyliikunnan. Eli mikä ongelma?
Pointtihan oli nimenomaan siinä, että poika ei halua vapaa-ajalla harrastaa sitä liikuntaa.
- eri
Eiköhän tuossa takerruttu siihen, että alkuperäinen kommentoija sanoi, että "liikuntaa on harrastettava" ja kuten itsekin sanoit "arkisin tulee harrastaa jonkulaista liikuntaa" eli sen voi tulkita painostukseksi tai pakottamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsia ei ole koskaan pakotettu liikkumaan tai syömään tai edes paskomaan vanhemmille sopivaan aikaan. On ollut aikoja, jolloin koneen äärestä ei ole lähdetty minnekään ja aikoja, jolloin on oltu kuntosalilla 14 tuntia viikossa.
Olisi kamalaa olla teini, jonka vanhemmat haluavat määrätä elämästä kaikesssa ja jo vanhemman oma tahto ei toteudu, niin sitten se kostetaan lapselle.
Äitini - vetreä ja hyväkuntoinen eläkeläinen - kertoi, miten hän meni lapsena kouluun bussilla, ei harrastanut nuorena mitään liikuntaa ja niin vain nyt 72v iässä tekee pitkiä lenkkejä, retkeilee ja harrastaa geokätköilyä. Ne kilpatasollakin urheilleet ystävänsä tarvitsevat rollaattoria, koska luut ja nivelet ovat huonossa kunnossa.
Oletko koskaan kuullut sanaa kasvatus?? Nyt ymmärrän mistä nämä työttömät nuoret tulevat. Mitään ei ole koskaan vaadittu, joten ei kai sitä työhönkään voi mennä..
Antakaa niiden teinien olla rauhassa. Pakottamalla ja tuputtamalla saatte vain vahinkoa aikaan. Jos ootte aidosti läsnä ja kuuntelette, mitä nuori itse haluaa, niin voitte onnistuakin houkuttelemaan jonkin harrastuksen pariin, eikä sen ole pakko olla liikuntaa. Kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä ja järkevää. Roikuttehan itsekin täällä palstalla. Ei kauhean kehittävää vai?