Miten luistaa kaveritapaamisista?

Mä teen työtä mikä on aika hektistä, vaatii suunnittelua ja organisointia ja työ on aika sosiaalista, mutta samaan aikaan yksinäistä. Vapaa-aika sekoittuu usein työhön, ja usein huomaan uppotuvani johonkin työjuttuun vapaailtana. Nautin vapaudesta, ja rytmitän arkeni lapsien ja miehen arkeen ja perheenä ollaan paljon yhdessä. En kaipaa ystävien seuraa juurikaan, ja vähän ahdistun vieraista. Miehellä käy kavereita jonkin verran mutta silloin mä aina menen työhuoneeseen.

Koti on mulle paikka jossa rentoudun ja rauhoitun, mutta toisaalta teen työtä. Mä pidän jopa vieraiden kestitsemisestä, mutta muutaman kerran vuodessa ja spesiaalisti, eli juhlapyhinä tai siten että kutsun itse tai saan kutsuja. Myönnän toimivani itsekkäästi, mutta toisaalta mulla on oikeus säilyttää vapaa-aika pyhänä.

Mä en kaipaa tyttöjen juttuja, enkä kaverireissuja tai mitään ja mulle riittää että näen joskus joitain kavereita kahvilla. Yhdestä kaverista, aikuiselämän tutusta on kuitenkin muodostunut riesa.

Nainen asuu yksin, ja tuntuu kasaavan sosiaalisen elämänsä mun varaan. Joka viikko pitäisi nähdä, käydä lenkillä tai käydä jossain. Nainen vaatii tarkan kellonajan koska tavataan, ja peruutuksista kuittailaan sitten ensimmäiset puoli tuntia. Nainen kysyi voiko järjestää syntymäpäivänsä meillä, ja voinko auttaa järjestelyssä. Nainen kysyy voinko antaa hänelle autokyydin sinne ja tänne, ja soittaa että voiko tulla käymään kun on lenkkeilemässä. Mua ahdistaa ihan suunnattomasti että joudun tapaamaan yhtä ihmistä niin usein, en tapaa siskoanikaan yhtä paljon. Kaiken lisäksi nainen on hyvin kärkäs huomauttamaan kaikesta, ja hänen tapansa keskustella on näpäyttävä. Huomauttelee, piikittelee ja arvostelee, ja vaikka olen sanonut siitä niin eihän hän persoonaansa voi muuttaa.

Mä koen naisen länsäolon raskaaksi, ja vituttaa kun pitää aikuiselle ihmiselle sanoa että ei et voi nyt järjestää juhlia meillä kun meillä on täällä lapsia, koira ja mies, ja en heitä pistä pihalle että voidaan juhlia.

Olen nyt pari kertaa peruuttanut tapaamisemme jollain tekosyyllä, mutta nainen soittaa monta kertaa putkeen ja kuulostaa lähes hätääntyneeltä kun viimein vastaan. "Mä jo mietin mitä on sattunut onko kaikki hyvin, voinko mä nyt tulla kylään?" 'Äh.... ok... no monelta tulet? No mulla on viideksi jumppaan meno joten jos tulen kahden jälkeen?? Ööö eli aiot viipyä kolme tuntia.. jee..Nainen esittää asiansa aina näin: Meidän on nyt pakko tavata ensi viikolla kun viime viikko jäi väliin, koska sulle käy? Sitten katsotaan kalenterista mun vapaa, ja nainen sanelee koska hänelle ei käy. Mä käyn myös kuntosalilla, ja nainen haluaisi alkaa käydä yhdessä jumpassa. Sen jo eväsin, sanoin että mä haluan treenata yksin. Silti toistuvasti utelee että pääsekö mukaan.

Sunnuntait on oikeastaan ainoita vapaita mulla perheen kanssa, niin nainen tunkee aina sunnuntaisin kylään jos en kiellä. Jos kieltäydyn, niin alkuviikosta alkaa vaatimus että viimeistään silloin on nähtävä. Mä en ole kusipää ihminen, enkä halua loukata ketään, mutta miten mä voin sanoa tälle naiselle että en halua nähdä niin usein ilman että hän pahoittaa mielensä? Naisella on muitakin ystäviä joita näkee harvoin, ja jostain syystä tuntuu että nainen takertuu muhun liikaa. Ei edes vaikuta siltä että hän juurikaan pitää minusta, mutta jostain syystä se vaan aina ottaa yhteyttä. Mä en nauti tämän ihmisen seurasta, meillä on täysin eri intressit ja kiinnostuksen kohteet. Mua ärsyttää tän ihmisen tavat, kuten ruoka suussa puhuminen, hidastelu, ainainen jankkaaminen ja tietynlainen typeryys.

Kuulostan varmasti tosi kusipäältä, mutta olen jo sen verran elämää nähnyt että en haluaisi hetkeäkään viettää ihmisten kanssa joilla ei ole mitään annettavaa mulle ja joista en edes piittaa. En mä kuitenkaan halua kääntää selkääni yksinäiselle ihmiselle,ja aiheuttaa masennusta. Haluaisin jonkun keinon millä luistaa joka viikkoisesta pakkotapaamisesta. Tuntuu että jos jatkan näin, alan inhota sitä ihmistä niin paljon että lopulta katkaisen välit kokonaan.

Tuntuu että teen miten tahansa, teen joko väärin itseäni tai toista kohtaan.

Kohtalotovereita?