Hei kaikki oikeasti köyhät kanssasisaret miten jaksatte?

Vielä sen verran piti sanoa että tää ongelma on mun omassa ajattelussa ja mun pään sisällä mä tiedän sen. Lapset kyllä sopeutuu, miestä ei kauheesti tunnu häiritsevän tilanne. Mutta minä, mua ahdistaa käydä kylässä kavereilla joilla menee hyvin, myös parisuhteessa. Ahdistaa kun tässä iässä pitäisi kaiken alkaa olla paremmin ja pikkuhiljaa jäädä ylimääräistä rahaa ja muilla niin onkin mutta me mennään vain huonompaan suuntaan. En pysty edes katsomaan mitään ohjelmia missä ollaan onnellisia kun alkaa ahdistaa. Toivon niin että pääsen tästä yli pian. Ap

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 09:44"]

Joo ei tässä kyse ollutkaan siitä mistä ne velat on syntynyt. Miehen nurin menneestä firmasta jos se nyt sua kiinnostaa. Et vissiin ole samassa tilanteessa kun et voi ahdistusta ymmärtää. Me ei oltu köyhiä vielä pari vuotta sitten. Koitin tässä samassa tilanteessa olevilta kysyä apua ja neuvoja miten jaksaa ja päästä eteenpäin. Kyllä tiedän tänäpäivänä hyvinkin mikä on sosiaalitoimisto ja toimeentulotuki ja mikä on kirkon diakoniatoimisto ja sieltä saatu maksusitoumus ruokakauppaan. Että ei todellakaan ole provo. On vain ollut raskasta oppia ajattelemaan eri tavalla ja käyttämään rahaa eri tavalla. On raskasta sanoa lapselle joka sanoo että tarvis uudet kengät että kyllä rakas lapseni saat mutta vasta kahden viikon päästä. Tiedätkö miltä tuntuu kun tiedät että tätä jatkuu vielä monta monta vuotta. Ap

[/quote]

Jos miehelläsi on "miljoonavelat" - eiköhän sun kannata jättää se uppoava laiva? Jos tilanne olisi toisinpäin, eli sinulla konkurssi- mies olisi lähtenyt jo. Usko huvikses.

Arvaa kaks kertaa olenko asiaa miettinyt ja tiedän että se olis ratkaisu rahaongelmiin mutta en mä voi miestä jättää tälläsessä tilanteessa ja tehdä sitä lapsille. Ap

Tiedän tunteen mitä kuvailet - en tiedä hyviä vinkkejä. Masennukseltakin kuulostaa. Oletko saanut puhua missään tilanteesta? Perheneuvojalla, psyk.sh:lla tms? Uusia ajatuksia. Oma selviytymiskeinoni on mielikuvitus.. Että tämä on selvitymiskoe, että ennenkään eivät ihmiset eläneet leveästi, miksemme mekin pärjäisi, tyytyväisyys penninvenytysakrobatiataidoista.. Mutta on vaikea olla sortumatta vertailuun, miten muut elävät. Omalla kohdallani usko auttaa myös, että on elämälle täysin muu tarkoitus kuin materia. Mutta ymmärrän täysin pohdintasi äitinä, kuinka haluaisi tarjota lapsillensa enemmän. Silti, uskon että viisaana äitinä, samalla kun käyt tunnemyrskyt läpi, sinulla on lapsillesi enemmän tarjottavana valmiuksia elämään kuin heillä, joilla raha ja viihdyke korvaavat osittain tärkeät asiat. Ole rohkea, pidä perheesi puolia, arvosta sitä mitä on, elämä ei ole kenelläkään täydellistä, rahavaroihin katsomatta.

Oletteko hakeneet velkaneuvojalta apua?

Huonosti jaksan. Minä en saa iloa mistään helvetin metsälenkeistä tai marjojen poimimisesta. Lähes kaikkeen kivaan tarvitsee enemmän tai vähemmän rahaa.

Olen yksinhuoltaja ja vaikka miten tekisin töitä, niin tiukkaa tekee.

Ainoa asia, mikä joskus auttaa, on se kun mietin, että sitten joskus 20 vuoden päästä elätän taas pääasiassa vain itseni ja sitten ehkä voin taas matkustaa ja harrastaa. Laiha lohtu.

Mutta voi oekata lautaoelejä, olka yhdessä :) mä oon onnelkusin ku vaan oon läheisten kaa, ha kun maataan mun koiran kaa sängyllä :)