Miksi en jaksa enää muita ihmisiä?

Mulla sama vaivannut jo monta vuotta. Suljin facebooktilinikin. Lisäksi tympii kun ystävien tapaaminen maksaa nykyään aina. Tuliaiset jos menee kotivierailulle, tarjoamiset jos pyytää jonkun, kahvilaan ja shoppailuun vasta meneekin rahaa, bensoista puhumattakaan jos kaveri asuu kaukana. Mun elämäntilanne on vaan niin eri kuin muilla saman ikäisillä. On helpompaa ja yksinkertaisempaa tehdä reissut yksin ja harrastaa yksin, kuin aina odottaa ja sovitella aikatauluja muitten mukaan. Minulle riittää jutella työkavereille, asiakkaille, netissä, naapureille ja joskus silloin tällöin kavereille (3kpl) joita näen tosi harvoin.
Lääkärin mukaan en ole masentunut, joskin muutama vuosi sitten kävin läpi vaikean masennuksen, jonka aikana ja jälkeen yhteyteni muihin ihmisiin on vähentynyt radikaalisti.

Olen miettinyt omalla kohdallani jo jonkin aikaa ihan samaa, enkä oikein ole keksinyt vastausta. Lähiomaisten kanssa olen mielelläni tekemisissä eikä ne tapaamiset uuvuta, mutta kaikkien muiden kanssa tapaaminen tuntuu pakkopullalta, velvollisuudelta joka ei anna mitään. Jo ennen tapaamista yritän tsempata itseäni ajattelemalla ettei se kestä kuin muutaman tunnin / yhden illan mutta tapaamisten jälkeen olen jotenkin ihan väsähtänyt. Ajattelen vain, että luojan kiitos se on ohi eikä vähään aikaan tarvitse tavata uudestaan.

Samoin rasittavat nämä soittelijat, joilla ei ole mitään asiaa tai sitten asia on väännetty jostain tikusta eikä heillä ole oikein mitään oikeaa sanottavaa. Olen miettinyt miten minusta on tullut tällainen? Nuorempana olin kovasti menossa sinne ja tänne ja nautin kaveriporukassa olemisesta sekä erilaisista tapahtumista. Elämässäni tosin on ollut viimeisten vuosien aikana ikäviä, rankkoja ja käänteentekeviä tapahtumia, jotka ovat kyllä muuttaneet minua ihmisenä aika paljon.

Ehkä näiden tapahtumien jälkeen en vain enää ole samalla "aaltopituudella" ystävieni kanssa enkä koe sellaista samanhenkisyyttä. Oma ajatusmaailmani on muuttunut niin radikaalisti, että ennen tärkeäksi ja merkitykselliseksi kokemillani asioilla ei ole enää yksinkertaisesti minulle mitään merkitystä. Kun sellainen samanhenkisyys puuttuu ja asioista ajatellaan hyvinkin eri tavalla, niin tapaamiset ovat ehkä vähän turhauttavia ja tuntuu, että senkin ajan voisi käyttää johonkin itselle mielekkäämpään tekemiseen. Ystävissäni siis ei ole mitään vikaa, minä olen vain muuttunut ja koen etten enää oikein pysty kiinnostumaan niistä asioita joista ystäväni ovat kiinnostuneet. Oma muuttuminen on vaikuttanut arvomaailmasta lähtien kaikkeen ja tämä tekee sellaisen ulkopuolisuuden tunteen.

Mietiskelin tässä, että ehkä löydän kadottamani sosiaalisuuden siinä vaiheessa kun kohtaan samanhenkisiä ihmisiä. En vain tiedä missä heitä enää päälle nelikymppisenä tapaa, mutta pitää liikkua ihmisten keskellä avoimin mielin ja katsoa millaisiin ihmisiin törmää.